Johanna Tuukkanen päästi täydellisen naisen lentoon

A A
16.1.2009 6:07 Anitta Oertel

KoreografiJohanna Tuukkasen uusimpaan Huippusuoritus - Outstanding Performance -teokseen on helppo samaistua, vaikka ei lukeutuisikaan himokalorienkuluttajaksi tai täydelliseen suoritukseen, mehut irti hinnalla millä hyvänsä naiskuvaan tai vaikka ei olisi kaiken analysoiva seminaari- ja luentotäti.

Naiset ymmärtävät jostain syystä aina toisiansa, jollakin tasolla. Lähtökohtana voi olla esityksessä naiseksi pukeutuneen Sami Henrik Haapalan lukema ajatus Maria Jotunin kirjasta, jos et tee sitä tai ole tätä, sinua ei rakasteta. Naisen täytyy tulla täydelliseksi, jotta se voisi lunastaa paikkansa maailmassa. Täydellinen nainen kuluttaa ripsiväriä ainakin 500 kiloa ja juoksee kymmeniätuhansia kilometrejä.

Hän hoitaa perheen ja uran, maksaa laskut, tekee kaikille juuri sopivan makuista terveellistä ruokaa, mutta syö itse vain salaattia. Täydellinen nainen antaa kaikille, mutta ei itse tarvitse mitään.

Jos naisen elämä on kilpajuoksua kuoleman kanssa, niin vain kuolema voi siitä vapauttaa. Ja kun tuska matkan puolivälissä on niin suuri, että vain sydäntä raastava huuto voi tuskasta vapauttaa, on huudettava, kuten Veetu Kalajoki Tuukkasen teoksessa huutaa. On riisuttava ne kerrostumat, jotka vievät pois omasta luonnollisesta minuudesta.

Esitys alkaa, kun Haapala sylkee piirtoheittimelle ja heijastaa soluja seinälle. Elämä alkaa siitä ja loppuu siihen, kun ovi aukeaa ulos ja ihminen juoksee vapauteen. On lennettävä ja päästettävä irti, on Huippusuorituksen sanoma.

Vajaan tunnin mittaisessa esityksessä polkee Johanna Tuukkanen juoksuradalla. Valot heijastavat päämäärän, joka on jossain, kenties vain jokaisen omassa tai sitten kollektiivisessa ajatusmaailmassa.

Kolme esiintyjää, yksi nainen. Yksi nainen, jossa on kolme. Miten vain, mutta Tuukkasen teos koskettaa, koska se on hyvin pelkistetty ja tavallinenkin aiheeltaan. Siinä on empatiaa, joka tietysti välittyy katsojalle Tuukkasen miellyttävästä tavasta hymyillä avoimesti hikisen ponnistuksen lomassa tai siitä, että Haapala ja Kalajoki tulevat niin lähelle katsojaa.

Kaikki kolme ovat läsnä, vaikka Tuukkasen rooli on enemmänkin yhdistävä Kalajoen ja Haapalan tuodessa nyansseja esille. Lopuksi Koskendeeran ja maidon tarjoilu vapauttaa viimeisenkin tiukkuuden yhdistäen katsojat ja esiintyjät. Se on suomalaisuutta, josta nauttii!