EmediateAd

IN-teatterin Vuosi 1939 -näytelmässä roolit istuvat

A A
23.11.2009 11:02
Kuva: Annamaija Herola

Opettajan (Marjatta Miettinen) ja nimismiehen (Erkki Riihimäki) elämä muuttuu, kun sotilaat muuttavat kansakouluun. Jääkäri Happonen (Kari Kärkkäinen) osaa metkuilun taidon.

Anitta Oertel

Lavastuksessa käytetyt pienet yksityiskohdat, kuten pönttöuunissa palava tuli ja sen yläpuolelle heijastuva risti kertovat jo alkuun IN-teatterin näytelmästä, Syksystä 1939. Elämme samaa vuodenaikaa, marraskuun viimeisiä viikkoja, kuin näytelmässä seitsemänkymmentä vuotta sitten.

Veijo Meren kolmekymmentä vuotta sitten kirjoittama sotakomedia tarjoaa hyvän samaistumiskohteen ja muistelun paikan.

Iisalmen vanhan työväentalon suomat puitteet näytelmälle ovat erinomaiset ja Uolevi Somerojan suunnittelema ja Jorma Korhosen, Eero Ylösen ja Kehypajan toteuttama lavastus toimii hyvin. Samanaikaisesti voi seurata tapahtumia kansakoulun luokassa, opettajan asunnossa ja ullakolla. Ajoittainen yhtäaikaisuus ei ole lainkaan häiritsevää. Se kertoo elämästä.

Näytelmässä ei juonenkulku ole tärkein vaan aikakauden tunnelma, jota sodan uhka varjostaa. Ohjaaja Mauri Saikkonen on kuitenkin onnistunut kuljettamaan näytelmän eteenpäin, se ei puuroudu missään vaiheessa.

Opettajan (Marjatta Miettinen), keittäjän (Miia Kanninen) ja nimismiehen (Erkki Riihimäki) elämään syrjäkylällä sisältyy epävarmuutta, toivoa rakkaudesta ja pelkoa. Heidän arkensa muuttuu täydellisesti, kun kuusi sotilasta valtaa kansakoulun.

Estoinen, sivistynyt opettajatar uskaltautuu vaistojensa vietäviksi nuoren keittäjättären tavoin. Molemmat naiset ovat puoleensavetäviä ja pystyvät ilmaisemaan hyvin aikakauden naisen tuntoja, ainakin miehen näkökulmasta. Nimismiehenä Erkki Riihimäki on paikallaan.

Mielenkiintoista näytelmässä on se, että katsoja ei odota edes rakkaussuhteilta jatkuvuutta. Päällimmäisenä henkilöillä on vain tarve rakastua, tarve tuntea hetken jotain. Naiset iloitsevat miehistä ja miehet naisista. Näytelmässä huokuu entisajan läsnäoloa, kun ihminen on tässä ja nyt ajatuksineenkin.

Sodan uhka saa näytelmän ihmiset herkistymään, käyttämään vaistojaan, säpsähtämään. Se saa jonkun murtumaan ja toisen metkuilemaan. Loppukaan ei ole yllätyksellinen, vaikka se tuleekin yllätyksenä.

Roolit istuvat kaikille mainiosti. Kari Kärkkäinen, joka näyttelee savolaista jääkäri Happosta, valloittaa eläytyvällä temperamentillaan ja sujuvalla suullaan. Venkuilun takaa hän osaa paljastaa, kuin rivien välistä, pienillä värähtävillä ilmeillään, nuoren miehen herkkyyden.

Hans Åkerlundin esittämän jääkäri Erkkilän naisenkaipuukin saa oitis vastasytykettä ilman, että vuorovaikutus vaikuttaa teeskennellyltä.

Mikko Kumpulainen tykkimies Väisäsenä on näytelmässä taustalla, mutta ei vähäpätöisenä. Syrjään vetäytyneen ja säikyn, aikoinaan koulukiusatun Väisäsen olemuksen tuntee ytimissään vielä näytelmän loputtuakin.

Mieleen jää myös Janne Kumpulaisen (alikersantti Juntunen) vieno hymy ja korrekti käytös. Myös rehti ja miehekäs Kari Väätäinen (kersantti), Aku Mähönen (tykkimies Korpela) ovat hyvin uskottavia.

Näyttämöllä vain tovin näyttäytyneet Eero Ylönen (I Valpon mies ja lääkintäkersantti) ja Kyösti Kauppinen (II Valpon mies) vetivät roolinsa mieleenpainuvasti. Lisäksi Erkki Kananen näytteli lääkintämiestä.