perjantai 17.11.2017
Eino, Einari

Isä ei ole vain läheinen

Suomessa vietettiin isäinpäivää sunnuntaina. Idea on aikoinaan tullut Suomeen Yhdysvalloista, jossa päivä julistettiin pian äitienpäivän jälkeen. Alunperin tausta-ajatus oli siekailemattoman kaupallinen. 1940-luvulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia. Sittemmin isänpäivästä on tullut tärkeä osa suomalaista perinnettä. Sillä on muutakin merkitystä kuin kaupallinen puoli. Isäinpäivänä kokoonnutaan yhteen, juodaan kahvit ja juhlitaan isyyttä.

Helsingissä muutama päiväkoti vietti sunnuntaina läheisenpäivää isänpäivän sijaan. Ajatuksen taustalla oli pohdinta siitä, että isänpäivän juhlinta voi olla hankalaa osassa nykyperheistä ja traumaattinen niille, joilta puuttuu isä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on tällä hetkellä vallalla hirmuinen into piilottaa sukupuolet kaikin tavoin. Erityisesti tämä palo näyttää kohdistuvan perinteiseen miehuuteen ja sen eri puoliin. Samanlaista keskustelua ei käydä äitien- tai naistenpäivän ympärillä.

Sukupuolten välinen tasa-arvo ei edisty sillä, että sukupuoli piilotetaan. Pikemminkin tulee tunne, eikö isyyttä enää arvosteta, kuten ennen, koska se pitää piilottaa? Onko isyydessä jotain salattavaa tai hävettävää, kun siitä ei voi puhua enää oikealla nimellä? Isä ei ole vain mikä tahansa läheinen. Isä on isä. Isyyttä ei ole syytä mitenkään laimentaa tai häivyttää.

Ilmeisesti jotkut ajattelevat, että sukupuolen piilottaminen edistää suvaitsevaisuutta. Asia on kuitenkin päinvastoin. Sukupuolen piilottaminen lisää kiukkua ja ahdistusta. Ihmiset eivät voi aidosti olla sitä mitä ovat.

Isänpäivää ei tule missään olosuhteissa korvata läheisenpäivällä.

Päinvastoin, miehiä on arvostettava ja autettava kasvattajina.


  • Kommentit

    • Gynegologiopiskelija.

      Naiset ovat nousseet niskanpäälle Suomessa. Sen vuoksi isänarvostus on olennaisesti heikentynyt. Ei syytä huoleen, kyllä isien arvostus tulee lisääntymään, koska nyt ja tulevaisuudessa miehetkin alkavat synnyttämään. Yksi mieshän on jo saatu tiineeksi ja uskottavaa on, että jatkoa seuraa.

    • Kari

      Kiitos asiallisesta ja hyvästä kirjoituksestasi Kari.
      Olen kanssasi isyydestä ja sukupuolen piilottamisesta samaa mieltä.

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *