sunnuntai 22.10.2017
Anja, Anita, Anniina, Anitta, Anette

Nilsiässä herännäisyyden juurilla

”Haudan partaalla tavataan. Reformaation merkkivuoden 2017 herättäjäjuhlia vietetään herännäisyyden juurilla, Kuopion seurakuntayhtymän, Järvi-Kuopion seurakunnan, Nilsiän alueseurakunnan Vanhan kirkon puistossa, tapulin katveessa.” Nämä kirkkoherra Reijo Leinon sanat on painettu Nilsiän herättäjäjuhlien  7.-9.7. – Juhlaoppaaseen, joka on kooltaan pieni, mutta sisällöltään rikas.  – Tervetuloa juurihoitoon! kirjoittaa Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen.  Juhlapuheessaan hän pohti  myönteisesti  kirjailija Juhani Ahon Heränneitä -teosta,  joka ilmestyi vuonna 1911. Kokoelma  sisältää seuraavat novellit: – Kuinka minä heräsin – ”Äitien muistoksi” – Arka omatunto – Saako pappi pelata korttia? – Häät – Pyhiinvaellus – Uskontunnustus – Vapautettu – Maailman suurin syntinen – Kanna ristisi – Tarina pyhästä neitsyestä. Juhani Aho on kirjoittanut: ”Jos halutaan kuvata suomalainen kansanluonne ytimeen saakka, on välttämättä otettava uskonto mukaan ja tämän täytyy tapahtua sympatialla.” ( Antti J. Aho, Juhani Aho-Elämä ja teokset I, WSOY 1951 ).

Vuonna 1885 nuori Juhani Aho oli esittänyt Kuopion Isänmaallisessa Seurassa, että Seura ryhtyisi keräämään muistitietoa herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisesta. Seuraavana vuonna hän kävi Nilsiän Aholansaaressa ja haastatteli Ukko-Paavon leskeä Riittaa.  Vuonna 1901 Aho kirjoitti historioitsija Mauno Rosendalille: ”Entäpä vielä kerran toteutuisi, että se on herännäisyys, joka pelastaa Suomen kansan.” Vuonna 1911 hän vieraili Lapuan herättäjäjuhlilla, Lapuan Liuhtarissa.  Kun Juhani Aho novellissaan ”Äitien muistoksi” kiittää itsenäisiä äitejä, arvelen hänen ajatelleen myös sisariaan ja omaa herännyttä äitiään  ruustinna Emilia Snellmania ( 1836 – 1899 ): ”Sillä totiset, etevät ja itsenäiset äidit kasvattavat totisia, eteviä ja itsenäisiä poikia. ISIEN MUISTOKSI  on niin monta kertaa kirjoitettu ja puhuttu. Olkoon tämä kerran puhuttu niiden ÄITIEN MUISTOKSI, joita aina ollaan niin taipuvaiset unohtamaan.”

Nilsiän herättäjäjuhlien juhlakenttä on Vanhan kirkon puistossa eli Vanhalla hautausmaalla. Ukko-Paavo Ruotsalainen lepää keskellä kenttää suuren kuusen juurella. Lähellä lepää myös Nilsiän ensimmäinen kirkkoherra, ”Prosten Anders Johan Brofeldt F. 1764. D.1830”, kuten hautamuistomerkkiin on kirjoitettu.  Rovasti Tuomas Kortelaisen mukaan ( Iisalmen seurakunnan historia 1627-1977 ) ”Brofeldtin suvun juuret vievät Ruotsiin Itä-Götanmaalle, josta vanhin tunnettu suvun jäsen nimeltään Pentti Brofeldt oli siirtynyt Suomeen ja palvellut aliupseerina Savon rykmentissä”. ”Hänen vaimonsa oli Kaarina Tuhkainen ( tai Tuhkalainen ). Heillä oli kaksi tytärtä ja poika nimeltään Petter, joka muutti Iisalmeen ja toimi täällä koulumestarina, pappilan renkinä ja lopuksi pappilan torpparina. Hänen puolisonsa oli Anna Väisänen. Heidän pojastaan Anders Johanista ( 1764 – 1830 ) tuli pappi, joka toimi vuosina 1790 – 92 armovuoden saarnaajana Iisalmessa sekä sen jälkeen Nilsiän kappalaisena ja perustetun Nilsiän seurakunnan ensimmäisenä kirkkoherrana.” Nilsiän juhlakentällä lepäävä rovasti Anders Johan Brofeldt oli kansalliskirjailijamme Juhani Ahon isoisoisä, jonka mukaan Aho on uskoakseni saanut kastenimensä Johannes Brofeldt. Juhlatoimikunnan puheenjohtaja Reijo Leino päättää kirjoituksensa seuraaviin sanoihin: ”Haudan partaalla ihminen on herkimmillään, ehkä myös haavoittuvimmillaan. Siksi tarvitsemme aikaa ja tilaa toistemme hyväksyvään kohtaamiseen. Haudan partaalta saa alkunsa myös uusi kasvu, niin kuin se piikkinen puu – ikiaikainen kuusi, joka suo varjonsa ja suojansa Paavon haudalla.”

 


  • Kommentit

    • Pielakas

      Herännäisyyttä arvosteltiin jo aikoinaan elämänilon unohtamisesta. Heränneelle eli nk. körttiläiselle elämä oli vain väistämätön paha, joka läpikärsimällä voitiin varmistaa iäinen elämä tuonpuoleisessa. Elämän piti olla pukeutumista myöten koristelematonta. Oma huonous oli tunnettava ja tunnustettava.

      Nykyajan näkökulmastakin tuohon voi yhtyä. Herännäisyyteen liittyviä moraalisia ansioita voi silloin ja yhä harjoittaa tukahduttamatta kaikkea inhimillistä ”kaunista turhuutta”. Ei tarvitse olla huono ja kärsivä.

      Juhani Ahohan ei omaksunut synnyinkotinsa herännäistä elämänkäsitystä, vaan piti sitä ominaislaatuaan tukahduttavana. Hänen elämäntyyliään rakkausseikkailuineen ja ajankohtaan nähden rohkeinekin teoksineen oli herännäiselle kotipiirille paheksuttava, vaikka kaikkea edellisistä tuskin tunnettiin.

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *