torstai 22.11.2017
Silja, Selja

Lukemisen taito

Luennoin harvakseltaan erilaisissa tilaisuuksissa. Jokaisesta tapahtumasta on jäänyt jonkinlainen muisto. Vahvoja tunteita olen kokenut ja saanut vuorovaikutuksen kautta niistä itselleni paljon ajateltavaa.

Yleensä olen ”pauhannut” kulttuurin merkityksestä ihmisen hyvinvointiin. Nuorisolle saarnannut sanomaa, että kun lukee enemmän niin luulee vähemmän. Palautteista puhuttelevin tuli yhden kaverin suusta: ”Tieto tuo tuskaa.”

Niinhän se myös on. Mutta kirjaimet eivät tapa, tai ei ainakaan pitäisi tappaa. Eikä tunteisiin kuole. Olen tämän vuoden aikana lukenut enemmän kirjoja kuin koskaan. Sanomalehtiä myös. Paperisina versioina.

Sain PK-37:n historiikkia varten Mikko Lipposelta luettavaksi toistakymmentä Isoa leikekirjaa. Jokainen niistä painoi kolme kiloa, mutta voi hurja, kuinka niistä oli paljon iloa.

Ne koostuivat pääsääntöisesti Iisalmen Sanomien, Salmettaren sekä Savon Sanomien artikkeleista. Kolmenkymmenen vuoden hyppy painomusteisiin kirjoituksiin sykähdytti. Jalkapallosta on kirjoitettu lehdissä enemmän kuin olisin saattanut odottaa. Joku voisi kommentoida, että turhaan.

Ihan parhautta oli kuitenkin konkreettisesti todeta niistä jalkapalloilussamme tapahtuneet muutokset vuosien 1987–2017 aikana. Niin paikallisesti, mutta myös maan laajuisesti.

Itse pelihän ei juurikaan ole muuttunut, mutta kaikki muu sitäkin enemmän. Tässä tapauksessa tieto ei tuonut tuskaa, pikemminkin kaipuuta aikaan, jolloin pelimiehet olivat rautaa ja pallot melkein nahkaa.

Urheilusivujen kautta aistin myös yhteiskunnallisia ilmiöitä, vaikkakin viisaammat sanovat, että politiikkaa eikä urheilua pidä sotkea toisiinsa. Minä sotken, sillä taannoin Suomi–Turkki -maaottelun aattona eräs turkkilainen lehtimies kyseli pelistä. Vastaukseni oli lyhyt, mutta vilpitön. Erdogan on paska ja Suomi voittaa 4–0. Ei voittanut, mutta tasapeliin päästiin.

Tänä syksynä urheilijoiden elämäkertoja on syntynyt kuin sieniä sateella. Runsas kattaus, mutta?! Kun koripalloilija Petteri Koposesta tai Patrik Laineesta painetaan henkilökuva jo tässä vaiheessa, niin onko siinä järkeä vai ei? Molempien upea ammattilaisura on vielä kesken ja varsinkin jälkimmäisen vasta aluillaan. Toki, jos nuoret pojat saadaan tätä kautta innostumaan lukemisesta ja kirjoista, niin hyvä on.

Toinen häiritsevä tekijä näissä teoksissa on jo edesmenneiden henkilöiden muistamisissa.

Yhtenä esimerkkinä Pertti ”Spede” Pasanen, jonka opin tuntemaan myös henkilökohtaisesti. Minusta on kerrassaan kuvottavaa, että miehen yksityiselämää repostellaan tavalla, johon loistavalla koomikolla ei ole edes mahdollisuutta vastata.

Spede oli reilu mies. Kuvauksesta tulevat palkkiot olivat jo seuraavana päivänä tilillä ja ihan niissä summissa kuin niitä esim. Kymppitonnissa ansaitsin. Speden myytyä pelinsä kansalliselle vedonlyöntiyhtiölle, palkkiot pienenivät huomattavasti, hyvä kun matkakorvaukset maksettiin.

PK-37:n historiikin pitäisi ilmestyä marraskuun loppupuolella. Olen kiitollinen kaikille haastatelluille, mutta erityisen onnellinen olen leikekirjoista, joita sain pitää hallussani useamman kuukauden ajan. Menneisyys on mukanamme kaiken aikaa, ja me olemme kaiken aikaa matkalla menneisyyteen!

Atik Ismail

Kirjoittaja on lähihoitaja ja kulttuurin moniottelija.

atik.ismail@luukku.com


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *