EmediateAd

Että tuntuu mukavalta!

28.3.2010 6:12
Kuva: Jenna Pietikäinen

Ville Simpaselle koirat ovat tärkeitä. Hän halaa niitä joka kerta yhtä antaumuksella, tällä kertaa Pablo nauttii Villen hellyydestä.

Kuva: Jenna Pietikäinen

Kaverikoirat omistajineen tapaavat Karhunpesän väen aina ulkona. Vanhainkodissa tavataan sisällä. Viime maanantaisella vierailulla kaverikoiravetäjä Anne Helppolainen ja Tuisku, apuohjaaja Päivi Kumpulainen, Anja Mykkänen ja Pablo, ohjaaja Kirsi Tikkanen, Risto Jauhiainen, Ieva ja Rölli, takana niiden omistaja Kati Miettinen, Aili Matilainen ja Heta, Aune Malinen, Elvi Hänninen, kaverikoiravetäjä Kaija Silventoinen sekä Mervi Lyytikäinen. Kuvan ulkopuolelle jäivät Kally Teelahti ja Eddie.

Kuva: Jenna Pietikäinen

Pablo osoittaa suuret tunteensa apuohjaaja Päivi Kumpulaiselle. Kaverikoiratapaamisissa henkilökuntakin saa ilosta osansa.

Kuva: Jenna Pietikäinen

Kaija Silventoinen pani Pielavedellä alulle kaverikoiratoiminnan.

Kuva: Jenna Pietikäinen

Eddie on lempeä ja kiltti. Se on kuin luotu työhönsä.

Leila Pietikäinen

ottaa Pabloa kaulasta kiinni ja halaa sitä lujasti. Pabloa näyttää naurattavan koko kuononsa leveydeltä. Ville sanoo tykkäävänsä karvaisesta kaverista kovasti.

Pablo on kultainennoutaja ja se on tullut toisten lajitovereidensa ja niiden omistajien kanssa ilahduttamaan kehitysvammaisten työkeskus Karhunpesän asiakkaita Pielavedellä.

Simpasen kaveritkin Elvi Hänninen, Risto Jauhiainen, Aune Malinen ja Mervi Lyytikäinen kulkevat koiran luota toisen luo ja rapsutuksia, silittelyä ja halailua riittää.

Kaverikoirien vierailupäivä on kohokohta Karhunpesän arjessa. Tällä kertaa Pablon lisäksi hoivailtavina ovat landseer Tuisku, shetlanninlammaskoirat Ieva ja Rölli, pystykorvainen seropi Heta ja kultainennoutaja Eddie.

- Asiakkaille on ihana asia, että koiria käy, sillä eläimet ovat monille todella tärkeitä, Karhunpesän johtava ohjaaja Riitta Holopainen kiittelee.

Holopainen kertoo, kuinka asiakkaat kyselevät koirista ennen vierailua ja niistä jutellaan aina myös jälkeenpäin.

- Koirat tuovat iloa asiakkaidemme elämään.

Suomen Kennelliiton lanseeraaman kaverikoiratoiminnan aloitti Pielavedellä joukko aktiivisia koiraihmisiä pielavetisen Kaija Silventoisen ehdotuksesta.

- Muutama vuosi sitten näin televisiosta ohjelman kaverikoirista ja esitin idean paikalliselle koirayhdistykselle, jonka puheenjohtajana tuolloin olin, Silventoinen sanoo.

Pielavetiset innostuivat asiaan, ottivat yhteyttä Kennelliittoon ja saivat Siilinjärven ryhmältä perehdyttämiskurssin. Toiminta alkoi Pielavedellä 2006. Nyt mukana on 11 koirakkoa.

Silventoisen lisäksi yhteyshenkilönä on Anne Helppolainen, joka pitää yhteyksiä liittoon. Silventoinen puolestaan huolehtii yhteyksistä vierailupaikkoihin.

- Karhunpesän lisäksi vierailemme vanhainkodissa ja joskus Elorannan hoitokodissa Säviällä. Sinne päästään valitettavasti harvemmin kyytiongelmien takia. Olemme vierailleet myös kouluissa ja päiväkodeissa.

Kaverikoirat omistajineen pyrkivät vierailemaan laitoksissa nykyisin kuuden viikon välein. Mukana on yleensä kahdesta kolmeen koirakkoa. Vierailu kestää vanhainkodeissa noin 15 minuuttia per osasto ja Karhunpesässä puolisen tuntia.

Myös koirakoille kaverikoiratoiminta on piristävää.

- Se antaa itselle sosiaalisia yhteyksiä ja tekemistä, puntaroi kolme vuotta eläkkeellä ollut kotipalveluyrittäjä Silventoinen.

Häntä naurattaa, että oma koira, kultainennoutaja Senni on myös tohkeissaan tehtävästään.

- Jos lähdemme tavalliselle lenkille, aikaa kuluu kolmekin varttia nuuskimisineen, mutta kun otan kaverikoirahuivin mukaan, Senni lähtee etenemään määrätietoisesti eikä jää nuuskimaan. Se tietää, että nyt mennään töihin.

Kaverikoiratoimintaa on Ylä-Savossa vain Pielavedellä. Sen lisäksi ryhmät toimivat mm. Siilinjärvellä, Kuopiossa ja Varkaudessa.

Kaija Silventoinen toivoo, että kaverikoirahommaan löytyisi innokkuutta myös muualta Ylä-Savossa, sillä tarvetta tällaiselle kanssakäymiselle on.

- Jos joku haluaa perustaa ryhmän, pitäisi ottaa ensin yhteyttä Kennelliittoon. Jos sillä ei ole kursseja lähiaikoina ja täällä päin, mekin voimme perehdyttää.

Toiminta vaatii koiran omistajalta toki sitoutumista. Koirallekin on omat vaatimuksensa. Sen pitää olla vähintään noin kaksivuotias, rokotettu sekä terve. Rodulla ei ole merkitystä.

- Sen on oltava sosiaalinen ja mentävä vapaaehtoisesti ihmisten luo, sillä sen täytyy sietää halaamista ja silittelyä sekä yllättäviä tilanteita. Koiran on myös tultava toisten koirien kanssa toimeen, selvittää Silventoinen.

Kaverikoiratoiminta Suomen Kennelliiton kehittämää vapaaehtoistyötä, josta ei makseta palkkaa.

Tavoitteena ilahduttaa ja elävöittää eri kohderyhmien arkipäivää.

Koirakot (koira ja sen omistaja) vierailevat esimerkiksi eri laitoksissa (vanhainkodit, hoitokodit, kehitysvammaisten laitokset, koulut, päiväkodit). Koirat ovat tavallisia kotikoiria ja niiden omistajat tavallisia ihmisiä, kyse ei ole ammattimaisesta terapiasta.

Toiminnan aloittamisen ideana ovat kokemukset siitä, että pelkällä läsnäololla ja kosketuksella koirat saavat aikaan hyviä vaikutuksia ihmisissä.

Kennelliiton kaverikoiran tunnistaa oranssista huivista ja sen omistajan nimikyltistä.

Kaverikoirien vierailut ovat maksuttomia.

Kennelliitto kouluttaa ryhmiä toimintaan.

Eri puolilla maata toimii noin 500 kaverikoiraa noin 50 paikkakunnalla.