EmediateAd

Kiviä taskussa -näytelmä luottaa kahden miehen työhön

A A
30.8.2010 12:31 elisa nuutinen

Marie Jonesin Kiviä taskussa (Stones in His Pocket) on kahden miehen näytelmä. Nämä kaksi miestä urakoivat viisitoista eri roolia.

Pohjoisirlantilainen käsikirjoittaja kirjoitti roolit 1990-luvulla tuntemilleen näyttelijöille, joiden hän tiesi selviytyvän nopeista roolin vaihdoksista. Hänellä oli todellisessa elämässä myös vankka kosketuspinta näytelmän sisältöön: hän tiesi, mitä tapahtuu, kun pieneen irlantilaiskylään tulee filmiryhmä kuvaamaan.

Olli-Matti Oinosen versio Kuopion kaupunginteatterissa panee vielä vähän paremmaksi.

Karri Lämpsä ja Mikko Paananen saavat venyä 17:ään eri rooliin.

Lähtötilanteessa he ovat kaksi avustajaa elokuvassa, jota Amerikan ihmemaasta on tultu filmaamaan komeisiin irlantilaismaisemiin, "Irlannin hikisimpään persläpeen", niin kuin nämä filmialasta kiinnostuneet avustajamiehet suurten unelmien romahdettua näytelmän loppupuolella saattavat todeta.

Hyvin Lämpsä ja Paananen parituntisestaan selviytyvät, vaikka heillä ei ole tukenaan oikeastaan mitään muuta kuin näyttelijän ammattitaito.

Timo Suutarisen valaistuksessa ei juuri muutoksia tapahdu, Minna Kauhasen lavastus pitäytyy taustalle heijastetussa maisemakulississa, puvutkaan eivät juuri muutu. Vain Miksa Koposen luoma äänimaailma antaa näyttelijöille muuttuvaa taustatukea.

Kohtaukset vaihtuvat salamannopeasti, taukoja ei tule väliaikaa lukuun ottamatta. Näyttelijä on siis todella kovilla tässä esityksessä.

Kun alkutilanteen puisevat selvittelyt jaksetaan, pääsevät näyttelijät vauhtiin ja yleisö mukaan. Se tapahtuu siinä vaiheessa, kun amerikkalainen filmitähti Caroline Giovanni (Karri Lämpsä) astuu näyttämölle ääntämisen valmennusta varten. Silti Lämpsän roolitöistä hauskimpia ovat henkivartija ja ohjaaja, josta kuultaa läpi meille tuttu Edvin Laine. Paananen puolestaan on parhaimmillaan innokkaana ohjaajan avustajana.

Tämä on oikein sopivaa katsottavaa erityisesti niille tuhansille suomalaisille harrastajille, jotka kaikki kesät ruskavat näyttämön takaisissa pusikoissa omaa vuoroaan odotellen, ja kun sitten pääsevät lavalle, ovat auttamattomasti liian myöhässä tai vikasuunnassa. Tämä on myös mitä parhainta opetusta aiheesta "miten roolihahmo synnytetään".

Komiikasta huolimatta näytelmän pohjavire on vakava.

Filmiryhmällekin tuttuihin huumeisiin sotkeutunut nuori mies hukuttautuu kuvausten aikana taskut täynnä kiviä. Pienessä kyläyhteisössä viimeiselle matkalle saattaminen kuuluu kaikille, myös kuvauksissa avustaville. Filmipomoilla ei kuitenkaan ole varaa vitkutella yhden hengenlähdön tähden.

Kenen ehdoilla mennään, niiden, jotka elävät unelmiensa ja epätoivonsa keskellä omassa kulttuurissaan, vai niiden, jotka tulevat ja ottavat irti kaiken, minkä voi muuttaa rahaksi?

Vaikuttava on näytelmän ainut tanssikohtaus, Anne Karttusen valmennuksessa syntynyt. Siitä puskee läpi viha ja pettymys, jota alistetut pitävät sisällään.

Rivitanssin jäykistynyt ylävartalo, jalan napakka pauke lattiaan ja huima vauhti yhdistettynä eleettömiin kasvoihin synnyttävät uhkaavan tunnelman. Tunne vaatii ulos pääsyä, sisään kääntyneenä se tappaa.

Kyllä suomalaisessa ja irlantilaisessa kansanluonteessa on jotain samaa.