EmediateAd

Kulttuurin puute vaarantaa terveyden

3.9.2011 12:00
Kuva: Annamaija Herola

Kaskikuusen kansalaisopiston ja Lapinlahden musiikkiopiston opettajat musisoivat Lapinlahden taidemuseossa Aikataika-iltana. Eeva Kivi-van Zantvoort ja Petri Makkonen aloittivat iskelmällä Punertaa marjat pihlajan.

Kuva: Annamaija Herola

Flyygeliä opettajien konsertissa soitti Jarmo Karvonen.

Kuva: Annamaija Herola

Tämä pitsinnypläys jäi kesken, kertoo Kaskikuusen kansalaisopiston keskeneräisten töiden näyttely Aniarassa.

Kuva: Annamaija Herola

Kirjailija Jouni Tossavainen muisteli kollegaansa Matti Pulkkista.

Pirjo Nenola

- Kulttuurin puute vaarantaa terveyden, sanoi Lapinlahden tuore kunnanjohtaja Marko Korhonen Aikataika-tapahtuman avajaispuheessaan Lapinlahden taidemuseossa perjantai-iltana.

Korhonen puhui ihan vakavissaan, koska monissa tutkimuksissa todellakin on todettu, että kulttuuri ja taide ovat psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lähteitä.

Korhonen siteerasi mm. Hanna-Liisa Liikasen väitöskirjaa Taide kohtaa elämän (2003), jossa Liikanen löysi taide- ja kulttuuritoiminnalle neljä ihmisen hyvinvointiin vaikuttavaa elementtiä.

Taide antaa elämyksiä ja merkityksellisiä taidenautintoja, taiteella ja kulttuuritoiminnalla on yhteys parempaan koettuun terveyteen ja hyvän elämän kokemuksiin, taideharrastukset synnyttävät yhteisöllisyyttä ja verkostoja, jotka auttavat hallitsemaan elämää paremmin, sekä taide lisää viihtyvyyttä ja kauneutta elin- ja työympäristöissä.

Korhonen totesi kulttuurin olevan edelleen yksi Lapinlahden kunnan neljästä strategiasta. Kunta on luomassa puitteita kansalaisten omaehtoiselle toiminnalle, järjestämässä tapahtumia ja aktivoimassa toimimaan.

Aikataika-tapahtuma oli saanut lapinlahtelaiset sankoin joukoin liikkeelle. Väkeä riitti runsaasti niin taidemuseoon, kirjastoon, Luovaan Puuhun kuin muihinkin kohteisiin.

- Kirjoittajakurssille ei tarvitse tulla tuhlaamaan rahaa tai aikaa, jos ei ole asiaa, kirjailija Matti Pulkkinen sanoi nykyisen kirjailijan, silloisen toimittajan Jouni Tossavaisen jutussa Savon Sanomissa kesällä 1981.

Tossavainen oli Aikataika-tapahtumassa muistelemassa kirjailijakollegaansa Pulkkista, joka asui viimeiset vuotensa Lapinlahdella. Kirjastossa oli tapahtumailtana pohjoissavolaisia kirjailijoita Taidetoimikunnan Kirjailijat teillä -kiertueella, ja Jouni Tossavaisen luento Pulkkisesta oli osa kiertueen ohjelmaa.

Kirjailijat myös antoivat ohjeita keskenjääneiden kirjoitusten loppuunsaattamiseen. Mikä sen hauskempi ajatus, kun vieressä oli Aniaran näyttely, jossa on Kaskikuusen kansalaisopiston keskenjääneiden töiden näyttely. Yksikin pitsinnypläys oli jäänyt kesken, kun tekijä oli kesän aikana mennyt naimisiin eikä hänellä syksyllä ollut enää kiinnostusta palata nypläämään.

Mutta vielä Pulkkiseen ja Tossavaiseen.

Tossavainen tiesi, että Matti Pulkkisen mielestä kirjoittamisen perusongelma on ihmisen kehittymisessä. Pulkkisen Oriveden opiston kirjoittajakurssilla kesällä 1981 yhdeksästä kirjoittajasta vain kaksi oli jo sivuuttanut tekniset ongelmat ja päässyt pureutumaan syvemmälle. Näille kahdelle taas jäi vaikeudeksi herkkyyden ja tunteen pelko.

Matti ja Liisa -lehden äänestyksessä vuoden Matiksi ja Liisaksi äänestettiin nuoret urheilijat eli keihäänheittäjä Sampo Lehtola ja kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen. Toimittaja Katri Eskelinen kertoi, että äänestystulos oli selvä, joskin ehdokkaista oli runsaudenpula ja sekä Matiksi että Liisaksi ehdotettiin yli 20 henkilöä.

Lapinlahden taidemuseon ma museonjohtaja Eeva Poutanen kertoi, että Hannu Väisäsen näyttelyssä on tähän mennessä käynyt 3 300 kävijää. Näyttely on esillä taidemuseossa 25.9. asti.