EmediateAd

Klemola tahtoo takaisin luontoon

A A
31.1.2012 11:00
Kuva: Sami Tirkkonen / Alias Studiot

Leea Klemolan traaginen farssi on raikas. Jessika (Annukka Blomberg) huoltaa äitiään (Seija Pitkänen), joka esittää hänen poikaansa. Riimussa on Jekku-koira (Ilkka Pentti).

elisa nuutinen

Leea Klemolan käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Jessikan pentu hurmaa yleisön Kuopion kaupunginteatterissa. Traaginen farssi on uusia suomalaisia näytelmiä hakevan kotikirjailijaprojektin neljäs ja raikkain. Tämä perhedraama on itsenäinen jatko-osa kymmenen vuoden takaiselle teokselle Jessika - vapaana syntynyt.

Jessika (Annukka Blomberg) haluaa aikuisen pojan äitinä korjaavan kokemuksen kasvattamisesta. Tätä varten hän vuokraa miehensä Jarin (Pekka Kekäläinen) kanssa kaupunginteatterin pienen näyttämön.

Lavasteena on Erkki Saaraisen luoma koivumetsä, jossa oltaisiin kaukana teknologiasta ja voitaisiin viettää perheen yhteistä aikaa. Pojan rooli lankeaa Jessikan äidille (Seija Pitkänen), mukana on myös terapiakoira Jekku (Ilkka Pentti). Tätä epätoivoista yritystä seuraa paitsi yleisö myös Jessikan ja Jarin poika web-kameran kautta.

Teos tavoittaa hakemansa: ihmisten välisen yhteyden. Interaktiivisuus läpäisee esityksen monella tasolla.

Näytelmän alussa esiripun edessä pariskunta kertoo tilanteen yleisölle - ja tekniikan avulla myös pojalleen - joten katsoja pääsee hyvin kartalle. Välillä huudetaan apuun "ääniteknologiahenkilökuntaa" (Mika-Sakari Koponen), joka vastaa huutoon, välillä kommentoidaan näytelmää ohjaajan tai katsojan näkökulmasta. Lassi Krögerin valosuunnittelu kaiken keskellä on onnistunut.

Esitys on yllätyksiä täynnä. Loppua kohden mennään niin syville vesille, että katsoja alkaa tuntea olonsa jo vähän epämukavaksi.

Jos pappa-Freud esitystä katsoisi, hän ymmärtäisi: näyttämömetsään pystytetyssä teltassa meuhkaa alitajuinen ja tiedostamaton; se, mikä meissä on eläintä, pääsee vain kontrolloidusti näyttämölle - yleisön onneksi.

"Taiteessa kaikki on mahdollista", toteaa esitystä kommentoiva äidin roolihahmo.

Monitasoinen teos kestää useamman katsomiskerran. Jessikan pentu on muodoltaan kiinnostavan vuorovaikutteinen monella tasolla.

Myös sisältö kantaa monta teemaa, jotka kaikki nivoutuvat yhteiseksi kapinoinniksi kehityksen yksioikoista ylistystä vastaan. Pärjääkö ihminen teknologian kanssa? Olemmeko irtautuneet liikaa luonnosta ja kesyyntyneet keinottomiksi? Mihin maailmaan kasvatamme lapsiamme ja miten? Mitä virkaa ihmisellä on?

Leea Klemola leväyttää pelottomasti auki ihmisen intiimejä tuntoja, siksi hän myös koskettaa. Ohjauksessa ajoitukset toimivat.

Annukka Blombergin rytmi osuu nappiin, hänen monologinsa äitiyden ahdistuksessa ja paniikkikohtauksen kourissa on huippua. Pakko nauraa!

Tasapainottavana vastaparina Pekka Kekäläinen tekee hyvää työtä. Seija Pitkänen ottaa yleisön joka kerta näyttämölle ilmestyessään, ilmestystä alkaa suorastaan odottaa. Ilkka Pentti on loistava koira!

Täyteläistä esitystä on vaikea tyhjentävästi kuvata. Se on itse koettava.