EmediateAd

Matkalla kotiin, osa 1

A A
7.3.2010 5:11

huohottain rönötin Paloisvirran sillankaidetta vasten ja katselin tulosuuntaani päin. Vaikka oli jo melko hämärää, erottui keskenään pöyhkeilevien harjakattoisten puutalojen ääriviivat selvästi taivasta vasten. Mutta kaikkein uljaimpana kohosi taivasta kohti kaupungin korkeimmalle paikalle rakennettu Karvisen kirkko. Sen mahtavuutta lisäsi vielä sen jyrkän, nelilappeisen katon huipulta kohoava asiaan kuuluva torni, ja sen päälle istutettu kellotapuli.

Kerran kaupungissa käydessäni satuin minäkin kuulemaan tuon mahtavan kellon isoäänisesti mouruavan kutsun. Olin silloin jo kaukana kaupungin ulkopuolella, menossa kotiin, enkä välittänyt ottaa vastaan sen harrasta kutsua.

Niin, se Karvisen kirkko, se oli paikka jossa en ollut koskaan käynyt , enkä sinäkään iltana kun pällistelin siinä Paloisvirran sillalla, tuntenut minkäänlaista kutsumusta käydä siellä parannusta tekemässä.

Olin puolen päivän maissa tullut tukkilaisten veneessä Iisalmen ylävesiltä ja olin matkalla kotiin. Sattui niin mukavasti, että Iisalmessa oli tuolloin syysmarkkinat, ja minulla oli hyvä tilaisuus kauppoja kierrellen ja torilta ostellen täydentää vaate ynnä muita varastojani. Kovin oli reppuni tiinehtinyt pulleaksi, mutta en tuosta kantanut huolta, sillä tarkoitukseni oli tuolloin etsiä yökortteeri ja matkustaa seuraavana päivänä laivalla kotiini Nerkoolle.

Olihan se ilta sekin, oikein markkinapäivän ilta, ja väkeä sen mukaisesti liikkeellä. Siinäkin Lappalaisen majoitusliikkeen isossa tuvassa, talossa, josta olin varannut yökortteerini, oli väkeä tupa täynnä. Iloinen oli illan meno, ja miksi ei olisi ollut, sillä siinä paikassa ei päässyt jano yllättämään: olihan kortteeripaikan pitäjällä täydet ravintolanpito-oikeudet.

Itselleni onnistuin saamaan istumapaikan seinänvieruspenkiltä, pitkän pöydän vierestä. Pian huomasin, että oikealla puolellani istuva mies oli jo ennen taloon tuloani ilmeisesti ehtinyt käyttää talon vieraanvaraisuutta aika reippaasti, sillä syötyään hän pisti veitsen ja lusikan seinähirren rakoon russakoiden puhdistettavaksi; oli kuulemma kotioloissaan tottunut tekemään samoin. Eipä siinä sitten käynyt sen enempää juttua tekemään, vaan köllähti siihen penkille pitkälleen. Kun tilaa oli vähän, nosti roimavarsisaappaansa minun polvieni päälle ja päänsä hän pisti toisella puolella olevan kaverin syliin.

Tämä "tyynyksi" joutunut, ihan miehen mitat täyttävä mies, katsoi vähän aikaa unten maille lähtenyttä matkalaista ja tuumasi sitten minulle:

"Enpä kehtaa nostaa olallani, ties vaikka oksentaa selkääni. Mutta ruma teko se olisi vetää noin rauhallista miestä pitkin lattiaa kuin jotakin vasikan raatoa. Vaan jos kannattelet vähän noista takasista, niin minä otan kainaloiden alta, ja viedään ulos lepäämään."

Kun siinä ulos mennessä hätäilin, että viluhan se nukkuvalle tulee täällä taivasalla, tuumasi kaveri rauhallisesti: "Ei Aapelilla hätää ole, on sillä sellaiset vällyt mukana."

Uskottava oli mitä toinen sanoi, kun laitoimme Aapelin komeiden lippakiesien pohjalla olevan paksun heinäkerroksen päälle nukkumaan ja peittelimme paksulla lampaannahkavällyllä.

Kiesien edessä oleva, rauhallisesti käyttäytyvä tamma katseli olkansa yli touhuamme ja oli sen näköinen kuin olisi jo valmis kotimatkalle. Eikä se pettynyt toiveissaan. Kun isäntä oli saatu asianmukaiseen matkakuntoon, tarkasti Vihtoriksi esittäytynyt mies valjaat, irrotti marhaminnan puomista ja suitsista sekä nakkasi sen kärriin. Laittoi sitten ohjakset niin, ettei ne voi matkalla sotkeutua mihinkään. Kohensi vielä harjan pois länkien alta, silitteli tammaa kaulalle ja tuumasi:

"Valma, kotiin!"

Ja eikös mitä! Valma kääntyi omin nokkinsa pois puomista, lähti rauhallisesti askeltamaan suuntana portti ja kääntyi sitten ihan oikeaan suuntaan kotimatkaa taivaltamaan.

Eikä Vihtori, joka ilmeisesti tunsi varsin hyvin isännän, ollut sen enempää asiasta juttutuulella, kuin mitä naama virneessä tuumasi: "Mokoma vehnästelijä, ei siitä aina tiedä, onko se hullu vai yliviisas. Vaan jospa tuo viimeinkin viisastuisi, kunhan rapulaisena kuuntelee kotikutoista "aamuhartautta".

Matkalla kotiin -jatkokertomuksessa on 6 osaa. Osat julkaistiin Salmettaressa kahden viikon välein. Muistelija Hannes Partanen on 82-vuotias ja asuu Iisalmessa.