maanantai 20.11.2017
Jari, Jalmari

Verovaroilla mollausta

Suomalaista maaseutu vastaan kaupunki -keskustelua ovat viime aikoina hallinneet tietoiset provokaatiot. Muun muassa kohutoimittaja Tuomas Enbuske on profiloitunut tällaisilla kirjoituksilla ja ulostuloilla. Hän on kyseenalaistanut koko maaseudun asuttuna pitämisen.

Tällaisia ulostuloja voi odottaa toimittajalta, joka tekee leipänsä mediajulkisuudella ja brändäämällä itseään. Asioita tahallaan kärjistävä Enbuske nauraa matkalla pankkiin, meidän kustannuksellamme. Toisaalta asiaa voi ajatella myös toisesta vinkkelistä. Me maajussit maksamme Enbuskenkin palkan! Ilman meitä hänellä ei olisi ketään kenestä räksyttää.

Joiltakin kuitenkin odottaisin enemmän.

Ylen A-studion toimittaja Pasi Peiponen julkaisi torstaina 7.9. blogitekstin, jossa pohdiskeltiin ääneen maaseudun kuihtumista, mutta myös sitä, tietääkö kukaan nykyään edes esimerkiksi Iisalmen tai Tuusniemen olemassaolosta.

On totta, että moni alue Suomessa on kuihtumassa. Iisalmi ei tosin tilastojen ja talouslukujen valossa ole yksi niistä, mutta virhe annettakoon Peiposelle anteeksi. Eiväthän kaikki voi tietää yläsavolaisista nakkikioskeista, kuten Ponsse, Olvi, Genelec tai Normet.

Peiposen mukaan sitten Eino Säisän Iisalmesta ei ole tullut mitään merkittävää. Laskeutui hiljaisuus, joka vasta äsken katkesi, kun alue sai oikein valtakunnan julkisuutta. Mies oli esitellyt sukuelintään ravintolassa. Olisi kiinnostava tietää, millaisia medioita toimittaja seuraa, kun vuosien hiljaisuuden jälkeen sukuelin pisti silmiin. Ainakaan talouslehdissä ei yleensä näitä juttuja kirjoiteta.

On todella harmillista, että mediassa jatkuvasti tahallaan viljellään maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelua. Erityisen ala-arvoista ja surullista se on, kun sitä tehdään verovaroilla rahoitetussa Ylessä.


  • Kommentit

    • Antsa

      Oliskohan se kullinsan kanssa pelaava ollut Anders Borgin kanssa samoissa bileissä mutta oli vain pieni nilkki ei kukaan kansaivälisesti sellaisista loisista kirjoittele on jäänyt varjoon ja palannut loistamaan omalle sivukadulle !!

    • pielakas

      No, jokaisella on sokeat pilkkunsa.

    • Teppo Ruotsalainen

      Tuohan on suoraa vihapuhetta maaseutua kohtaan. Kuinka yle voi toimia noin? Ensin lopetetaan ja siirretään suurkaupunkeihin kaikki yhteiskunnalliset työpaikat kuten koulut,kelat,virastot,poliisit,käräjät,yms. ja sitten aletaan haukkua kuoleviksi kyliksi. Rasismia syrjäseutuja kohtaan pahimmillaan!

    • Sepponen

      Tarkoituksellista provosointiahan tuo on. Ei siitä kannata hermostua, vaan näyttäkää niille Genelecinne, Ponssenne ja Normettinne munien sijaan.

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *