maanantai 20.11.2017
Jari, Jalmari

Sian korva

Eipä ole juurikaan ällöttävämpää syötävää kuin pari päivää kukkapenkin mullassa hautunut sian korva. Se on kuitenkin aarre sille joka sitä osaa arvostaa, nimittäin koiralle. Meidän pentukoira hallitsee jo kätkemisen jalon taidon. Jos juuri sillä hetkellä ei välipala maistu, se kannattaa laittaa visuun talteen tulevia ankeita aikoja odotellessa. Loistava muistikin sillä on, sillä se muistaa puolen kilometrin päähän kätketyn roskan paikan kun olemme lenkillä.

Taitaviahan tässä ollaan itse kukin. Minuakin on siunattu hyvinkin monenlaisilla taidoilla. Olen myös yrittänyt niitä käyttää muidenkin iloksi. Ajattelen, että eipä sitten tarvitse vanhempana katua kun ei tullut kokeiltua sitä tai tätä. Enkä puhu tässä mistään extreame –urheilusta tai erityisen vaarallisista tempauksista, vaan kyse on pikemminkin arkisista ja tavallisista asioista. Monesti pelkkä avun tarjoaminenkin voi riittää, tai sellainen ”yritetään yhdessä” meininki. Olen aina osannut arvostaa esimerkiksi niitä jo iäkkäitä miehiä, jotka ovat oikeita talkootyön mestareita. Jos ei olla kunnostamassa kirkkoa Venäjän Karjalassa, korjataan nuorisoseuran taloa tai avustetaan vävypojan omakotityömaalla. Palkaksi riittää lämmin yösija ja vähän ruokaa. Usein matkat kauemmaksi aiheuttavat sen, että reissu saattaa mennä pahasti tappion puolelle.

Laitetaan hyvä kiertoon ja jos sinä osaat jotakin, niin ”anna sen soida” niin kuin Elastinen käskee. Voimme tietysti pantata ja piilottaakin asioita mutta ketä tai mitä se sitten palvelee? Tulee mieleen se raamatun kertomus, jossa isäntä lähti matkalle ja antoi palvelusväelleen rahaa säilytettäväksi. Lapsena olin ehdottomasti sitä mieltä, että olisin toiminut niin kuin se yksi, joka sai yhden kolikon. Hän kätki sen maahan siinä pelossa että menettäisi sen, ja yllätys yllätys, kun tilin hetki tuli hän saikin sapiskaa tekemisistään. Tämä oli lapsen aivoilla vaikea ymmärtää.

Eikä kynttilääkään laiteta vakan alle vaan sen pitää loistaa kaikille huoneessa oleville. Kun kohta lämmin kesä vaihtuu syksyn kylmyyteen ja pimeyteen, meillä kaikilla on oiva paikka loistaa kynttilöinä omassa ympäristössämme. Hyvä sana, avulias teko, huomioiminen, puhuminen tai vaikkapa laulaminen ovat aina paikallaan. Korinttolaiskirjeessäkin luvataan että: ”Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole.”

Jyrki Kiukkonen
nuorisotyönohjaaja
Pielaveden seurakunta


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *