28.12.2011 11:00
Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liiton toiminnanjohtaja Kyösti Marin kertoo, että alle 16-vuotiaiden kanssa toimiva Kalevan Nuorten Liitto sulautetaan ensi vuoden aikana osaksi Suomen Nuorisoseurojen Liiton toimintaa. Nuorisoseuraliikkeellä on meneillään organisaatiorakenteen kehittämishanke, jonka yhtenä tavoitteena on ollut perustaa yksi valtakunnallinen emojärjestö, Suomen Nuorisoseurat. Liitto-nimi jää pois emojärjestön nimestä vuoden 2013 alussa.
Ylä-Savon piiri säilyy itsenäisenä, vaikka Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Suomen piirit sulautuvat yhteen. Marin ja Ylä-Savon piirin puheenjohtaja Soili Kauppinen toteavat, ettei heillä ole aihetta nimenvaihdokseenkaan, joten Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liitto elää edelleen myös nimenä.