EmediateAd

Lasten taide tuo vaikka karanneen tontun kotiin

20.6.2012 11:02
Kuva: Emma Kähärä

Iida-Liisa Kuokka (vas.), Laura-Jessika Voutilainen ja Amanda Kolju esittelivät maalauksiaan, joita leirin teema oli inspiroinut.

hanna laukkanen

Dobby-nimeä totteleva kotitonttu on karannut. Kotitontun isäntäperhe sai vainun pihapiirissään olevasta aarteesta ja tuhosi kaunista luontoa etsiessään sitä. Dobby sai tarpeekseen ihmisten sekoilusta ja katosi jäljettömiin. Tontun lähdettyä isäntäperhe tajusi, että kallein aarre onkin kaunis luonto ja teki tontustaan etsintäkuulutuksen.

Nyt etsintäkuulutus on kantautunut Lapinlahdelle, 7-9-vuotiaiden kuvataide- ilmaisutaito- ja arkkitehtuurileirille. Lapset ovat pohtineet tarinaa ja tehneet sen pohjalta näytelmää, maalauksia ja tontun lepyttämispaikan. Leiri on arkkitehtuuri- ja ympäristökoulu Lastun, kansalaisopiston, nuorisotoimen ja Lapinlahden seurakunnan yhteinen, ja se järjestetään jo kymmenettä kertaa Nerkoon entisessä kyläkoulussa.

Leiriläiset Amanda Kolju, Iida-Liisa Kuokka ja Laura-Jessika Voutilainen luonnostelevat maalausta kuvataideluokassa. Tyttöjen mielestä leirin teema on hyvin mietitty.

- Tehtävät ovat olleet sellaisia, että on saanu tehdä yhteistyötä kavereiden kanssa. Eilinen näytelmäkin tehtiin pienissä ryhmissä ja jokainen sai valita oman roolinsa, Kolju sanoo.

Leiri on joka kesä suosittu ja moni leirille haluava jää jonotuslistalle. Siksi vastaavanalainen tapahtuma pidetään kesällä Väärnissä ja kesän ensimmäinen leiri järjestettiin Varpaisjärven Älänteellä. Leirin kuvataiteen opettaja Seppo Kääriäisen mukaan leiri houkuttelee sekä vasta-alkajia että taideaineita jo pidempään harrastaneita. Hänen mukaansa tärkeintä on, että oppilas on motivoitunut ja avoin kaikelle.

- Taiteilijan, olipa hän minkä ikäinen tahansa, pitää olla jonkin verran lapsenmielinen ja kiinnostunut maailmasta samalla tavalla kuin lapsi on, muun muassa kansalaisopistossa opettava Kääriäinen sanoo.

Entisen kyläkoulun pihassa tontunlepyttelymajan koristenarut vipottavat tuulessa. Paitsi Dobbyn lepyttelyyn, maja soveltuu myös onnistuneen viljasadon pyytämiseen. Lapset ovat varmoja, että lepyttely toimii ja kotitonttu palaa isäntäperheensä luo leirin jälkeen. Majaa kuusenoksilla koristellut Niko Rissanen sanoo, että maja myös suojaa tonttuja, henkiä ja haltijoita pahoilta hengiltä.

- Aluksi me yhdessä suunnittelimme, mihin muotoon maja tehdään ja sitten jokainen sai itse päättää, miten koristelee oman seinänsä. Keskellä majaa on kivet, joilla lepyttelijät ja tontut voivat istua, Rissanen kertoo.

Majan esittelyn jälkeen koko leiriporukka lähtee kohti Emil Halosen museota. Osalle lapsista museo on aivan uusi juttu.

- Lapset on hyvä tutustuttaa kotiseudun taiteilijoihin ja heidän töihinsä, ja siksi teemme sinne vierailun jokaisella leirillä, Kääriäinen sanoo.

Moni suomalainen huipputaiteilija onkin sanonut, että tutustumalla historiaan saa virikkeitä omaan työhönsä ja perspektiiviä taiteen luomiseen. Myös pieni olento punaisessa hiippalakissaan vilahtaa lasten mukana museon ovesta sisään, leppynyt hymy huulillaan.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi