torstai 22.11.2017
Silja, Selja

Itkevä mies on suorastaan outo

Suljetussa yhteisössämme ajattelemme, että kaikki mitä teemme, on oikein. Kun saa mahdollisuuden kurkistaa toisenlaisia kulttuureja ja toimintatapoja, alamme ymmärtämään, että toisinkin voi olla. Jos olemme oikein rohkeita, voimme myös huomata, että ehkä teemmekin asioita väärin ja haitallisesti – ja löydämme vaihtoehtoisia toimintatapoja.

Tämän rohkean mielipiteen lausui jordanialainen ystäväni, kun juttelimme siitä, mikä merkitys on sillä, että eri kulttuurit ovat tekemisissä toistensa kanssa. Tuo lausahdus muistui mieleeni, kun keskustelimme työtiimin kanssa isän roolista heidän arabikulttuurissaan. Työmme kohdistuu paljon naisiin, mutta nämä naiset ovat vaikuttamassa perheiden arkeen. Lisäksi pohdimme kuumeisesti sitä, mikä olisi paras keino saada myös miehiä kuulolle.

Länsimaisessa kulttuurissa roolit ovat olleet melkoisessa murroksessa. On lähes huvittava lukea historiaa siitä, miten 1700-luvulla isiä pidettiin parempana kasvattajana sen vuoksi, että he pystyivät hallitsemaan paremmin tunteitaan. Äidit synnyttivät lapset ja olivat mukana talon töissä. Viime vuosikymmenien aikana roolit ovat sekoittuneet ja perheestä riippuen vastuuta kasvattamisesta ja kotityöstä kannetaan tasapuolisemmin. Vanhemmuuden merkitys ja keinot ovat keskusteluissa läsnä niin mediassa kuin kahvipöytien äärellä.

Perinteinen patriarkaalinen kulttuuri näkyy edelleen usean jordanialaisen perheen toimintatavoissa. Isän tullessa töistä kotiin, kodin on oltava siisti, ruuan valmiina ja lasten hiljaisia. Kotityöt ovat naisen vastuulla, ja miehet tuovat leivän pöytään.

Jordaniassa isän suhde lapsiin jää usein valitettavan etäiseksi, ja kulttuuri tukee sitä, että äidit hoitavat lapset ja kasvattamisen. Valitettavan usein isän rooli on toimia kurinpitäjänä. Lapset isän seurassa ovatkin usein hiljaisia ja arkoja. Onneksi poikkeuksiakin löytyy. On ilo seurata nuoria perheitä, joissa isä hoitaa lapsia. Toisaalta olemme kuitenkin todenneet työmme ja keskustelujen kautta sen, että ymmärrys lapsen tarpeista ja kasvattamisen keinoista on edelleen niukkaa – oli sitten kyseessä yliopistokoulutettu kaupunkilaisäiti tai maaseudulla asuva perhe.

Ihminen voi olla oman itsensä vihollinen, sanoo arabialainen sananlasku. Kun koulutus ei tavoita arkea ja tuo muutosta, ja kun ihmiset ovat kiinni menneessä, muutosta parempaan on haastava löytää. Työtiimimme jäsen tokaisikin, että se mitä eniten maastamme puuttuu, on myötätunto ja rakkaus. Maskuliinisuutta osoitetaan käyttämällä valtaa väärin, ja tunteita näyttävää miestä pidetään heikkona. Itkevä mies on suorastaan outo.

Muutoksen avaimia on koulutettu ja myös sanaa lihaksi laittava nuori sukupolvi. Jordanian kansa tarvitsee käytännön neuvoja ja esimerkkejä siitä, mitä väkivallaton ja lapsen tarpeita huomioiva kasvatus saavat aikaan. Toiveena on, että tulevaisuuden aikuiset, nämä tämän päivän lapset kasvavat niin, että myös isät rohkenevat avoimesti osallistua perheiden arkeen ja lasten kasvatukseen.

Kirjoittaja Katja Köykkä on lapinlahtelaislähtöinen Fida Internationalinprojekti-koordinaattori, joka työskentelee Jordaniassa.


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *