torstai 22.11.2017
Silja, Selja

Nuotan heittoon!

Eikö tässä järvessä ole sintin sinttiä?! Näin olen joutunut tuskailemaan niiltä harvoilta onkireissuiltani palatessani. Huono kalaonneni jää varjoon ajatellessani, kuinka kiitollinen olen tästä tuhansien järvien maasta.

Maa, jonka Jumala on meille antanut, on lahja. Suuret sanat eivät rakenna maata, vaan sen tekee rehellinen työ. Maa, jonka olemme saaneet, ei ole vain lahja, josta meidän on kiitettävä. Se on myös aarre, josta meidän on kannettava vastuuta.
Näin juhlallisesti kirjoitettuani herää ajatus, että mitä ihmettä minä voin enempää tehdä? Olenhan asiani yrittänyt hoitaa. Mitä vielä?

Taitaisi vielä yksi kortti hihasta löytyä. Maamme tarvitsee ympärilleen rukousketjun. Isänmaan voimakkain suoja ei ole linnoituksissa ja valleissa. Se on rukoukseen ristityissä käsissä. Kunpa rakas isänmaamme aina saisi olla niiden suojassa!

Mutta, maamme ei ole vain lahja ja aarre, josta meidän on kannettava vastuuta. Maa, jonka Jumala on meille antanut on myös lähetyskenttämme. Tämä on meidän lähin lähetyskenttämme. On sanottu, ”Jokainen sukupolvi on tehtävä kristityksi aina uudelleen”. Meidän lähin velvollisuutemme kristittyinä on osallistua tähän työhön.

Kristillisen kalastuksen verkot tulisi uskaltaa heittää, ne vanhatkin verkot. Siimat kyllä kestävät. Pääasia, että heitämme ne. Uskallammeko heittää verkon sinne, missä kaloja ei näy? Pitäisi varmaankin uskaltaa. Vapahtaja antaa sellaisen saaliin kuin tahtoo. Entäpä jos jäämme näkemään nälkää? Siihenkin pitäisi suostua. Nuotta vain uudelleen veteen. Yksikin kala evankeliumin verkossa on Jumalalle arvokas. Hänelle kelpaa sintitkin!

Riitta Kaasinen
palvelupäällikkö
Ylä-Savon seurakuntayhtymä


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *