sunnuntai 22.10.2017
Anja, Anita, Anniina, Anitta, Anette

Lupsakka kupla on kiillotettava

Savon pohjoisilla perukoilla eletään lupsakassa kuplassa, jossa arki hymyilee, vaikka horisontissa siintävät hiipuvan maaseudun raskaat pilvet.

Kesätoimittajan pestini mittaan haastattelemani ihmiset voisi karkeasti jakaa kahteen yhtä lailla toimeliaaseen joukkoon: iäkkäämpiin ihmisiin, jotka harmittelevat nuorten pakoa maalta, sekä nuoriin ihmisiin, jotka näkevät tulevaisuutensa jossain ihan muualla.

Iisalmessa, Kiuruvedellä, Vieremällä, Lapinlahdella, Sonkajärvellä ja Pielavedellä tuli vastaan valtava määrä energiaa, osaamista ja ideoita, joiden valjastaminen on vain järjestelykysymys.

Jokaisessa kunnassa keskustelin kuntapoliitikon kanssa. Kaikki he latelivat yhteen hengenvetoon elinvoimatyöstä ja väestörakenteen huonosta kehityksestä. Jottai pitäs tehä.

Yläsavolaista kuntainvälistä yhteistyötä väläyteltiin suunnasta jos toisesta kuin kainona toiveena, jota ei viitsitä painokkaasti vaatia. Seutukunnan tunnettuuden ja houkuttelevuuden kasvattamisessa ei nimittäin ole varaa kuntien väliseen nokkapokkaan.

Monen kunnan elinvoimatyö vaikuttaa toistaiseksi valitettavan puhepainotteiselta touhulta, mutta esimerkiksi Lapinlahdella oli ilmassa jotain konkreettista. Joka toinen viikko kokoontuu Matin ja Liisan maisemissa -kehitysryhmä, jossa joukko yrittäjiä, vaikuttajia ja muita kuntalaisia hahmottelevat huomisen Lapinlahtea. Näin yhteisestä huolesta kanavoidaan esiin ratkaisuja.

Vastaavanlainen seutukuntatason ajatushautomo ei olisi taatusti hassumpi idea.

Myös epäluottamusta seudun tulevaisuutta kohtaan iski kasvoille. Eräässä kunnassa minulle täräytettiin, että kunnan kärkivahvuutena ovat hyvät etätyömahdollisuudet. Kommentti ei ollut ironinen. Toisessa kunnassa nähtiin, että sen taloustilanne alkaa lähestyä jo niin pahaa aallonpohjaa, ettei suunta voi kohta olla kuin ylöspäin.

Vaikka kommentit ovat äkkiseltään karuja, ne kertovat tarinaansa sympaattisesta yläsavolaisuudesta, jossa usko yhteiseen tulevaisuuteen kaivetaan esiin vaikka väkisin.

Ylä-Savon ehdoton vahvuus asuukin erityisesti sen ihmisissä, jotka ovat lähes poikkeuksetta mukavia ja helposti lähestyttäviä. Savolaisena päivittäiset rennonletkeät kontaktit eivät sen kummemmin hämmästytä, mutta esimerkiksi viikonloppuvierailulle tulleet helsinkiläiset ystäväni olivat aidosti otettuja spontaanin ystävällisistä kohtaamisista.

Erään asiakaspalvelustaan parjatun iisalmelaisen tavaratalonkin palvelu on valtakunnan mittakaavassa oikein mukiinmenevää. Ylä-Savossa kuitenkin selvästi odotetaan välittömyyttä ja hymyä, mikä ei ole lainkaan huono kulttuurinen normi.

Pahamaineinen savolainen kierous on todellisuudessa sitä, että kielteisistä asioista puhutaan hellävaraisesti ja kunnioittavasti, kuitenkaan niitä väistämättä. Jahkailu kuitenkin vaikeuttaa siirtymistä sanoista tekoihin.

Lupsakan kuplan sisällä poukkoileva kiertely ja kaartelu täytyy viimeistään nyt ohjata yhteiseksi, röyhkeän rohkeaksi imagonkohotusliikkeeksi. Jokainen Ylä-Savoon hetkeksikin houkuteltu ihminen on askel yhtä Ylä-Savoon muuttavaa perhettä kohti.

Seutu puhuu kyllä puolestaan.

janne.suutarinen@iisalmensanomat.fi


  • Kommentit

    • Pielakas

      Kirjoituksen loppu ennakkoluuloisten ja tietämättömien leimaamisten huomioimisineen ja imagonkohotuksen ehdottamisineen eksyy mielestäni harhateille. Niistä enemmän tai vähemmän syrjäytyneistä piireistä, jotka oman itsetuntonsa pönkittämiseksi mainitunlaista leimaamista yrittävät – suunnaten sen myös yhteiskunnallisesti heikkoihin ihmisryhmiin, varsinkin pakolaisiin, jolloin voi puhua rasismistakin – ei olisi tänne houkuteltuina muuta kuin kustannuksia ja harmia. Mutta kunnolliset ja työteliäät ihmiset ovat luonnollisesti tervetulleita.

      Oman aktiivisuuden ja aikaansaavuuden osoittaminen ja sen julkisuudessa näkyminen on paras houkutin tulijoille. Parasta olisikin, jos seudustamme tulisi siinä myönteisessä mielessä erikoinen Suomessa. Toisin sanoen on vaivauduttava yhteisiin, elinympäristöä merkittävästi kohentaviin hankkeisiin, sellaisiin, joiden toteutuminen eivät riipu niinkään rahasta vaan talkoo- ja muusta vapaaehtoisesta työstä. Esimerkki epäilemättä vaikuttaisi koko maammekin menestykseen.

    • Pielakas

      Kuntiin ei voi ratkaisevasti luottaa, sillä niiden mahdollisuudet ovat lainsäädännön ja perittyjen tapojen puristuksessa vähäiset. Sitä paitsi useimmat toimijat, varsinkin ylemmät viranhaltijat vain odottelevat mahdollisuutta päästä parempiin paikkoihin. Monellakaan heistä ei ole tunnesidettä eikä lojaaliutta kuntaansa kohtaan.

      Näin ahtaassa tilanteessa olisi ajateltava radikaalisti ja ryhdyttävä toimimaan niiden, joilla vielä on jotakin odotettavaa tältä seudulta. Kuntien asukkaiden tulisi siis järjestäytyä ja ryhtyä saamaan aikaan jotakin todellista nimenomaan siltä kannalta, että seudun elinvoima voisi säilyä.
      He voivat myös painostaa kuntien päättäjiä yhteisiin pyrkimyksiin.

      Kuntien päättäjiltä itseltäänkin voisi odottaa kuntayhteistyön tiivistämistä vaikkapa yhden kunnan luomiseen saakka. Eivätkö he ymmärrä, että luisuminen kuihtumiseen tulee varsinkin syrjäkunnissa jatkumaan? Toiveajattelu on vaihdettava realistiseen aktiivisuuteen. Keskinäiselle epäluottamukselle ei helposti voida mitään, mutta on vastuutonta antaa sen estää yhteisiä ponnistuksia seudun hyväksi.

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *