| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Lauantai 4.2.2012 |
|
"Salmin" wuosijuhla wietettiin wiime sunnuntaina täkäläisen T. y:n huoneustossa.
Ohjelma aloitettiin Iisalmen W. P. K:n torwisoittokunnan esityksillä. Kun pyydetty puhuja nti Rechard ei ollut woinut juhlaan saapua, luettiin hänen puheensa yleisölle. Puhe oli ihanteellinen ja wertauksellinen. Puheen jälkeen esitti sekakuoro laulua, joista etenkin kuorolauluiksi sowitetut suomalaiset kansanlaulut herättiwät mieltymystä. Runonlausuntoa esitti nti Elsa Koponen. Esitelmän piti maisteri Aulanko. Esitelmä käsitteli perinnöllisyyttä alkoholia käyttäwissä suwuissa ja nojautui se professori Laitisen tutkimuksiin ja tilastoihin. Näytelmän "Langaton telefooni" esittiwät Työw. y:n näyttelijät. Kappale ei näyttänyt olleen hywin walittu eikä sen esitys jaksanut korkealle kohota.
Yleisöä oli niukalti.
Koirien omistajia, jotka eivät ole vielä ottaneet verolippuja koirilleen, kehoitetaan lunastamaan heti viskaalin konttorista, sillä uhalla, että koirat ilman verolippua tulevat heti kiinniotettaviksi ja lopetettaviksi. Samalla kehoitetaan metsästyskoirat pitämään kiinni 1 p:stä maaliskuuta, sillä uhalla kuin metsästyslaki säätää.
Huom! Maalaisille huomautetaan, etteivät kuljeta koiriaan kaupunkiin, jos tahtovat välttää edelläolevaa määräystä verolipusta. Iisalmi 3/3 1910. Viskaali
|
|

