| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kesällä oli tekemisen meininki
Taidenäyttelyn ripustaminen on Seppo Kääriäisen kokemuksen mukaan pitkälti sama prosessi kuin maalauksen suunnitteleminen. Molemmissa haetaan tasapainoa, rytmiä ja sommittelua.
Seppo Kääriäinen: Voimistelutuokion jälkeen. Öljyväri, 2010.
Antti Kääriäinen: Predator. Kierrätysmateriaali, 2010.
- Käsialani on sellainen, että tarvitsen matkaa katsella töitä, sanoo Taipaleessa Lapinlahden puolella rajaa asuva kuvataiteilija
Seppo Kääriäinen pystyy tarkastelemaan uusia maalauksiaan väljässä näyttelytilassa, mutta katselumatkaa on ollut jo töiden syntyvaiheessa, koska Taipaleeseen valmistuvassa ateljeessa on jo kesäaikaan pystynyt työskentelemään.
- Ateljee on melkein valmis. Siellä on hyvä tehdä töitä. Tila on tärkeä, Kääriäinen sanoo.
Kääriäisellä on viime aikoina ollut tekemisen meininki. Kypsyttelyvaihe on tuottanut ryöpsähdysvaiheen, jossa töitä on syntynyt nopeasti. Hän kertoo, että fiilis on hyvä, koska hän on töissään tavoittanut sen, mitä haki.
Maalauksia on syntynyt niin kiivaaseen tahtiin, että Sonkajärven näyttely on rakentunut uusimmista töistä eivätkä ne kaikki ole edes mukana. Ripustusvaiheessa Kääriäinen on katsellut, mitkä työt muodostavat hyvän kokonaisuuden. Ulkopuolelle jäi sinänsä kelpo töitä - ne vain eivät natsanneet suureen kokonaisuuteen.
- Nämä työt ovat olleet valmistumassa rinnan ateljeetilassa. Keskityn aina johonkin enemmän ja muut odottavat vuoroaan. Se on minun tapani tehdä.
Monet taiteilijat puhuvat flow-tilasta. Kääriäinen kuvaa asiaa niin, että kun saa tekemiseen putken, hyvän meiningin, se vie eteenpäin, ja tulee tunne, ettei tekemiselle tule loppua ollenkaan. Toki myös tavoitteet, kuten sovitut näyttelyt, ruokkivat tekemistä.
Hän kertoo maalaavansa pari tuntia kerrallaan ja tekevänsä välillä muuta, vaikkapa rakentavansa ateljeetaan. Käsillä tekeminen virittää ajatuksia.
Kesäaamuisin hän herää neljän-viiden aikaan. Silloin aivot pelaavat hyvin.
- Pitää olla kirkas ajatus, että kunnolla näkee asiat maalauksessa, esimerkiksi värit, Kääriäinen toteaa.
Taidenäyttelyn ripustaminen on Seppo Kääriäisen kokemuksen mukaan pitkälti sama prosessi kuin maalauksen suunnitteleminen. Molemmissa haetaan tasapainoa, rytmiä ja sommittelua. On saatava työt pelaamaan keskenään, löydettävä väri- ja kokorytmi.
Hän sanoo, että jos mukaan ottaa vanhan, erilaisella asenteella tehdyn työn, se ei sovikaan kokonaisuuteen.
- Yksi ajatus tosin oli, että olisin tehnyt tänne retrospektiivin, mutta halusin nähdä, mitä olen viime aikoina tehnyt. Minulla on punainen ja keltainen kausi meneillään, mutta punaisista töistä suuri osa jäi näköjään syrjään, Kääriäinen hymähtää.
- Tämä on upea tila, tällaiseen tilaan on mukava tehdä näyttelyä. Tässä talossa on myös hyvät opetustilat.
Kääriäinen katselee näyttelyään ja toteaa, että töissä näkyvät sekä eletty elämä että ajankohtaisuus. Mukaan on tullut tunnemaisemia lämpimästä kesästä, valosta ja varjoista, mutta myös taakse jääneestä.
Kääriäinen sanoo, että hänen abstrakteimmissakin töissään on aina esittävä lähtökohta.
Antti Kääriäiseltä näyttelyssä on esittäviä, surrealistisia veistoksia. Osa on pronssivaluja, osa kierrätysmateriaaleista - lähinnä elektroniikasta - tehtyjä.
Isällä ja pojalla on seuraava yhteisnäyttely ensi toukokuussa Kuopiossa galleria 12:sta. Mietintämyssyynsä Seppo Kääriäinen on lisäksi ottanut Jyrkän ruukintuvan ensi kesän yhteisnäyttelyn, jossa muut taiteilijat ovat
|
|
