sunnuntai 21.1.2018
Aune, Oona, Netta, Auni

Sekaisin sotesta

Hallituksen ajaman sote- ja maakuntauudistuksen takkuaminen ei ole mikään uutinen, mutta parin viime viikon tapahtumien perusteella kohta kukaan ei enää näytä ohjaavan villinä poukkoilevaa sote-sekoilua.

Kuntakentällä ulkoistetaan nyt paniikissa sosiaali- ja terveyspalveluita niiden säilymisen varmistamiseksi omassa kunnassa ja samalla myydään sote-kiinteistöjä, joiden pelätään jäävän käsiin, mikäli maakunta ei niitä tarvitse.

Terveysjätit perustavat näihin muun muassa palveluasumisen yksiköitä, jotka sitten myyvät palvelunsa kunnille. Kuntien omat uudisinvestoinnit ovat jäissä, koska maan hallitus on määrännyt investointikiellon.

Toimivat aluesairaalat ajetaan päivystysasetuksella alas, mutta leikkaustoiminta jatkuu yksityisellä puolella. On menossa raju terveys- ja sosiaalipalvelujen markkinajako, jonka lopullisia kustannuksia veronmaksajille ei pysty ennustamaan.

Muistaako juuri kukaan, että sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet olivat: sujuvat palveluketjut perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen integraation kautta ja painopisteen siirtyminen kevyempiin palveluihin sekä kansalaisten yhdenvertaisuus palveluiden saatavuudessa. Siinä samassa oli tarkoitus saavuttaa kolmen miljardin euron säästöt kulujen kasvusta vuoteen 2029 mennessä.

Jos pääsisi aloittamaan puhtaalta pöydältä, niin maakuntauudistus olisi syytä irrottaa uudistuksesta ja toteuttaa sote-uudistus soten ehdoilla. Esille nousseet perustuslailliset ongelmat olisivat olleet helposti ratkaistavissa esimerkiksi toteuttamalla sote-vaalit ja ohjaamalla rahoitus suoraan viidelle alueelle.

Malli kuitenkin kaatui vaalipaniikkiin sekä vaalituloksen myötä keskustalle ja kokoomukselle avautuneeseen mahdollisuuteen ajaa omat pitkäaikaiset tavoitteet yhteiskunnassa läpi sote-uudistuksen siivellä. Kaupungit ja sairaanhoitopiirit voisivat edelleen tuottaa palveluita, mutta nämä palvelut koordinoitaisiin osaksi suurempaa hallinnollista kokonaisuutta.

Tämän mallin menestymisen suurin este on se, että se karsisi hallintoa, mikä ei ole osan poliitikkojen ja virkamiesten mieleen. Omasta mielestäni hallinnon keventäminen on kyllä nimenomaan viiden sote-alueen mallin vahvuus verrattuna hallinnoltaan raskaaseen maakuntamalliin.

Valinnanvapautta lisättäisiin hallitusti palvelusetelien kautta, joihin ei sovellettaisi subjektiivista oikeutta, vaan sote-alueen omaa harkintaa.

On selvää, että sote-uudistus on toteutettava ja että sillä on jo kiire. Se kiire on ollut jo monta vuotta. KD tahtoo toimia rakentavasti, emmekä tavoittele sote-uudistuksen kaatumista. Kuitenkin kyseessä on äärimmäisen tärkeä uudistus eikä ole samantekevää, millainen malli luodaan.

Raskas hallinnollinen rakenne on aina vaikea purkaa jälkikäteen, sillä hallintorakenteissa sisällä olevat yleensä puolustavat asioiden säilymistä ennallaan. Uutta raskasta hallintoa ei kannata rakentaa.

Jos hallitus saa vietyä läpi nyt kaavaillun mallin, sitä on varmasti korjailtava heti seuraavan hallituksen astuessa valtaan.

SARI ESSAYAH

Kirjoittaja on lapinlahtelainen kansanedustaja ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja.


  • Kommentit

    • Rappiolla

      SoMa sopimus on kahden äkkinäisen politikon entisen pääministeri Stubin ja nykyisen pääministerin harjoitteluaikanaan tekemän munauksen irvikuva.Sipilä uhkasi Stubille näyttää ns.pallit ja kävellä pressan luokse ja kaataa hallituksen.Nyt Petteri Orpon pitäisi vetää töpseli irti kepun talutusnuorasta johon Stubi kokoomuksen vei.Orpon pitää sanoa Sipilälle että pitäkää tunkkine ja maakuntanne .Valtion ja kuntien verorahaa on poltettu ihan riittävästi jo tähän ”harjoitukseen”ja politikkojen munaukseen.Ylä-savon edustajilla ei ole mittää vaikutusta millään tasolla kun rahanvalta vie ja politikot vikisee.

    • ExIisalmelainen

      Taitaa olla tuolla seudulla perimmäinen syy sotkuihin yhteistyön puute ja eripuraisuus.

    • Ammattilaiset

      Lainaus
      Jos hallitus saa vietyä läpi nyt kaavaillun mallin, sitä on varmasti korjailtava heti seuraavan hallituksen astuessa valtaan.

      Olisko parasta, että Sari, Hannakaisa, Seppo ja Markku ja Elsi vaatisivat korjauksen jo nyt mm päivystysasetuksen muutoksen Iisalmen ja Varkauden osalta.
      Loppus tämä pelleily ja halveksunta savolaisten osaamiselle.
      Pakko olisi,Sipilän ja Orvonkin ymmärtää.

      • Toiveajattelua

        Saria lukuunottamatta muut ovat olleet ajamassa ja sitoutuneet tähän uudistukseen sen verran voimallisesti, että tässä vaiheessa on jo myöhäistä kääntää takkiaan.

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *