perjantai 17.11.2017
Eino, Einari

Yläsavolaisväriä olympialaisissa

Yläsavolaisesta vinkkelistä tulevasta talviurheilukaudesta on tulossa äärimmäisen mielenkiintoinen. Seuraavat talviolympialaiset järjestetään Pyeongchangissa helmikuussa 2018. Parhaassa tapauksessa olympialaisissa kisaa mitaleista kolme yläsavolaista urheilijaa: Rene Rinnekangas sekä Kerttu ja Iivo Niskanen.

Niskasten potentiaalin tuntevat kaikki urheilua tarkemmin seuraavat, mutta Rinnekankaan lupaavat otteet antavat penkkiurheilijoille kiinnostavaa spekuloitavaa.

Suomen A-maajoukkueeseen noussut iisalmelainen Rinnekangas ei nimittäin ujostellut lumilautailun maailmancupin avauksessa Uudessa-Seelannissa syyskuussa. Rinnekangas laski slopestyle-kisan yhdeksänneksi. Hän oli suomalaislaskijoista ainoa, joka pääsi finaaliin. Muun muassa kokeneet laskijat, kuten Enni Rukajärvi ja Peetu Piiroinen karsiutuivat.

Kerttu Niskasen tilanne on myös kutkuttava. Hän vaihtoi tälle kaudelle valmentajakseen paljon nähneen Pekka Vähäsöyringin. Niskanen kertoi Iisalmen Sanomien haastattelussa (8.11.), että ainakin tähän saakka vaihdoksesta on saatu hyötyjä. Ylävartalon voima on vahvistunut. Sen merkitys on korostunut maastohiihdossa viime vuosina.

Iivo Niskasen osalta odotukset ovat luonnollisesti korkeat. Hänellä, jos jollakin on olympialaisista hampaankolossa. Vuonna 2014 hän hävisi 15 kilometrin perinteisellä hiihtotavalla Ruotsin Daniel Richardssonille suorastaan juhamietomaisesti, kahdella kymmenyksellä. Pyeongchangissa 15 kilometriä on vapaalla, mutta 50 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla.

Toivottavasti urheilijat pysyvät terveenä ja kunto nousussa kohti talviurheilun huipennusta. Tällä hetkellä näyttää lupaavalta. Ylä-Savoon voi tupsahtaa yllättävän monta olympiamitalia.


  • Kommentit

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *