maanantai 25.9.2017
Kullervo

Nuorten yrittäjyys kantaa pitkälle

Neljä vuotta sitten osallistuin yrittäjyyskurssille, jonka tavoitteena oli oman liikeidean löytäminen ja yrityksen perustaminen. Kesällä 2013 avasimme ystäväni kanssa pienen kesäkioskin sataman siniseen paviljonkiin. Saimme yrityksestä erinomaista palautetta: sekä nuoret että vanhat tulivat kauniiseen satamaympäristöön juomaan kahvia ja jutustelemaan. Kioskin avaamista vuosikymmenten jälkeen kehuttiin kulttuuriteoksi. Yli satavuotiaan satamarakennuksen perinne juopottelupaikkana muuttui kioskin avaamisen myötä. Oma kioski oli yksi parhaista kesätyöpaikoista.

Tänä kesänä Iisalmessa on kesäyrittäjiä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Miniyritystukea hakeneiden nuorten määrä on ennätyssuuri (lähes 30 nuorta!), mistä voi olla aidosti ylpeä. Yleisradio uutisoi jopa, että ”Nuorten miniyrittäjyys kukoistaa Iisalmessa” (12.7.). Kesäyrittäjyyteen riittääkin helposti hyvä idea ja uskoa omaan tekemiseen. Nuorten yrittäjien määrän lisääntyminen kertoo myös siitä, että tukea saa entistä helpommin. Iisalmen kaupunki on korottanut yritystuen määrää, helpottanut sen hakemista ja kertonut yrittämisen mahdollisuuksista kouluissa. Saumattomamman yhteistyön takana on myös 4H, joka auttaa nuoria yrittäjiä esimerkiksi paperityön selvittämisessä.

Pelkkä apu ei kuitenkaan riitä, että yritykset pärjäisivät. Niin arkisissa keskusteluissa kuin mielipidekirjoituksissakin on viime vuodet parjattu sitä, miten paikallisten yritysten palveluita pitäisi käyttää entistä enemmän. Tämän mielipiteen kanssa on todella vaikea olla eri mieltä. Paikallisia yrittäjiä ovat myös nämä rohkeat kesäyrittäjänuoret, jotka tarvitsevat asiakkaita.

Yrittäjän oppikoulu on raadollinen. Kesäsäätä on vaikea taikoa paremmaksi ja asiakkaat eivät ilmesty tuosta vaan. Kesäyrityksellä ei pääse rikastumaan, vaikka työmäärän puolesta niin toivoisikin. Jo yhden kesän jälkeen huomaa, mitä kannattaisi tehdä eri tavalla. Nuoret yrittäjät muuttavat kuvaa nyky-yhteiskunnan nuorista: he ovatkin reippaita ja itsenäisiä ihmisiä, joilla pysyy kädessä kännykän lisäksi vasara tai pullasuti. Yrittäjyys ei ole mikään kakkosvaihtoehto, jota aletaan miettimään sen jälkeen, kun muista kesätyöpaikoista on tullut ”tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun”-sähköposti – jos sitäkään. Nuorten yrittäjyys on vakavasti otettava vaihtoehto.

Olisi hyvä luopua sanasta ”mini” yrittäjyyden edellä ja puhua sen sijaan esimerkiksi kesäyrittäjyydestä. Tuskin kukaan nuori tekee töitä puolivaloilla. Sen sijaan yhdestä ideasta voi syntyä sellaista, mikä työllistää useiksi vuosiksi. Monialayritys Kastehelmi valittiin viime vuonna Itä-Suomen parhaaksi 4H-yritykseksi. Kastehelmen nuoret naiset perustivat yrityksen kolme vuotta sitten ja töitä on varmasti riittänyt lomienkin ulkopuolella.

Nuorten yrittäjien esiin nostaminen esimerkiksi Iisalmen markkinoinnissa olisi yksi askel eteenpäin nuorten arvostamisessa ja kannustaisi seuraavia sukupolvia ryhtymään yrittäjiksi.

Kirjoittaja on 20-vuotias Iisalmen kaupunginvaltuutettu (vihr.) ja opiskelija.


  • Kommentit

    • Pielakas

      Jos yritys ei tuota tai lakkaa uusien kilpailevien yritysten synnyn takia tuottamasta, siihen uhrattu aika ja raha voivat mennä hukkaan. Voipa luotonotosta riippuen jäädä velkataakka, joka tahtoo varsinkin konkurssin pakkomyynneissä osoittautua reaaliarvoaan raskaammaksi. Eli yrittäjän riskin on tultava selväksi jo ennen uranvalintaa.

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *