maanantai 25.6.2017
Uuno

Punatiilirakennuksia, arkea ja ryhmäliikuntatunteja

Ensimmäisenä viikonloppunani ehdin tutustua Gdanskin vanhaan kaupunkiin muutamaankiin otteeseen. Oli ihanaa viettää vapaapäivä vaellellen kamera kaulassa ja katsella upeita rakennuksia, terasseja, laivoja ja ihmisiä.

Poikkesin terassilla syömässä täytettyjä lettuja ja join kupposen kahvia, fiilistelin vain uutta ympäristöä ja ilmapiiriä. Vanha kaupunki on tietysti täynnä turisteja, koska onhan kyseessä kaunis ja ainutlaatuinen alue. Mukulakivikatuja pitkin kulkiessaan voi poiketa kahville, syömään, katsella hienoja rakennuksia ja ostaa meripihkakoruja, sillä niistä tämä satamakaupunki Gdansk on tunnettu. Turisti-juttuja, mutta olenhan itsekin vielä ihan turisti. Asun muutaman kilometrin päässä vanhasta kaupungista, joten sinne on helppo poiketa milloin vain.

Huhtikuun viimeinen viikonloppu helli tuolloin aurinkoisella säällä, vaikka muutoin täällä on ollutkin viileää. Viime viikolla useana aamuna satoi lunta, mutta onneksi säätila vaihtui tällä viikolla kohti kesäisempää ilmastoa, sillä tällä viikolla olen voinut jättää takin naulakkoon ja nauttia auringonpaisteesta.

On ihanaa kun kaikkien käytännön asioiden järjestelyjen jälkeen on voinut keskittyä tavalliseen elämään. Tai mikä kellekin on tavallista, mutta olen nauttinut arkisista asioista. Pidän todella uudesta kodista, sillä se että jokin asunto tuntuu kodilta jo ensimmäisestä päivästä saakka, on ihana asia.

Löysin muutaman kilometrin päästä kuntokeskuksen, olen käynyt tutustumassa tuon keskuksen ryhmäliikuntatunteihin kolme kertaa. Puolassa on käytössä Multisport-niminen kortti, jolla pääsee liikkumaan useille saleille. Moni työnantajaa tukee liikkumista tuon kortin muodossa, niin myös minulla. Tämä helpottaa liikkumista paljon, sillä ei tarvitse sitoutua vain yhteen ja ainoaan kuntokeskukseen. Olenkin käynyt muutaman kerran ystäväni kanssa hänen vakio salillaan, yhden kerran pilateksessa ja toisen kerran pumpissa.

Omalla kuntosalillani testasin Body Shape-nimisen tunnin, joka oli tavallinen jumppa. Toki piti keskittyä enemmän kuin Suomessa ja katsoa muilta mallia, että mitä teen koska ohjaaja kertoi kaiken puolaksi. Toisen kerran kävin jossakin vatsa-pakara tyyppisessä jumpassa. Tämäkin oli hyvä, ainoana miinuksena sanoisin sen, että tunnilla tehtiin osa liikkeistä parin kanssa.

Olen huomannut, että osa puolalaisista pelästyy, kun alan puhumaan englantia. Nytkin tuolla jumppatunnilla ohjaaja selosti, että nyt tarvitsee tehdä seuraavia liikkeitä yhdessä parin kanssa. Edessäni oleva nainen kääntyi, ja kysyi minulta puolaksi, että haluanko olla hänen parinsa. Silloin en tietenkään tiennyt, että mitä hän kysyi, joten vastasin, että osaan puhua vain englantia. Hyvin nopeasti tuo nainen kysyi seuraavalta vieressäni olevalta kanssajumppaajalta, että voisiko olla hänen parinsa. En harmistunut kuitenkaan paritta jäämisestä, sillä tuossa paritreenissä ei tarvittu kuitenkaan itse paria, sillä liikkeet tehtiin parin kanssa vuorotellen.

Jumppa parin kanssa eteni niin, että kun toinen kyykkäsi tangon kanssa, toinen askelsi steppilaudalla. Loppupuolella tuntia tarvittiinkin sitten ihan oikeasti paria, kun tehtiin vatsalihasliikkeitä niin, että toinen makaa selällään lattialla ja nostaa jalkoja ylös. Parin tehtävänä oli painaa jalkoja alas. Onneksi ohjaaja huomasi, että minulla ei ole paria ja huikkasi että voin tulla toiselle puolen salia jossa odotti myös toinen nainen vailla paria.

Tällä viikolla koin myös ihanan positiivisen kokemuksen, kun odottelin pilatestunnin alkua sallin ulkopuolella. Vanhempi nainen kysyi minulta, että tarvitseeko tunnilla olla pyyhe mukana. Kun vastasin taas, että en puhu vielä muuta kuin englantia, niin tämä ihastuttava nainen alkoi juttelemaan täydellisellä englannilla takaisin. Rupattelimme kaikenlaista odotellessa, ja kun poistuin tunnilta hikisenä, huikkasimme toisillemme että nähdäänpäs taas ensi viikolla uudelleen. Poistuin tunnilta hymyillen. Pienet asiat, ne tekee kyllä onnelliseksi.

Muutettuani tänne halusin myös nopeasti selvittää kotiani lähellä olevat palvelut, ja olenkin löytänyt kaikki itselleni tärkeät jutut: lähikaupan, kampaajan, hierojan, kauppakeskukset ja lidlin. Liikkumiseen olen käyttänyt Google Mapsia silloin, kun olen halunnut liikkua johonkin kävellen. Julkisen liikenteen liikkumiseen olen käyttänyt työkaverini vinkkaamaan sovellusta nimeltä Jakdojade. Sovellus on ollut ihan toimiva, se näyttää ratikan, junan ja bussin.

Olen jo näiden kolmen viikon aikana haaveillut omasta pyörästäni, sillä varsinkin näin lämpimään vuodenaikaan en tiedä mitään parempaa tapaa liikkua kuin pyöräily. Suomessa olen tottunut pyöräilemään kesät talvet, lähinnä siitäkin syystä koska olen aika hidas kävelemään. Kaiken lisäksi olen huomannut, että täällä pyöräilyyn on myös panostettu. Pyöräilijöillä on useimmissa paikoissa oma kaistansa niin tiellä kuin suojatielläkin. Sain viime viikolla kuulla, että kerrostalossa, jossa asun ei ole alakerrassa minkäänlaista pyörävarastoa. Ainut varasto, joka löytyy, sijaitsee viidennessä kerroksessa, ihan asuntoni vieressä.

Koska ajatus pyörän kantamisesta päivittäin viidenteen kerrokseen varastoon tai kotiini tuntui ensin ankealta, ehdin jo hylätä ajatuksen koko pyörästä. Viime sunnuntaina pääsin ajelemaan aurinkoisena päivänä ystäväni pyörällä, ja olin onnesta soikeana. Hymyilin vaan typerän näköisenä, kuuntelin musiikkia ja välillä pysähdyin ottamaan kuvia. Tuon lyhyen pyöräilyreissun jälkeen tajusin, kuinka onnelliseksi tuo liikkumismuoto minut tekee.

Koska en halua hukata elämää jossitteluun, kävin tänään töiden jälkeen urheiluliike Decathlonissa ja poistuin sieltä limenvihreän kulkupelin kanssa. Ainakin toistaiseksi jaksoin roudata pyörän viidenteen kerrokseen, sillä totta puhuen minulla ei ole kauhean kova luotto että se säilyisi ulkona turvallisesti. Lisää liikkumiseen liittyviä juttuja on siis ehdottomasti tulossa.

Alla olevat kuvat on otettu Gdanskin vanhasta kaupungista.


 


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *