EmediateAd

Ihmisaiheita ja kohtaamisia

8.8.2010 12:02 Pirjo Nenola

Vielä ehtii katsastamaan pohjoissavolaisen ammattitaiteen nykytilaa, kun Galleria 12:n näyttely ART 360 jatkuu Kuopiossa 15.8. asti.

Mukana ovat Jyrki Heikkinen, Sami Korkiakoski, Seppo Kääriäinen, Ulla-Mari Lindström, Pauno Pohjolainen, Ulla Remes, Johanna Rossi, Kirsi Siponen ja Arto Väisänen. Taidelainaamon kuukauden taiteilijana on graafikko Esko Railo.

Jyrki Heikkinen on piirtänyt useisiin sarjakuva-antologioihin kuten Laikku ja Glömp ja hän on tehnyt myös omakustannesarjakuvia. Asema Kustannus on julkaissut hänen kaksi sarjakuva-albumiaan.

Ensimmäinen niistä Punajäkälä on julkaistu myös ranskaksi. Italiaksi Punajäkälä ilmestyy loppuvuodesta. Tänä syksynä Asema Kustannus julkaisee Heikkiseltä Apua on tulossa -kuvarunokokoelman.

Näyttelyn teosten, Happy fish -öljypastellisarjan innoittajina ovat olleet lastenvaatteiden tekstit.

Sami Korkiakoski on näyttelyn akryyli- ja öljymaalauksissa tutkinut värejä ja viivaa.

Lapinlahtelaisen Seppo Kääriäisen teosten lähtökohtana on usein ihmisen ja luonnon vuorovaikutus. Ihmisen tunnetilat: pelko, ilo, suru ym. välittyvät voimakkaiden värien ja ekspressiivisen ja spontaanin ilmaisun kautta.

- Yleensä aloitan akryylillä tai temperamaalauksella, jatkan öljyllä. Näin ovat myös näyttelyn teokset syntyneet, Kääriäinen kertoo.

Kohtaamisia maalauksissa-sarjaansa Ulla-Mari Lindström on valinnut maalaustaiteesta teoksia, jotka jaksavat puhutella häntä aina uudelleen. Irti arjesta -sarjan kuvat taas kertovat arjen absurdeista tilanteista.

Pauno Pohjolaiselta on reliefejä. Teoksissa hän on käyttänyt puuta, hartsia ja vahaväriä.

Pielavetislähtöinen Ulla Remes on tuonut esille töitä, jotka ovat syntyneet Suomen Taiteilijaseuran taiteilijaresidenssissä Espanjan Marbellassa tänä vuona.

Johanna Rossi on maalannut paljon muotokuvia. Kontakti toiseen ihmiseen ja tilanteen jakaminen toisen kanssa on hänelle merkittävää.

- Näyttelyn teokset ovat osa päiväkirjaani, akvarellilla tehtyjä maalauksia matkoiltani Suomessa ja Vienan Karjalassa. Akvarelli on ollut minulle pitkään läheisin väline, sen vapaus ja hetkellisyys kiehtovat minua, Rossi kertoo.

Lapinlahtelainen Kirsi Siponen toteaa, että lasten estoton olemus ja nopeasti vaihtuvat tunnetilat kiehtovat häntä ja niistä lähtökohdista ovat syntyneet mm. näyttelyn veistokset Riemu, Pulma ja Uimaan.

Iisalmelaissyntyinen Arto Väisänen keskittyy nykyään piirtämiseen, ja maalaaminen on jäänyt vähemmälle.

- Ihmisaiheet vetävät puoleensa; ruumiillisuus on se juttu, joka minua kiinnostaa elämässä ja taiteessa. Iho, liha, veri, luusto, suonisto, hermosto ynnä muu ovat asiat, jotka puhuvat minulle elämisen kieltä, varsinkin sitä miltä elämä tuntuu, miten se koetaan ja miten kuvan kautta voi jakaa näitä tuntemuksia.

- Kipu, tuska, vamma, sairaus ja kaikenlainen epätäydellisyys ovat lähtökohtia, joita pidän kiinnostavimpina kuvata ihmistä. Kysymyksiä, jotka kiinnostavat aina ovat, millaisessa ruumiissa elämme, vihaammeko sitä vai oppisimmeko rakastamaan sitä, elämmekö väärässä sukupuolessa, ahdistaako vanheneminen, Väisänen kyselee.