EmediateAd

Kello puusta koneistoa myöten

15.8.2010 12:02
Kuva: Pirjo Nenola

Kelloseppä Eero Väisänen ihastelee ja hämmästelee Antti Kääriäisen mekanismia myöten puusta tekemää kelloa.

Pirjo Nenola

- Epäilin kun näin piirustukset, mutta täysin toimiva kello tämä on, sanoo kelloseppä Eero Väisänen, kun hän ihastelee ja hämmästelee Antti Kääriäisen tekemää puukelloa. Kääriäinen teki sen opinnäytteenään Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen puuosastolla.

Myös kellon koneisto on puusta tehty. Väisäsellä itselläänkin on 1800-luvulla rakennettu puukello, mutta siinä on metalliset rattaat.

Kellon tekemiseen Kääriäiseltä meni kaikkiaan noin 300 tuntia.

Kääriäisen kellonteon taustalla on veto. Hänen kaverinsa näki kuvan kokonaan puusta valmistetusta kellosta netistä ja sanoi, ettei tämä pysty tekemään puista kelloa.

- Sanoin, että varmasti pystyn, Kääriäinen naurahtaa.

Hänen opettajansa Ingmanilla sanoivat, että kello oli vaikeimpia ikinä nähtyjä projekteja. Lopputyöstään hän luonnollisesti sai täydet pisteet.

Kellon Kääriäinen teki vanerista. Vaneri on kestävää, mutta käsittelyssä se lohkeaa helposti. Kääriäinen teki kelloaan niin varovaisesti, ettei hänen tarvinnut tehdä osia kahteen kertaan.

- Ainoa ongelma tuli kellon helpoimmassa osassa, eli silta meinasi hajota käsiin, mutta sain sen pelastettua, Kääriäinen kertoo.

Oma projektinsa - toisen kurssin työ - oli kellon koriste, sekin hyvin vaikea tehtävä. Siinä Kääriäinen käytti viilutuksia. Puuna on kirsikkaa ja tiikkiä, joka on rasvainen puu ja vaikea työstää.

- Haluan ultrahaasteita. Jos lähden tekemään liian helppoa, kiinnostukseni lopahtaa, Antti Kääriäinen kertoo.

Ylioppilaaksi Antti Kääriäinen kirjoitti Lapinlahden taidelukiosta. Seuraavaksi hän suuntaa Kankaanpään taidekouluun ja aikoo imeä sieltä kaiken opin, mitä on tarjolla.

Kankaanpäähän hakijoille oli viisi eri tehtävänantoa, ja niissä arvioitiin ilmaisukykyä ja monipuolisuutta.

Paikalle kutsutuilla hakijoilla oli vielä nelipäiväinen koe, josta Kääriäinen sanoo, että se voi olla aika rankka, jollei ole valmistautunut ja miettinyt tilannetta jo etukäteen.

Antti Kääriäisen tekemä puukello on nähtävillä Eero Väisäsen liikkeessä Iisalmen Kauppakadulla.