keskiviikko 28.6.2017
Leo

Kusariluvun kovin kapine

Kyllähän se hieman hymyilytti, kun ikiahkera isoäitini Hilma iltaisin istahti sohvalle pyhähuivi päässään seuraamaan television iltauutisia.

Se oli Heikki Kahila kun luki uutisia. Mummo lienee hieman ihastunut mieheen.

Ehkäpä mummo luuli, että jos hän kerran näkee Kahilan niin myös Kahila näkee hänet.

Aina kun Kahila uutissähkeitä papereista lukiessaan välillä katsoi kameraan, mummon huulilla karehti vieno hymy.

Ei sen puoleen – pohdiskelin itsekin, jotta jos ilmakiväärillä ampua lasauttaisin ruudusta läpi, niin tipahtaisiko lännensarjan ratsastava konna hevosensa selästä?

Onneksi jätin asian pelkälle pohdiskeluasteelle.

Töllötin oli kusariluvun taitteessa kova sana.

Antenneja, joita kateelliset kutsuivat konkurssiharavoiksi, asenneltiin talojen katoille milteipä kilpaa.

Eräskin mies seisoi katolla antennia asentamassa. Olohuoneen ikkuna oli auki ja vaimo sieltä huuteli miehelleen jotta näkkyykö visiosta mitään vai ei.

Käänteli ja väänteli. Kohta jo vaimo kiljaisi, jotta: ”Nyt on kohallaan ja kuva näkkyy hyvin.”

Poikajoukko seurasi operaatiota pihamaalla.

– Tuntuvatko ne ilmojen halki lentävät näkymättömät kuvat jotenkin siinä antennissa, joku pojista tiedusteli.

Mies puristi antennia ja velmuili: ”Ihan mahoton rolina putkessa käypi”.

Olisikohan elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki ollut innoissaan, sikäli mikäli olisi nähnyt Sankariniemen kentän vieressä sijaitsevan rakennuksen edessä olevat ihmiset?

Tietyllä tavalla surrealistinen näky.

Talossa, joka on edelleenkin olemassa, sijaitsi tuolloin Niilo Salon kauppa.

Sen näyteikkunassa oli kusariluvun vaihteessa televisio, jota jännittyneinä toljottivat pihamaan puupenkeiltä kymmenet omakotitieläiset ja ehkä myös laihotieläiset vauvasta vaariin.

Pääasia oli, että mustavalkoruudussa aina silloin tällöin jotakin vilahti.

Äänestä ei ollut mitään väliä.

Kusariluvun edetessä kodeissa saatiin töllön välityksellä todistaa muun muassa JFK:n dramaattisen salamurhan jälkeinen uutisvyöry sekä Muhammad Alin voitto Sonny Listonista nuoratussa neliössä.

TV-sarjat kuten Batman ja Bonanza olivat kovaa kamaa.

Kuulentoakin, joka välittyi koteihin suorana, tuntikausien mittaisena lähetyksenä, seurasimme.

Ylellä oli tuolloin käytössään oikein kuustudio, tosin sankan tupakansavun hämärtämä.

Seuraavan vuosikymmenen alussa siirryttiin sitten värilähetyksiin, joita voitiin seurata muutamia tunteja viikossa.

Hyppäys mustavalkoisesta kuvasta värilliseen oli jälleen aikamoinen loikka. Ei kuitenkaan yhtä suuri kuin Neil Armstrongin kuussa ottama.

Eräs huomattavasti nuorempi tuttavani oli lapsuudessaan aivan saletti siitä, että itse asiassa koko maailma muuttui värilliseksi vasta 1970-luvun taitteessa.

Mustavalkoruusuista tuli tuolloin punaisia, harmaaristilipusta siniristilippu ja niin etiäpäin.


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *