EmediateAd

Ristintietä pääsiäiseen

2.4.2010 12:01
Kuva: Hannu Keränen

Ristinpuusta tuleekin pääsiäistapahtumien vuoksi elämänpuu.

Kuva: Hannu Keränen

Munankuoren sisästä kuoriutuvat pääsiäistiput kuvaavat ylösnousemusta ja uutta elämää, joka syntyy kuoleman jälkeen.

Kuva: Hannu Keränen

Pääsiäinen lähestyy, Jeesus saapuu Jerusalemiin ja lapset levittävät tielle palmun oksia ja tervehtivät häntä kuten kuningasta huutamalla Hoosianna (auta/pelasta).

Kuva: Hannu Keränen

Raskas ristintie alkaa. Jeesus vangitaan ja tuomitaan ja häntä pilkataan, hänelle laitetaan orjantappurakruunu.

Kuva: Hannu Keränen

Pitkänäperjantaina Jeesus kuolee ja hänet haudataan, kivi laitetaan haudan suulle.

Kuva: Hannu Keränen

Suru vaihtuu iloon, hauta on tyhjä. Jeesus on noussut kuolleista.

Kuva: Hannu Keränen

Henna Väyrynen sytyttää haudan suulle kynttilän ylösnousemuksen merkiksi Vehmersalmen vt. kirkkoherran Aulikki Mäkisen kanssa.

Hannu Keränen Anita Kulmala

kristikunnan suurin ja vanhin juhla ja kristillisen uskon perusta. Pääsiäisen tapahtumia on kuvattu monenlaisilla ristintien kertomuksilla. Eräs menetelmä on lattiakuvakertomus, joka on kehitetty erityisesti lapsia varten.

Jotkut vaeltavat ristintietä konkreettisesti Jerusalemissa ja monilla paikkakunnilla Suomessakin palaten mielessään yli 2000 vuoden takaisiin tapahtumiin.

Vehmersalmen vt. kirkkoherra Aulikki Mäkinen on perehtynyt lattiakuvamenetelmään ja tuottanut kaksi kirjaa lattiakuvista. Julkaisijana on Lasten Keskus.

Seurakunnissa on lattiakuvakurssin käyneitä työntekijöitä, jotka käyttävät menetelmää lapsityössä, mutta sitä voidaan käyttää sovelletusti kaikenikäisten kanssa.

Lattia on lapsille luontainen paikka toimia, leikkiä, askarrella ja rakentaa.

Lattiakuvakertomuksissa käytetään yksinkertaista tekstiä, joka avautuu lapsillekin, tähän tapaan:

Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko, jolloin tapahtumat etenevät päivä päivältä kohti ristiä ja ylösnousemusta.

Kiirastorstaina Jeesus saapuu Jerusalemiin viettämään juutalaista pääsiäisjuhlaa yhdessä opetuslasten kanssa.

Kaikkia ei Jeesuksen saapuminen miellyttänyt, ja he päättivät hankkiutua hänestä eroon.

Kiirastorstaina Jeesus syö pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa. Tuo ateria on kuitenkin erilainen mihin ovat tottuneet. Siinä asetetaan ehtoollinen.

Pääsiäisaterialta Jeesus lähtee opetuslasten kanssa puutarhaan, joka sijaitsee lähellä. Sen nimi on Getsemane.

Jeesus tietää, että hänet vangitaan ja että hänen täytyy kuolla. Hän rukoilee Getsemanessa, ja hänelle ilmestyy enkeli, joka vahvistaa häntä.

Sotilaat ottavat hänet kiinni puutarhassa, sitovat hänet ja lähtevät viemään häntä tuomittavaksi. Opetuslapset lähtevät pakoon ja ovat voimattomia. Jeesukselle alkaa hyvin raskas tie.

Pääsiäisjuhlan aikaan oli tapana päästää irti joku vanki. Kansa valitsee Barabbaksen - ja Jeesuksen ristiinnaulittavaksi.

Sotilaat pilkkaavat ja ruoskivat häntä ja laittavat hänen päähänsä piikkisistä orjantappuroista punotun kruunun. Joku lyö häntä poskelle ja sylkäisee hänen kasvoilleen.

Jeesus joutuu itse kantamaan ristiään, johon hänet naulittaisiin. Matkalla hän kaatuu, mutta jatkaa silti matkaa.

Niin kaiketi meidänkin tulisi tehdä, kun kaadumme.

Kun me kompuroimme ja kaadumme, Jeesus tietää omasta kokemuksestaan, kuinka vaikea meidän tiemme on ja antaa meille voimia jatkaa eteenpäin, kun sitä vain pyydämme.

Jeesus ristiinnaulitaan Golgatalla. Ristin alla on surevia, mutta myös pilkkaajia. Siksi Jeesus pyytää Isältä: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät."

He eivät tienneet eivätkä ymmärtäneet, että he naulitsivat ristiin itsensä Jumalan Pojan.

Mutta kun Jeesuksen kuoleman hetkellä tulee auringonpimennys ja maanjäristys ja temppelin vahva esirippu repeää aivan itsestään kahtia, sotilaat säikähtävät kauheasti ja heidän johtajansa sanoo: "Tämä oli todella Jumalan Poika."

Ystävät hautaavat hänen ruumiinsa lähellä sijaitsevaan kalliohautaan ja vierittävät suuren kiven sen suulle.

On hiljaista, mutta kun pääsiäisjuhla on ohitse, kolme naista kiiruhtaa haudalle. He haluavat voidella Jeesuksen ruumiin kuten siihen aikaan on tapana, mutta hauta onkin tyhjä ja kivi haudan suulta on vieritetty sivuun.

Kivellä istuu enkeli, joka sanoo heille, että Jeesus ei ole enää haudassa, vaan hän on noussut kuolleista.

Suru vaihtuu iloon. Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista.

Näin Jeesus kulkee raskaan tien ristille ja kuolemaan. Mutta kuolema ei ole kaiken loppu. Jeesus herätetään kuolleista ja hän nousee taivaaseen.

Myöhemmin opetuslapset muistavat hänen sanoneen, että hän on tie, totuus ja elämä, tie Jumalan luo.

Elämä ei lopu kuolemaan. Ristinpuu on muuttunutkin kuoleman puusta elämän ja ilon puuksi kaikille ihmisille.

Siinä on pääsiäisilon syvin salaisuus.

Lattiakuvat - elämyksellinen menetelmä Sai alkunsa 1970-luvulla Saksassa, jossa Franz Kett pohti uusia näkökulmia uskonnolliseen kasvatukseen kirkollisissa päiväkodeissa.

Raamatun kertomukset liitetään osaksi tavallista arkea ja kokemusmaailmaa. Kertomuksen edetessä lattialle syntyy kuva, jonka ryhmä yhdessä rakentaa.

Lattiakuvamenetelmä sopii etenkin lapsi- ja varhaisnuorisotyöhön ja myös alakoulujen uskonnonopetukseen. Sovellettuna sitä voi käyttää kaikkien ikäluokkien kanssa.

Työskentelyssä käytetään elämyksellisiä ja toiminnallisia menetelmiä, joissa tärkeää on vahva yhdessä tekeminen ja teeman yhdessä läpi eläminen.

Rakentamiseen käytetään esineitä ja erilaisia materiaaleja, joista tehdään symbolisia merkkejä.

Materiaaleina käytetään erivärisiä liinoja, kiviä, käpyjä, lehtiä sekä pientä materiaalia kuten huopaa, helmiä, höyheniä, simpukoita.

Olennaista ovat aistihavaintoon perustuvat ja mieltä virittävät harjoitukset, joiden avulla rakennetaan suhdetta käsiteltävän asian sisältöön ja joka ilmaistaan myös sanoin.

Tyypillistä lattiakuvien tekemisessä ja toiminnassa on koko kehon käyttäminen ilmaisussa. Teemasta kerrotaan myös liikkeen, rytmin ja tanssin avulla.