| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 8.2.2012 |
|
Käsityötä silmäripsiä myöten
Jenni Karjalaisella on luontaisia kykyjä luoda kakuistaan taidetta. Hänen luomuksillaan on jo 510 fania Facebookissa. Hän sanoo tykänneensä näprätä mm. käsitöitä pienestä pitäen. - Mummo opetti.
vakaana vetää
Ei, kyse ei ole uudesta Kylli-tädin satutuokiosta vaan täytekakusta, jonka Karjalainen on loihtinut käsityönä prinsessan silmäripsiä myöten.
Iisalmelainen Karjalainen virallisti oman "kakkutehtaansa" yritykseksi vajaa vuosi sitten kesällä. Sitä ennen hän oli tehnyt yhden jos toisenkin erikoisen kakun ystävilleen ja tuttavilleen.
- Tähän mennessä varmaan satoja täytekakkuja sekä voileipä- ja juustokakkuja, arvioi itseoppinut kondiittori teostensa määrää.
Kakuntekijä Karjalaisesta tuli omasta tarpeesta.
- Kun poikani Jasper täytti vuoden, halusin synttärikakuksi Nalle Puhin, mutta sellaista ei löytynyt mistään. Tein sen sitten itse.
Kakun nähtyään kaverit alkoivat tilailla täytekakkuja erilaisiin tilaisuuksiin, ja aina niistä poiki taas uusia tilauksia.
Iisalmen Kurenpolvessa, omakotitalon keittiössä syntyy enimmäkseen syntymäpäiväkakkuja, ja nykyään yhä enenevästi hääkakuja. Häissä on yleisenä trendinä jokin teema, joka näkyy kaikessa koristelussa, kakuissakin.
- Tilaajan kanssa jutellessa syntyy sitten idea kakun koristelusta. Hahmottelen sitä ensin paperille ja alan muotoilla värjäämistäni marsipaaneista osia.
Leipuri myöntää, että joskus pitää monta marsipaanimöykkyä mytätä ennenkuin hahmo on mieleinen.
- Alkuun olivat esimerkiksi autot vaikeimpia, kun ne piti saada kolmiulotteiseksi. Meni paljon aikaa, mutta nykyään autojen tekeminenkin jo sujuu, naurahtaa Karjalainen.
Hän käyttää korsteiden tekemisessä erityisiä elintarvikkeiden käsittelyyn tehtyjä pensseleitä, joista ei irtoa karvaa sekä marsipaanin muotoiluvälineitä.
Hahmot Karjalainen tekee nimenomaan käsin eikä käytä muotteja tai koneita apunaan. Värit ovat tietenkin elintarvikevärejä.
Kakku itsessään poikkeaa sekin tavallisemmasta kermahillokakusta.
- Suosin moussepohjaisia täytteitä, esimerkiksi suklaa- tai marjamoussea. Kakut ovat useimmiten tuorejuustopohjaisia .Kinuskiakin käytän aika usein.
Gluteenittomiakin kakkuja Karjalainen on tehnyt paljon.
- Keliaakikoille löytyy kaupoista heikosti hyviä leivonnaisia, usein ne maistuvat pahvilta.
Erikoisten kakkujensa hintaa Karjalainen pitää kilpailukykyisenä. Siitäkin huolimatta, että oikein erikoisen kakun tekemisessä saattaa hyvinkin vierähtää yksi työpäivä.
- Erikoisemmatkin koristeet ehtii hyvin tehdä, jos tilaa kakun reilua viikkoa ennen juhlaa. Näin sen ehtii sisäistää ja tarvikkeetkin tilata.
Oma yritys on ollut Jenni Karjalaisen haaveena jo kauan. Alunperin parturi-kampaajaksi kouluttautunut nainen totesi kuitenkin, ettei kampaamoa kannata perustaa, alan liikkeitä on Ylä-Savossa.jo tarpeeksi.
- Kampaamoista ei palkkatyötäkään silloin löytynyt, joten kakuista tuli yritys.
JK Unelmakakku -nimen saanut firma työllistää Karjalaisen itsensä. Hän sanoo, että toistaiseksi se riittää.
- Siihen asti teen kakkuja kotona, kun tämä pysyy näissä mitoissa, laskeksii leipuri leipovansa kymmeniä kakkuja kuukaudessa.
Karjalainen tunnustaa suurimmaksi haaveekseen perustaa konditoria-kahvilan jonakin päivänä. Silloin apuna on jo työntekijäkin, tai useita.
- Viihdyn yrittäjänä. Saa huhkia töitä silloin, kun niitä on ja huilia silloin, kun ei ole..
|
|
|
Asuu iisalmen Kurenpolvessa poikansa Jasperin (4) sekä avopuolisonsa Toni Kattaisen ja hänen tyttäriensä Adan (8) ja Karitan (6 ) kanssa. Koulutukseltaan parturi-kampaaja, käynyt yrittäjäkurssin syksyllä 2009. Perusti JK Unelmakakku-yrityksen 1.7.2009. Harrastaa kuntosalilla treenaamista silloin, kun töiltään ehtii. |

