EmediateAd

Levyllinen joulun sanomaa

20.12.2011 11:01
Kuva: Pirjo Nenola

Iisalmelainen Jenica Riihola (14) laulaa ensimmäisellä omalla levyllään lempijoululaulujaan.

Pirjo Nenola

- Musiikki on minulle iloa tuottava harrastus ja oikeastaan ainoa harrastus. Olen saanut kuorostakin paljon ystäviä, iisalmelainen 14-vuotias Jenica Riihola kertoo.

Häneltä on juuri ilmestynyt joululevy Sydämeni joulu. Se on äänitetty iisalmelaisen Erkki Lahtisen studiossa.

Jenica Riihola oli miettinyt, mitä lauluja levylle haluaisi, ja elokuussa niitä ryhdyttiin miettimään yhdessä Lahtisen kanssa, joka soittaa levyllä koskettimia ja kitaraa ja joka on laulut myös sovittanut. Taustalauluista vastaa Anni Komulainen.

Mukana on Riihola lempijoululauluja: mm. Joulun suuri salaisuus, Taivas sylissäni ja Tulkoon joulu sekä perinteisiä joululauluja.

- On mukava saada kokemusta levylle laulamisesta, kommentoi Riihola, joka on laulanut aivan pienestä lähtien.

Jenica Riihola laulaa myös Nuorisokuoro Allegron riveissä. Aivan pienenä hän oli Lapsikuoro Allegrettossa.

Nuorisokuoro Allegro kävi joulukuun alussa esiintymismatkalla Ranskassa. Kuorolla oli konsertit Joignyssä ja Cosne-Cours-sur-Loiressa.

Nuoret ehtivät käydä myös Pariisissa ja näkivät siellä keskeiset nähtävyydet, kuten Eiffel-tornin, Nodre Damen ja Riemukaaren sekä Louvren.

Ranskan-matka oli Jenica Riiholalle ensimmäinen ulkomaanmatka kuoron riveissä. Hän liittyi kuoroon juuri sen jälkeen, kun Allegro oli käynyt esiintymismatkalla Saksassa Hildesheimissa toukokuussa 2010. YLEn Vuoden kuoro -konsertteihin Riihola ehti mukaan ja koki ne hienoiksi tilaisuuksiksi siksikin, että kuorolaiset esiintyivät orkesterin kanssa.

Allegrossa mukana oleminen on Riiholan kertoman mukaan hyödyllistä mm. siksi, että sen riveissä oppii mm. avaamaan ääntään. Riihola on huomannut, että hän pääsee jo vähän korkeammalle nyt, kun hän on ollut kuorossa vuoden. Harjoituksen aluksi kuoron äänenkouluttaja Eeva Riitta Rytkönen avaa kuorolaisten ääntä laulattamalla noin kymmenen minuuttia, ennen kuin kuoronjohtaja Susanna Alajuuma-Kettunen aloittaa varsinaisen kuoroharjoituksen.

Musiikki on muutenkin mukana Jenica Riiholan elämässä. Hän soittaa Ylä-Savon musiikkiopistossa viidettä vuotta pianoa Tiina Andersinin oppilaana. Edvin Laineen koulussa hän oli musiikkiluokilla.

- Musiikkiluokalla sai laulaa sekä solistina että kuorossa ja soittaa bändissä. Se oli monipuolista, Riihola kommentoi.

Jenica Riihola esitti levyllä mukana olevia joululauluja jo perheensä Imatralla sijaitsevan kaupan joulunavauksessa marraskuun lopussa ja sunnuntaina Iisalmen Helluntaiseurakunnan konsertissa.

- Kyllä se aina jännittää, Riihola kertoo esiintymisistä, mutta lisää, että hän pitää esiintymisestä. Hän toivoo, että jatkossa saisi laulaa ja esiintyä yhä enemmän.