tiistai 23.10.2017
Severi

Muutto sujui hyvässä järjestyksessä – Nyt ollaan Savonkadulla

Iisalmen Sanomat muutti keskustaan. Pirjo Nenola ja Vuokko Nissinen kantavat muuttolaatikoita uusiin tiloihin. (Kuva: Tiina Tynkkynen-Hieta)

Iisalmen Sanomat palasi keskustaan 27 vuoden jälkeen tuomalla perjantaina muuttokuormansa Kilpivirrantieltä Savonkadulle. Hyllyt, pöydät ja tuolit siirtyivät ripeästi uuteen lukuisien kantavien käsien avustamana, ja siinä sivussa ehti lehtijuttujakin tulla naputelluiksi. Hyvin suunniteltu ja ajoissa aloitettu on puoliksi tehty, muutossakin.

– Aika epätavallinen työpäivä, tuumaa tiiminvetäjä Vuokko Nissinen astuessaan toimituksesta nyt Savonkadulle.

– Tuntuu hyvältä olla keskustassa, kaiken äärellä.

Muutto oli myös aikamatka. Toimittaja Pirjo Nenola muistaa edellisen muuton Kauppakadulta Kilpivirrantielle vuonna 1990.

– Mieleen tuli paljon muistoja niistä ajoista ja ihmisistä.

Tiiminvetäjä Anni Niemiselle tuli tavaroita pakatessa vastaan sota-ajan lehdillä vuorattu varastolaatikko.

– Se pysäytti. Monessa on Iisalmen Sanomat ollut mukana. Historia on pitkä.

Keskustaan paluu on mieluista myös taittava toimittaja Kai Luttiselle. Pirjo Nenolan tavoin hän tuli Iisalmen Sanomiin töihin 1980-luvulla, kun toimitus sijaitsi Kauppakadulla. Muutto uuteen antaa uutta virtaa, hän sanoo. Nenola on samaa mieltä. Ja muutoksista huolimatta perusasiat säilyvät, lehteä tehdään uudessa osoitteessakin.

Muuton sivutuotteena seurasi muutakin hyötyä.

– Siivotessa huomasi, miten paljon tavaraa on kertynyt. Suuri osa joutui roskiin, ja mukaan lähti vain tarpeellinen. Muutto kannatti, kun tuli siivottua nurkat, Luttinen hymyilee.

Iisalmen Sanomat on palannut sinne, missä sen olisi aina pitänyt olla, ihmisten keskellä Iisalmen keskustassa, sanoo päätoimittaja Kari Angeria.

– Nyt kun ollaan lähellä lukijoita, ilmoittajia ja asiakkaita, toivon, että ihmisillä olisi mahdollisimman matala kynnys tulla tervehtimään meitä.

Lähiaikoina järjestetään avoimien ovien päivä, jonne kaikki ovat tervetulleita.


  • Kommentit

    • ExIisalmelainen

      Olin duunissa nuorena poikana vähän aikaa tuolla Iisalmen sanomien kauppakadulla vanhaan hyvään aikaan. Mutta -90 luvun alussa alkoi Iisalmen alamäki niin lähdin maailmalle ja sillä tiellä ollaan edelleen ja paluuta ei ole.

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *