| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Sunnuntai 19.5.2013 |
|
Kaikki alkoi hauskanpidosta
Tulisirkus Palon taiteilijat verryttelivät ilman tulta ennen varsinaista esiintymistään. Vas. Sami Tiitta, Jaakko Väisänen, Samuel Erickson ja Sanna-Mari Jormanainen. He esiintyvät myös lauantaina Jyrkän valoshowssa.
Paisuan Tuajamateatteri esitti Rutakon taikayössä näytelmän Sonkajärven historiasta. Tässä kohtauksessa kerrotaan metsärosvoista.
Rutakon pimenneessä taikayössä oli tarjolla kiehtovaa ja toteuttajilleen hieman vaarallistakin nähtävää.
Tulisirkus Palolla oli kaksi tuliesitystä, joihon sisältyi muun muassa tulenpuhaltamista ja tulenpyörittelyä.
- Välillä syttyy jokin paikka tuleen - kulmakarvat tai hiukset, kertoo
Vaarallista on myös, jos palavaa nestettä vetää vahingossa keuhkoihin.
- Epäonnistuneesta tulenpuhalluksesta tulee sairaalatapauksia, sanoo
Ericksonin ja Väisäsen lisäksi Tulisirkus Palon ryhmään kuuluvat
- Minä en ole vielä uskaltanut puhaltaa, Jormanainen kertoo.
Palovammoja tulisirkuslaisille tulee joka tapauksessa.
- Meidän vaatteemme ovat luonnonkuituisia, ettei muovi pala ihoon kiinni, Jormanainen sanoo.
- Otimme selvää, miten pitää pukeutua, Jaakko Väisänen lisää.
Tulisirkus Palo perustuu kaveriporukan toiminnalle.
- Aluksi teimme tätä omaksi iloksemme. Temppuilimme puistoissa ja sitten oli hauskaa, kun joku tuli pyytämään, että voisimmeko tulla esiintymään muuallekin, Tiitta kertoo.
Väisänen sanoo, että tulisirkukseen sisältyy jotakin sellaista kiehtovaa, jota ei oikein pysty määrittelemään. Hän toteaa, että on kiva viihdyttää yleisöä.
Jormanainen kokee, että kun uutta temppua harjoittelee, siihen sisältyy onnistumisen elämyksiä.
Iisalmelaissyntyinen Jaakko Väisänen on tämän viikon maanantaina muuttanut Virroille, jossa on yksi Tampereen ammattikorkeakoulun kampuksista. Hän opiskelee siellä ensimmäistä vuotta käsikirjoittamista ja visuaalista suunnittelua. Muut asuvat tällä hetkellä Kuopiossa.
Rutakon taikayön alkuillassa Paisuan Tuajamateatterin näytelmä Sonkajärven historian vaiheista veti Lyseotien koulun juhlasalin täyteen. Käsikirjoitus oli
Liikuntahallissa järjestetty disko veti alkuillasta alakouluikäisiä ja myöhemmin nuorisoa. Taikayön tapahtumat houkuttelivat väkeä myös kirjastotalolle, Taitotalolle ja torille.
|
|

