EmediateAd

Luonnonrauha on tullut yhä tärkeämmäksi Ursula Fiedlerille

30.8.2010 12:31
Kuva: Pirjo Nenola

Sopraano Ursula Fiedler ei ole hylännyt viulua kokonaan. Iisalmen konsertissa hän soittaa yhdessä Hannu Virpin kanssa mm. Virpin sävellyksen. Suurimman osan konsertista hän on kuitenkin laulusolistina.

Pirjo Nenola

Rauha ja hiljaisuus, linnunlaulu ja luonto merkitsevät saksalaiselle oopperalaulajalle ja viulistille Ursula Fiedlerille yhä enemmän. Osan vuodesta Itävallan Wienissä työskentelevä Fiedler kertoo nuorempana kaivanneensa menoa ja meininkiä, mutta mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä tärkeämmäksi luonto ja koti saksalaisessa pikkukylässä on hänelle tullut.

- Wienissä on kulttuuria - konsertteja, teatteria, tapahtumia - mutta myös liikenteen melua, Fiedler sanoo.

- Nyt tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi luonnonrauhassa ja harmoniassa. Voin myös tulkita musiikkia syvällisemmin, kun minulla on rauha sielussani.

Fiedlerillä on tapana käydä Suomessa ainakin kerran vuodessa. Yleensä matka suuntautuu myös ystävien luokse Iisalmeen, kuten nytkin. Ennen Iisalmeen tuloaan hän ehti lomailla miehensä kanssa mm. Savonlinnassa, Valamossa ja Lintulassa.

Fiedlerin Iisalmen vierailuihin liittyy usein konsertti. Tällä kertaa luvassa on Kirkkokonsertti Pyhän Ristin kirkossa sunnuntaina 29.8. kello 18. Fiedler on konsertissa sekä laulu- että viulusolistina. Urkujen ja pianon ääressä on Hannu Virpi.

Konsertin tuottavat Ylä-Savon kulttuuriyhdistys ja Iisalmen seurakunta.

Konsertissa Fiedler laulaa mm. neljä eri sävellystä Ave Maria -tekstiin, joka kuuluu erityisesti katoliseen rukouselämään. Sävelmät ovat eri aikakausilta vanhalta ajalta romantiikan kautta moderniin aikaan, joten Fiedler saa tulkitessaan käyttää erilaisia äänenvärejä.

Konsertin toisella puoliskolla Fiedler tulkitsee rakkauslauluja. Idea on sama kuin Ave Maria -lauluissakin eli teksteissä on sama tunnetila, mutta koska sävellykset ovat eri aikakausilta ja eri kulttuuripiireistä, Fielder voi käyttää äänessään eri värejä.

- Yleisö voi ajatella, että rakkaus kuulostaa tuolta Saksassa, tuolta Puolassa ja tuolta Espanjassa, Fiedler hymyilee.

Rakkauslaulujen sarjaan kuuluvat esimerkiksi Griegin Ich liebe dich, Chopinin Zyczenie ja Rossinin Canzonetta spagnuola.

Mozartin Alleluja-laulun välityksellä Fiedler tuo terveisiä Wienistä. Hän kertoo olevansa onnellinen Mozartia laulaessaan.

Konserttiin hän halusi Mozartia tuomaan toisenlaista sykettä rauhallisten sävelmien, mm. Vivaldin ja Händelin aarioiden jälkeen.

Tuttua on, että Fiedler laulaa aina myös suomalaisia lauluja. Tällä kertaa Mauri Hongiston sävellykset Oi Herra armon lähde ja Käy käteen kanssamme.

Kahden sävellyksen ajaksi Ursula Fiedler muuntuu viulistiksi. Jules Massenet'n oopperasta Thais Fiedler ja Hannu Virpi soittavat osan Meditation.

Toisena viululle ja uruille sävellettynä kappaleena he tulkitsevat Hannu Virpin sävellyksen Canto elegiaco.

- Kuulen Hannu Virpin sävellyksessä suomalaisen luonnon järvineen ja myös kaipauksen. Sitä on ollut kiva harjoitella ja nyt haluan kuulla, miltä se kuulostaa, kun soitamme sen yhdessä, Fiedler kertoo ennen duon ensimmäistä yhteistä harjoitusta Pyhän Ristin kirkossa.

- Tässä kirkossa on hyvä soundi ja Virpin sävellys on sopiva juuri kirkkoon, Fiedler lisää.