lauantai 16.12.2017
Auli, Aulikki, Aada

Kumman valitset – kohteliaan vai huonotapaisen?

Sosiaaliset taidot ovat sellaisia, joita ei opeteta koulussa. Sen sijaan näitä taitoja opetellaan jo aivan pienestä pitäen. Hiekkalaatikolla harjoitellaan, kuinka lelut jaetaan ja kuinka toiselle puhutaan. Ennen ruokailua pestään kädet, otetaan ulkovaatteet ja lippis pois. Opetellaan kuinka haarukalla ja veitsellä syödään sivistyneesti ja mihin kellonasentoon ne asetetaan, kun on päättänyt ruokailun.

Vanhemmille ihmisille annetaan julkisessa kulkupelissä paikka, teititellään oikeassa tilanteessa. Kun ruokaillaan yhdessä niin koulussa kuin työpaikallakin, on kiva rupatella niitä näitä ja vaihtaa kuulumisia. Sellainen kevyt ja kohtelias rupattelu ja kuulumisten kysely on myös osa kohteliaisuutta. Ovea pidetään auki ja puhuessa katsotaan silmiin.

Useimmille nämä perusasiat ovat itsestäänselvyyksiä, mutta nykyään harmillisen usein törmää tilanteisiin, joissa miettii vain, että mihin nämä käytöstavat ovat kadonneet. Välillä olen törmännyt tilanteisiin, jossa ovi lävähtää nenäni edestä kiinni, vaikka edellä kulkijan olisi ollut mahdollista pitää sitä hetki auki. Olen ollut tilanteessa, jossa ruokapöydässä syödään ulkovaatteet ja lippis päässä, kruunuksi viskataan nuuska huuleen.
Käytöstavat eivät ole ikään sidonnaisia, vaan hyvät käytöstavat sopisivat ihan kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tämä taito on kuin polkupyörällä ajo: kun sen kerran oppii, taito ei unohdu koskaan.

Polkupyörässä ketjut saattavat ruostua, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä kääntää suupieliä ylöspäin ja sanoa kiitos.
Useimmatkaan eivät rupattele tuntemattomien kanssa siksi, että haluaisi aidosti tietää ihmisestä jotakin. Tätä kevyttä rupattelua, small talkia voi kuitenkin harjoitella puhumalla kaupassa, hississä tai työpaikan kahvihuoneessa.

Tietenkään aina ei jaksa tai huvita, sillä toki jokaisella on huonoja päiviä. Olen pyöritellyt tätä asiaa mielessäni monelta eri kantilta, mutta olen aina tullut siihen lopputulokseen, että kohtelias käytös ei vaadi ylimääräistä vaivaa.

Onneksi työnantajat eivät ole vielä ottaneet harppausta taaksepäin käytötavoista puhuttaessa, vaan edelleenkin arvostetaan hyviä käytötapoja. Niinhän sitä sanotaan, että kiitos ei ole kirosana ja tämä lause on saanut erityisen merkityksen kun olen nähnyt omilla silmilläni huonoa käytöstä.
Työelämässä varsinkin voi tehdä itselleen palveluksen hymyilemällä ja sanomalla reippaasti aamulla töihin tullessa ”huomenta”. Olisiko kiva, että sinut muistetaan siitä että olet hyväkäytöksinen ja muut huomioonottava, vai täysin sen vastakohta?

anni.ollikainen@hotmail.com


  • Kommentit

    • Pielakas

      Kun huomioi toisen, käytännössä pakottaa myös toisen huomioimaan eli vaivautumaan vastavuoroisesti. Ei tunnu oikein asialliselta käytökseltä. Toisin sanoen tässäkin asiassa on toinen puolensa. Kaikki pääsevät helpommalla, kun ollaan niinsanotusti epäkohteliaita. Ajatellaanpa vaikka yleisönpalvelijoiden osaa: heidän täytyy olla jatkuvasti hokemassa joitakin muodollisia puheenparsia ja vääntelemässä kasvojaan (hymyyn).
      Kaiken kaikkiaan järkevästi ajatellen noista tavoista olisi lipsuttava. Siihenkin tottuisi ja se alkaisi tuntua normaalilta. Eivätköhän nämä muodolliset tavat periydy sieltä Ranskan hovin teennäisyyksistä ja juonitteluista, joten niissä ei paljon menetettäisi.

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *