maanantai 23.10.2017
Severi

Sopiiko, että juon lounaan?

Juicen kuolemasta on syksyllä kulunut kymmenen vuotta. Edesmennyttä taiteilijaa muistetaan monin eri tavoin. Massiivisin lienee Juice professoriksi nousseen kirjailija Antti Heikkisen kirjoittama kuunnelma ”Taivaallinen aulabaari” Ylen radiokanavilla. Radiosta saamme heinäkuun ajan päivittäisen Juice annoksen.

Työskentelin nuorena miehenä Juankosken elinkeinoasiamiehenä. Sitä kautta opin tuntemaan Juicea, en henkilökohtaisesti mutta instituutiona. Tultuaan valtakunnan julkkikseksi ja laulettuaan Juankoski Here I Come -kappaleen Juice oli esittänyt Juankosken päätien päällystämistä punaisella asfaltilla ja nimeämistä Juice Leskinen Avenueksi. Tuo päätie on valtion tie.

Ja 1980-luvulla ei voinut kuvitella, että tie nimettäisiin taiteilijan mukaan ja että se vielä päällystettäisiin punaisella asfaltilla. Mietiskelimme Juankosken kunnan matkailutoimessa, että miten tuo Juicen ajatus voitaisiin toteuttaa.

Päädyttiin siihen, että nimettäisiin Juankosken tori Juicen aukioksi ja annettaisiin Juicelle elinikäinen ilmainen toripaikka.

Tämän idean toteuttamiseen liittyi kaksi ongelmaa. Miten saada aikaiseksi päätös kunnanhallituksessa torin nimeämisestä Juicen mukaan? Ja miten saada itse maestro hyväksymään asia. Ja miten saada sopimus aikaiseksi Juicen kanssa.

Juice suhtautui asiaan leppoisasti todeten, että eihän se sama asia ole kuin päätie, mutta olkoon.

Sopimus sisälsi lyhyesti oikeuden käyttää Juicen aukio nimeä Juankosken torista ja toisaalta Juicen ja Grand Slamin keikan torin avajaisiin heinäkuussa 1986. Sopimus allekirjoitettiin arkisesti Tampereella hotelli Ilveksen aulabaarissa.

Sopimuksen kunniaksi silloinen esimieheni, kunnanjohtaja Aarno Latvala esitti, että voisimmeko nauttia lounaan sopimuksen kunniaksi. Siihen Juice totesi, että ”sopii, jos voin juoda lounaan”. Ja sehän sopi. Muut söimme ja Juice joi lounaana 10 isoa tuoppia olutta.

Seuraava vaihe oli kunnanhallituksen päätös torin nimeämisestä. Siihen aikaan kunnanhallituksen listat toimitettiin ennakkoon lehdille ja lehdet uutisoivat asiat sitten kun päätökset oli tehty. Tämä asia karkasi listalta ennakkouutiseksi Savon Sanomiin ja Ilta-Sanomiin. Kunnanhallituksessa käytiin arvoperusteista keskustelua asiasta. Eräskin hallituksen jäsen totesi, että torin nimeäminen ”rienaajan” mukaan on ennen kuulumatonta.

Keskustelun jälkeen hallitus kuitenkin pitkin hampain hyväksyi esityksen yksimielisesti. Keskeisimpänä perusteena ainakin osalle oli se, että ei tässä muutakaan voi kun asia on ollut jo lehdissä.

Juicen torin avajaisista on kolmekymmentä vuotta. Avajaisissa oli kolmisen tuhatta ihmistä. Ja maesto oli boheemisuudestaan huolimatta selkeän otettu yleisömäärästä ja toristaan. Siinä viimeistään toteutui Juankosken Shellin nuoren, laihan ja runoilevan bensamyyjän unelma: Juankoski Here I Come.

Kirjoittaja on Lapinlahdella asuva Pohjois-Savon ely-keskuksen ylijohtaja.


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *