sunnuntai 21.1.2018
Aune, Oona, Netta, Auni

Elsi Katainen Euroopan parlamenttiin – Eero Reijonen nousee eduskuntaan

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elsi Katainen (kesk.) siirtyy Euroopan parlamenttiin Hannu Takkulan (kesk.) tilalle. Katainen aloittaa uudessa tehtävässään ensi vuoden helmi-maaliskuussa.

Pielavetiselle Kataiselle avautui paikka parlamentissa, koska Takkula siirtyy Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi. Takkulan valinta varmistui keskiviikkona, kun parlamentti äänesti asiasta.

Katainen oli keskustan ensimmäinen varaedustaja. 50-vuotias Katainen pääsee nyt ensimmäistä kertaa urallaan Euroopan parlamenttiin ja sanoo olevansa valmis uuteen työhönsä Brysselissä.

– Kävin keväällä 2014 kovan vaalitaistelun ja saavutin hyvän tuloksen. Pidän kansainvälistä ko­ke­mus­ta ar­vok­kaa­na ja parlamen­tin jä­se­nyyt­tä myös velvollisuutena. Sekä Itä- ja Pohjois-Suomen että koko maamme näkökulmasta EU:ssa on paljon tehtävää, Katainen perustelee.

Kataisen mukaan Euroopan Unionin on oltava jatkossakin itsenäisten jäsenvaltioiden yhteisö. Suomen tulee toimia EU:ssa sillanrakentajana.

– Meidän on jatkettava rakentavan vaikuttamisen linjaa ja huolehdittava kansallisista eduistamme esimerkiksi maatalouspolitiikassa sekä rakennerahasto- ja aluepoliittisissa ratkaisuissa, vaikka Brexit asettaakin haasteita tulevalle rahoituskaudelle, Katainen arvioi.

Katainen siirtyy omien sanojensa mukaan mielellään juuri Hannu Takkulan tilalle europarlamenttiin, koska Takkulan valiokuntapaikat ovat hänen mielestään tärkeitä.

– Hannulla on juuri ne valiokuntapaikat, jotka itse olisin valinnut, eli aluekehitys- ja maatalousvaliokunnat. Ne ovat kuin minulle tehty, Katainen iloitsee.

Kataisen mielestä suomalaisten meppien on puolustettava kestävän metsätalouden periaatteita EU-pöydissä. Hänen arvionsa mukaan paine metsiä ja metsätaloutta kohtaan nousee koko ajan, vaikka Euroopan Unionilla ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa.

– Tässä kaikkien suomalaisten meppien on toimittava ryhdikkäästi, koska muuten taistelemme samalla tavalla kuin tänä syksynä metsäasioista vuosi ja direktiivi toisensa perään. Tällainen tempoilevuus syö eurooppalaisen ilmastopolitiikan uskottavuutta, Katainen arvioi.

Kataisen siirron myötä Ylä-Savo menettää yhden kansanedustajan. Vuodesta 2007 Arkadianmäellä olleen Kataisen paikan ottaa pitkäaikainen liperiläinen poliitikko Eero Reijonen (kesk.), joka putosi eduskunnasta vuoden 2015 vaaleissa.

Ennen putoamistaan 70-vuotias Reijonen ehti olla kansanedustaja yhtäjaksoisesti vuodesta 2003 lähtien. Koulutukseltaan hän on rakennusmestari.

Tällä hetkellä Reijonen hoitaa Liperin kunnanvaltuuston puheenjohtajan tehtäviä. Vielä ei ole varmaa, että jatkaako hän kunnanvaltuustossa vielä eduskuntaan paluunsa jälkeenkin.

Hän kuitenkin sanoi keskiviikkona Ylelle olevansa iloinen saadessaan aloittaa jälleen työt kansanedustajana.


  • Kommentit

    • pielakas

      No nyt Pielaveden ja koko Ylä-Savon asiat saadaan kuntoon. Katainenhan on eduskunnassakin kunnostautunut omiensa puolustamisessa [sarkasmia] …

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *