EmediateAd

"Juhlanäytelmä olisi mukava tehdä Kulttuurikeskukseen"

11.1.2012 11:00
Kuva: Päivi Rönkkö

Iisalmen Teatterin pukuvarastoa katseleva uusi puheenjohtaja Jouni Kauranen oli itse näyttämöllä viimeksi vuonna 2004 Simpauttajassa. Työesteet haittasivat harrastamista, mutta nyt häntä taas polttelisi päästä rooliin.

Pirjo Nenola

- Seuraava näytelmämme on kiinni siitä, miten alustava keskustelutilaisuus Iisalmen kaupungin kanssa 23.1. sujuu, kertoo Iisalmen Teatterin uusi puheenjohtaja Jouni Kauranen.

Iisalmen Teatteri täyttää tänä vuonna 40 vuotta ja valmistautuu juhlanäytelmän tekemiseen. Näytelmä on joka tapauksessa kotimainen puhenäytelmä, mutta näytelmävalinta riippuu siitä, onko teatterin mahdollista toteuttaa se Iisalmen Kulttuurikeskukseen vai Iisalmen Työväentaloon.

Kauranen sanoo, että olisi hyvä päästä tekemään juhlanäytelmää Iisalmen Kulttuurikeskukseen.

- Jos pääsisimme neuvotteluissa jonkinlaiseen tulokseen, meillä olisi mieli mennä Kulttuurikeskukseen ja tehdä näytelmä sinne.

- On outo tilanne, että Iisalmessa on Kulttuurikeskus mutta teatterit on häädetty sieltä pois, Kauranen sanoo.

Hän arvelee taustalla olevan kaupungin tuloshakuisuuden.

- Ei uskota, että iisalmelaiset teatterit pystyisivät vetämään saleja täyteen, Kauranen sanoo.

Hän toteaa, että teattereiden toiminta Iisalmen Kulttuurikeskuksessa lisäisi rakennuksen käyttöastetta.

- Kaupunki otti yhteyttä teattereiden suuntaan, Kauranen kertoo tulevista neuvotteluista, joissa puheena on muun muassa tilavuokrien suuruus teattereille.

Hän kertoo, että Iisalmen kaupungin aikaisemmin teattereille tarjoama sopimus koski arkipäiviä virka-aikaan. Viikonlopuiksi hintoihin ei olisi tullut mitään muutosta.

- Mutta eiväthän ne esitykset ole virka-aikana, Kauranen sanoo.

Paikalle on kutsuttu sekä Iisalmen Teatterin että IN-teatterin edustajat.

- En ole vielä ollut yhteydessä IN-teatterin puheenjohtajaan Kari Väätäiseen, mutta pitää ehkä olla. Asia koskee Himmeli ry:täkin. Kysymys on myös alakerran harjoitustilan käytöstä.

Jouni Kauranen sanoo, että Iisalmen Työväentalo, jonne Iisalmen Teatterin näytelmät viime vuosina on enimmäkseen tehty, on hyvä, mutta koska siellä on katsomopaikkoja vähemmän kuin Kulttuurikeskuksessa, näytöksiä joutuu pitämään enemmän.

Tämän esityskauden näytelmän Iisalmen Teatterilla on Maria Jotunin Tohvelisankarin rouva Pentti Pesän ohjaamana. Sillä Iisalmen Teatteri hakee Seinäjoen harrastajateatterikesään.

Kauranen sanoo, että katsojatavoitteesta ollaan jäljessä. Sunnuntain näytännöt ovat vetäneet, mutta lauantain esityksiin pitäisi saada väkeä. Syksyn pikkujoulukaudella esityksiä oli myös perjantaisin, mutta Kauranen sanoo, etteivät ihmiset ilmeisesti jaksa lähteä perjantaina töiden jälkeen teatteriin.

Näytelmien tuotantobudjetit ovat Iisalmen Teatterissa pyörineet kymmenissä tuhansissa euroissa. Suurin menoerä on ohjaajan palkkio ja tekijänoikeusmaksut.

Kauranen on laskenut, että Iisalmen kaupungin tuki Iisalmen Teatterin esityksissä on vajaa kaksi euroa per lippu.

Katsojia on kaudessaan keskimäärin 5 000. Iisalmen Teatteri, samoin kuin IN-teatteri, saa kaupungilta 10 000 euroa vuodessa ja lisäksi 5 000 euroa kansalaisopiston kautta ohjaajan palkkaamiseen.

Kauranen sanoo, että Varkauden malli voisi toimia Iisalmessakin - kaupunginteatterilla olisi ammattijohto, mutta näyttelijäkunnassa olisi ammattilaisten lisäksi harrastajia.

- Tuet teatterille ovat Varkaudessa ihan toista luokkaa kuin Iisalmessa.