tiistai 27.6.2017
Elviira, Elvi

Aikuisilta puuttuvat somesäännöt

Kansanedustaja Tiina Elovaara kertoi tällä viikolla saaneensa erityisesti ulkonäköönsä liittyviä sekstistiä viestejä. Elovaarasta tuli loikkari ja perussuomalaisista eronneen Uusi vaihtoehto -ryhmän varapuheenjohtaja. Hän väitti nähneen puoluekokouksessa epämääräisiä käsimerkkejä. Poliitikon saamille epämääräisille viesteille voisi kohauttaa olkapäitään. Onhan poliitikko itsensä alttiiksi asettava julkisuuden henkilö, jonka tekemisiä saa kritisoida avoimesti.

Kriittinen palaute voi jopa olla hyväksi. Tiina Elovaaran saamat viestit kohdistuivat kuitenkin ihan muuhun kuin hänen tekemäänsä politiikkaan. Viestit ovat vain murunen saman tyylisten viestien joukossa. Monet poliitikot, kuten vihreiden Ozan Yanar, ovat näyttäneet avoimesti, millaisia vihaviestejä he ovat saaneet.

Sosiaalisen median käyttäjänä seuraan keskustelupalstoja, ryhmien kirjoittelua ja uutisten kommenttiosioita. Eri palstoilla ja foorumeilla huutelevat ovat usein keski-iän ylittäneitä aikuisia. Jokaisesta uutisesta, videosta, kuvasta ja päivityksestä löytyy jotakin sanottavaa. Valitettavasti myös kyynisyys, ennakkoluulot ja pettymys paistavat kirjoitusten lävitse. Samoin seuratessa esimerkiksi Iisalmen Sanomien nettisivulla olevaa avointa kommenttilaatikkoa Huutolootaa, voin väittää kirjoittajien olevan enemmistöltään yli 40 ikävuoden täyttäneitä.

Arvostan kovasti suomalaista sananvapautta. Sen ansiosta Suomea arvostetaan ulkomailla, ja Suomi on demokraattinen, moniääninen maa. Sananvapaus käsitetään usein mielipiteenvapaudeksi, eli käytännössä kellä tahansa on oikeus ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Juuri tämä on maamme rikkaus.

Monelta kommentoijalta kuitenkin unohtuu, mitä sananvapaus tarkoittaa. Se ei velvoita kertomaan, mitä toisessa vihaa. Vapaus tuo myös velvollisuuden olla vastuussa siitä, mitä on kerran suustaan laukaissut. Kommenteissa, huutolootissa ja keskusteluissa käytetään sellaista kieltä, että se ei enää täytä sananvapauden merkkejä.

Erityisesti naisten saamien uhkaavien viestien määrä on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti. Viesteissä uhataan raiskauksella, pahoinpitelyllä tai tapolla. Uhkaus ei välttämättä tule nimettömänä, vaan se lähetetään Facebookissa omalla nimellä ja kasvoilla.

Lapset kasvavat kännykkä tai tabletti kädessä. Kouluissa opetetaankin jo varsin hyvin mediakasvatusta ja nettikäytöstapoja. Työpaikoillakin olisi hyvä olla säännöt siitä, miten internetissä toimitaan: mitä siellä ei voi kirjoittaa ja millaisiin ryhmiin voi liittyä. Luottamukseni poliisiin – kaikkien ystävään – horjui, kun poliisien rasistinen Facebook-ryhmä paljastui.

Jokaisella ihmisellä on oma vastuunsa kirjoittamisestaan, mutta esimerkit osoittavat jatkuvan somesääntöjen kertauksen tarpeen. Jokaisen vihaviestin takana on aina ajatteleva ihminen, joka kirjoittaa sanat omin käsin. Viestien motiiviksi ei riitä huumori tai mikään muukaan peruste.

 

Kirjoittaja on 20-vuotias Iisalmen kaupunginvaltuutettu (vihr.) ja opiskelija.


  • Kommentit

    • Pielakas

      Eipä tästä paikallisesta foorumista puhuttaessa unohdeta sitä seikkaa, että jokin osa kirjoittajista todennäköisesti on kaukaakin, jopa ulkomailta käsin toimivia nk. trolleja. He kiertelevät kommentteineen ympäriinsä ja koettavat saada aikaan hämmennystä sekä yleisissä että paikallisissa asioissa – vaikka eivät kumpiakaan todellisuudessa tuntisi. Joillakin voi olla selvät tavoitteetkin.
      On siis erehdys arvostella levikkialuetta näiden kommenttien perusteella. Tietty epävarmuus niiden alkuperästä aina jää.

      • Pielakas

        Ja tietysti sekin, että me kirjoittelijat edustamme vain hyvin pientä osaa ihmisistä ja nimenomaan tietynlaisia valikoituneita pienryhmiä. En siis pidä näiden foorumien antia kovin suuressa arvossa. Siitä ei ainakaan pidä tehdä johtopäätöksiä jonkin alueen tai koko kansan asenteista ja mielipiteistä. Suureen joukkoonhan mahtuu aina kaikenlaista.

    • Pakkoko se on sotkea joka asiaan politiikka

      Missään nimessä työnantaja ei voi millään tavalla puuttua, mihin ryhmiin työntekijä kuuluu vapaa-ajalla. Ei millään tavalla. Antakoot kenkää, jos on esim. ”rasisti” työnantaja eikä halua ”suvakki” työntekijöitä tai toisin päin. Mutta missään nimessä ei voi millään edellyttää kannattamaan tiettyjä poliittisia asioita, eikä aivopestä työntekijöitään millään tavalla.

      • Senni Martikainen

        Hei,

        Rasismi ei ylipäätään kuulu yhteiskuntaan ollenkaan. Se ei ole mikään poliittinen kanta, jonka puolesta toimitaan vaan syrjintää. Ymmärrän, että työnantaja ei voi vahtia, mitä työntekijä tekee vapaa-ajallaan. Monelta työpaikalta puuttuvat kuitenkin säännöt sosiaalisen median käyttöön, ja tässä kirjoituksessa kannatan sellaisten koostamista työpaikoille.

        Terveisin
        Senni Martikainen

    • Voi olla

      pakko jatkaa vielä muutama sananen…

      Eli onko ennakkoluuloinen ja kriittinen lähellä toisiaan? Ehkä, eli varmaan samanlaisia vaikutuksia niillä voi olla..yksi ajatus on usein esitetty ajatus siitä miten kriittisyys on usein myös älykkyyttä. No, miten kriittinen (ainakin liikaa sellainen) ihminen koetaan usein pitemmän päälle…ei useinkaan kovin hyvänä seurana. Kuten ei ennakkoluuloinenkaan. Voiko sitten kriittisyys ainakin, en tiedä ennakkoluuloisuudesta, johtaa tälläisille ihmisille lisättyihin lisämäärittelyihin…kyyninen, pettynyt.

      Kuvitellaan että olet Senni piknikillä ystäviesi kanssa ja joukossa kriittinen (ennakkoluuloinen ehkä)… hän esittää piknikin tarkoituksesta mielipiteitään ” mitä hyötyä yleensäkin oli niitä piknikastioita hommata kun pari kertaa vuodessa keli on semmoinen että pääsee edes piknikille” tai ”halutaanko me mennä piknikille vain siksi koska muutkin menevät kun aurinko paistaa”…jne…

      Tuleeko sitä helposti liitettyä jopa alhaisempia määreitä tälläiseen ”kriittiseen” ihmiseen, kuten kuvitelmat miten asiat mahtavat hänellä muuten olla. Arvio voi sattua oikeaan mutta lienee yhtä vaarallista omalla tavallaan kuten kaikkien maahanmuuttokriittisten luokittelu ”natseiksi”, ”pettyneiksi”, ”peräkamarin pojiksi” jne…tai turvapaikanhakijoiden luokittelu toisaalta ” juuri siksi miksi he itse väittävät”, ”sotaa pakeneviksi”, tai toisaalta ”etuuksien perässä juokseviksi”, ”rikoksia lisääviksi”.

      ”Eri palstoilla ja foorumeilla huutelevat ovat usein keski-iän ylittäneitä aikuisia. Jokaisesta uutisesta, videosta, kuvasta ja päivityksestä löytyy jotakin sanottavaa. Valitettavasti myös kyynisyys, ennakkoluulot ja pettymys paistavat kirjoitusten lävitse. Samoin seuratessa esimerkiksi Iisalmen Sanomien nettisivulla olevaa avointa kommenttilaatikkoa Huutolootaa, voin väittää kirjoittajien olevan enemmistöltään yli 40 ikävuoden täyttäneitä.”—

      Tätä kohtaa ajattelin, että tuleeko se sinulle juuri yllämainitun ajatuskaavion kautta? Onko sinulla toisaalta jotain varmaa pohjaa kirjoittajien profiilista, vai mutu-tuntuma? Jotenkin tuo ”jotakin sanottavaa”..kalskahtaa—>eli jos koet sen huonona, mitä voisi tehdä? Ei ollenkaan kommentointia, vai kommentoitavien kirjoitusten miettimistä? Vai onko ihminen vain sellainen että negatiivinen kirjoittelu ”helpompaa”..siis netissä ihminen on sellainen ehkä vielä enemmän?

      Ja tämä viimeinen, eli jotenkin ihmisen iän korrelaatio kirjoitusten sävyyn, jos näin tulkittavissa?…ehkä. Mutta huomaatko miten luokitteleva se on,
      vastaavahan olisi että kun olet 20-v ja vihreä poliittiselta kannalta, että siitä seuraisi
      se miksi ”kansan” mielessä vihreät on profiloituneet esim. maahanmuuton kanssa. Ehkä se pääosin totta, mutta hyvä tiedostaa omat vaikuttimensa sekä välttää polarisaatiota ääripäiden välillä. Ja iästä se että ”no siinä 20-v iässä naiset ovat niin naiiveja, kokemusta ei elämästä, koko maailma on mahdollisuuksia täynnä, ja ihmiset ovat kaikki maailmalle pelkkää hyvää tahtoavia neuvottelukykyisiä subjekteja jotka jos heille kerrotaan miten elää oikein ja hyvin he elävät niin”…

      Hieman tästä lopustakin itselle tulee sellainen heti mieleen että sen voisi olla kirjoittanut (kuten nämä koko vastineet sinulle:D) elämäänsä pettynyt ihminen joka on äärikonservatiivinen, ja muukalaispelkoinen, keski-ikäinen vähintään osittain alkoholisoitunut oman seksualisuuden kanssa hämmentynyt ei-edes-kantakaupungin vaan syrjäisen maaseutupitäjän laidalla lymyilevä mies..

    • Voi olla

      Hei,

      Olet kyllä oikeassa että säännöt tai pikemminkin itsesäätely (voi olla liikaa vaadittu) olisi varmaan tarpeen. Toinen asia jota olisit voinut käsitellä muutamalla sanalla on se että miten esimerkiksi tämä Elovaara käytti sitä ”sananvapauttaan” niin että sai tulkittua käsimerkit ”natsistisiksi”…no tulkinta annettu ja vaikka poliisi jättikin asian—>leimattu jo.

      Sananvapaus ja ”rasismi” esimerkkinä:

      kolikon kääntöpuoli on
      se että ”sananvapaus” on nimenomaan sitä osalle ihmisistä että se täyttää tietyssä mielessä sen mitä ollaan kaavailtukin omassa mielessä (oman ajatusmaailman tukemisen). Eli nyt esim.”rasismi-kortti” tuntuu heilahtavan kovin helposti vaikka esittäisi mielipiteen miten esim. joku ei yksinkertaisesti vain pidä Lähi-Idän kulttuurista ja sen vaikutuksesta tänne turvapaikanhakijoiden ollessa valtaosin sieltä suunnalta.

      (Tottakai se liittyy ihmisiin jotka sitä välittävät ja ilmentävät mutta tietyt koetut piirteet jotka voivat olla ihan samalla lailla vaikka brittiläisillä tai suomalaisilla esiintyy tässä yhteydessä Lähi-Idän tulijoiden yhteydessä koska nimenomaan heitä on tullut tänne, ei vaikkapa saksalaisia.Eli jos saksalaisia esim. alkaisi tänne tulla jo sen pelkän tulon (ehkä myös kulttuurivaikutuksen, tosin Saksan kulttuuri lienee lähempänä Suomea kuin Lähi-Idän) voisi nähdä huonona, onko se rasismia..=ei.

      Eli pointti on tässä esimerkissä se että se on ihan sama tykkääkö vaiko ei jostain maasta jos Suomessa on n. 5,3 miljoonaa asukasta, ja tänne tulee ns. määrään nähden tietty määrä vaikutusta muualta että miten se vaikuttaa, tai sen kokee vaikuttavan ja tykkääkö siitä jos kokee sen vaikutuksen. TÄMÄN jotkut kokee ”rasismina”.)

      Suomalaisten toiminnasta voi tottakai löytää samoja vaikkapa negatiivisia asioita mutta heitä ei voi ajatella poistettavan omaan maahansa:)…tai heidän tulostaan tänne ei tarvitse olla huolissaan samassa mielessä, ei edes ulkosuomalaisten.
      Eli jos kritisoi maahanmuuttoa, nimenomaan haitallista sellaista ”rasisti-kortti” heilahtaa sananvapauden turvin, vailla seuraamuksia.
      Myös esimerkki siitä miten tämä ”sananvapaus” tuntuu toimivan on se että islamia kohtaan kun ihmiset ilmaisee mielipiteitään niin se tulkitaan helpommin ”vihapuheeksi” näiden eräiden ”sananvapauden” määrittelijöiden toimesta…samaan aikaan Jeesusta ja Jumalaa saa pilkata ja koomikot vääntää vitsiä mediaa myöten..TOTTAKAI: paras vaihtoehto ettei kukaan pilkkaisi ketään. Mutta ymmärrät varmaan tämän epäsuhdan.

      Summa summarum:

      valitettava kokemus siis ainakin osin tästä ”halutusta” sananvapaudesta ja ns. pelisäännöistä on että nimenomaan sillä halutaan myös suitsia tietynlaisia mielipiteitä, eli esimerkiksi monikulttuurisuuden kritisointia. Ja sen tulkinta jos ilmenee kritiikkiä etenee myös usein niin että tämän mahdollisen kritiikin antajat ovat usein juuri näitä mainitsemiasi ”kyynisyys, ennakkoluulot ja pettymys”-määreet omaavia. Eli leimaaminen sieltäkin suunnalta alkaa..Samojen ihmisten toimesta jotka vastustavat kaikenlaista leimaamista ja luokittelua..”vihapuhetta”..(En tosin kiistä etteikö monen taustalla voisi ollakin juuri näitä asioita, ongelmia, viinaa jne…)

      Hyvä lienee siis huomata sen oman maailmankatsomuksen vaikutus, edustipa kumpaa puolta tahansa mahdollisessa vastakkainasettelussa.–> Mitä asioita arvostaa ja miten suhtautuu jos muut ei arvostakaan samoja asioita: eli jos esim. tykkää siitä että tulee etnistä ruokaa tarjolle enemmän, tai mahdollisuudesta toteuttaa matkoja ilman laajaa ja aikaa enemmän vievää rajavalvontaa tai yleensäkin näkee maailman enemmän jotenkin mahdollisuutena ilman uhkakuvia.–>oma maailma voi tuntua ainoalta oikealta, jos siihen vielä liittyy ns. yleisesti hyvinä pidettyjä asioita (esim. vaikka oman lähiyhteisön jaettu käsitys itsestään selvästä ”monikulttuurisuuden arvokkuudesta”..)

      Silti tämä ei oikeuta tietenkään mitenkään leimaamiseen, entä jos osa ihmisistä ei näekään niin hienona vaikka kansainvälisyyttä niin laajasti tai tykkää esim. enemmän suomalaisesta kirjallisuudesta kuin maailman valikoimista?…että nämä ihmiset olisivat ”vihapuhujia” tai ”katkeruus paistaa kun eivät haluakaan samoja asioita”…”oltava vähintään rappiolla”..

      Ei silti, suurin osa varmaankin Suomessa edustaa sitä ”tolkun ihminen”-tyyppiä Paretskoin malliin, eli kansainvälisyyttä sopivasti, suomalaisen pohjan ympärille. Eli varmasti ääripääthän ne äänessä ovat eniten joka puolella, enkä itsekään koe ihan vielä että Suomi olisi vaikka juuri sananvapauden suhteen karannut siihenkään malliin että ajatuksia rajoitettaisiin esim. suvaitsevaisuuden nimissä..täysin.

      Joo..se vaikuttaa osin myös siltä että natsien jälkeen nykyhysteria kaiken sen ympärillä mikä voidaan tulkita vähänkin jotenkin ”nationalismiksi”…–>hätääntyminen. Samaan aikaan nationalismi tietyssä mitassa ja oman maan asioista huolehtiminen ennen muita on ja ovat olleet aivan luonnollisia asioita pitkin historian.

      Typerät mainitsemasi asian vierestä-viestit ovat tietenkin väärin,toinen asia on mikä on siis myös näiden ”tuomioiden” antajien oma vastuu. KOROSTAN että oli miten oli, nämä kaikenlaiset uhkaukset jne. eivät ole tietenkään kenenkään ajattelevan ihmisen listalla.
      ”Ei velvoita kertomaan mitä toisessa vihaa”—> viha lienee aika raju ilmaisu, ja sekoittuu usein kritiikkiin…mutta tottakai vihaakin varmasti on, mutta hyvä muistaa että kaikki sisältö ei siihen mene eikä kaikki ole vihaisia. Eli vihasta sinne tykkään-nappiin välille mahtuu kaikenlaista.

      Ja tuo poliisikohta…—> eiköhän hekin ole ihmisiä ja heitäkin on moneen lähtöön, jotenkin minua väsyttää nämä ”somejärkytykset”..tosin pitää muistaa että some ei ihan ole ns. oikeaa elämää…eli sinne on hyvin helppo sohvalta käsin heitellä mielenpahoituksia jne.. media on tehnyt liian ison tekijän tuosta somesta, laiskuuttaanko kun ei voi tai pysty selvittämään ihmisten ajatuksia nopeasti ja helposti. Kynnys somevihasta todellisen elämän vihaan( ja jonkinlaiseen toteutukseen)…on kuitenkin usealla todella korkea..eli se hyvä muistaa.

      Vastaava voisi olla että eihän toimittajiinkin mene luottamus kun julkaisevat juttuja päivästä toiseen dropaten ulkoisessa ja sisäisessä lähdekritiikissä..ihmisiä hekin ovat. Toimittajien yksi synti tosin on jossain mitassa tilanteiden kärjistymisen pelossa estää todellista vuoropuhelua (sananvapaus määritelty) eli osassa lehdistä näyttää olevan vain mahdollista esittää positiivinen arvio jutusta, jolloin tietenkin asian todellinen merkitys lukijoille vääristyy kun negatiiviset (tai kriittiset jne.).kommentit siivotaan (varmasti tarpeen pääsääntöisesti mutta ei aina.)

      Tärkein onkin oppia yleensäkin kriittisyyttä joka ei ole vaihtoehto ns. positiiviselle elämälle vaan sekä että.

      • Senni Martikainen

        Hei Voi olla!

        Hienoa, että kirjoitukseni on innostanut sinut kirjoittamaan vastineita pariinkin otteeseen.

        Ymmärrän kritiikin, ja arvostan sananvapautta, kuten kirjoituksessani toteankin. Olen valmis muuttamaan omia mielipiteitäni hyvien perustelujen pohjaltakin. Näissä someen tulleissa kommenteissa ei kuitenkaan ole usein minkäänlaisia perusteluja. Eikä vihapuheelle edes löydy minkäänlaisia perusteita.

        Jos työpaikoilla on selkeät säännöt siitä, miten sosiaalisessa mediassa toimitaan, Se vähentää rasistisia ja syrjiviä kommentteja myös vapaa-ajalla. Esimerkiksi Iisalmen kaupungilla on oma sosiaalisen median ohjeensa, johon toivon kaikkien kaupungin työntekijöiden ja luottamushenkilöiden sitoutuvan.

        Terveisin
        Senni Martikainen

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *