lauantai 21.10.2017
Ursula

Neljä syytä miksi viihdyn Puolassa

Viimeksi avasin vähän omaa näkemystäni siitä, mitkä asiat ärsyttävät Puolassa. Mainitsin tuolloin negatiivisiksi asioiksi huonon asiakaspalvelun, ostosten pakkauksen ruokakaupassa, kielitaidon puutteen ja hurjan liikennekulttuurin.

Kielitaidon puutteeseen liittyen haluaisinkin avata hieman omaa näkemystäni hieman lisää. Ymmärrän kyllä, että jos puhuisin hieman enemmän puolaa, asiakaspalvelu saattaisi olla parempaa. Toivottavasti tulevaisuudessa pääsen testaamaan tätä ihan käytännössä, kun kielitaito hieman karttuu.

Silti mielestäni varsinkin asiakaspalvelualalla työskentelevien olisi hienoa auttaa asiakasta kielestä riippumatta, vaikka sillä elekielellä. Täällä monesti kuitenkin joissain kaupoissa huomaa, kuinka myyjää ei voisi vähempää kiinnostaa olla töissä. Tietenkään täydellistä asiakaspalvelua ei voi vaatia, sillä maassa maan tavalla, mutta voisiko myös palvelualttius rantautua Puolaan ”uutena trendinä”?

Olen viihtynyt Puolassa vallan mainiosti, niinpä täällä löytyy positiivisia asioita jotka saavat minut pysymään maassa.

1. Ruoka

Puolassa ruoka on ollut hyvää! Täällä ruoka on hieman raskaampaa, juontaahan ruoan juuret slaavilaisesta keittiöstä. Omaksi lempiruoiksi puolalaisesta keittiöstä on valikoitunut zurek eli hapan makkarakeitto sekä perinteinen raa’asta lihasta valmistettu tartarpihvi.

Täytetyt taikinanyytit eli pierogit ja kalaruoat ovat myös suosittuja, mutta itse en ole näiden suurin fani. Tosin en välitä kalasta muutenkaan, mutta onneksi täältä löytyy kaikille kaikkea.

Itse olen alkanut kokata töihin omat eväät, sillä haluan itse syödä työpäivän aikana kevyesti, jotta energiatasot pysyisivät korkealla eikä tule syötyä ähkyyn. Yleensä kokkailen kotona jotain nopeaa ja helppoa, kuten salaattia, kanaa, jauhelihaa ja pastaa. Kodissani ei ole uunia, joten tämä rajoittaa hieman kotona kokkailua. Työpaikalla suurimalla osalla puolalaista on omat eväät mukana, osa taas hakee eväät työpaikan kanttiinista tai lähiravintolasta.

Muutama viikko takaperin kokkasin puolalaisen ystäväni Aleksandran kanssa kotonani. Aleksandra kokkasi perinteistä, puolalaista tartaria ja minä lihapullia, salaattia ja keitettyjä perunoita. Tartarin valmistukseen tarvitaan tuoretta lihaa, kananmunan keltuainen, sipuli ja suolakurkku. Itsetehty tartar oli erittäin hyvää, suosittelen kokeilemaan. Olen aikaisemmin syönyt tartaria vain ravintolassa, mutta kotona kokattu oli yhtä hyvää.

2. Hyvät liikunta- ja pyöräilymahdollisuudet

Pyöräilijänä arvostan hyviä pyöräilymahdollisuuksia todella paljon. Täällä pyöräilijöille on omat kaistansa ja kaupungissa pääsee liikkumaan näppärästi ja nopeasti pyöräteitä pitkin. Rannalla pääsee myös pyöräilemään kaunista merenrantareittiä pitkin Sopotiin saakka, tämä reitti on varmasti aivan ihana varsinkin nyt syksyllä kun pääsee liikkumaan nopeasti. Kesällä rantareitti oli aina aivan täynnä turisteja, mutta nyt sesonkin loputtua kaupunkikin hiljenee.

Puolassa on käytössä Multisport-kortti jolla pääsee liikkumaan hyvinkin vapaasti, eli salijäsenyyksiä ei tarvitse solmia. Multisport-kortteja on olemassa eritasoisia, itsellänin on käytössä Multisport Plus. Multisport kortin sivuilta näkee kaikki edut mitä tuolla kortilla on mahdollista saada. Kuntosalin ja ryhmäliinkuntatuntien lisäksi kortilla on mahdollista saada valmiiksi laaditun ruokavalion, pääsyn trampoliinipuistoon, museo- ja elokuvalippuja, äänikirjoja, älypelejä, polkupyörän vuokraus. Tosin kaikki nämä eivät käy kaikissa kaupungeissa, esim Gdanskissa ei ole mahdollista vuokrata pyörää Multisport-kortilla.

Itse tykkään käydä ryhmäliikuntatunneilla, spinningissä, pilateksessa, bodypumpissa, vatsalihastreenissä ja venyttelytunnille. Valitsen tunnit aina fiiliksen mukaan ilman sen kummempaa stressiä, sillä liikunhan omaksi ilokseni. Tunnit ohjataan puolaksi, mutta onneksi jotkut ohjaajat ovat ystävällisiä ja avuliaita ja tulevat sanomaan englanniksi, jos esimerkiksi teen harjoituksia ja venytyksiä väärässä asennossa. Itse arvostan tätä, sillä en todellakaan ota englanninkielistä ohjausta itsestäänselvyytenä.

3. Puolalaisten ystävällisyys

Olen ollut positiivisesti yllättynyt, kuinka ystävällisiä puolalaiset osaavat olla. Koska minulla on ollut eniten kosketusta puolalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin työpaikkani kautta, voin tällä hetkellä perustaa omat kokemukseni lähinnä työelämästä. Työpaikkalla minun oli todella helppo sujahtaa mukaan asiakaspalvelutiimiin, sillä porukka tuntui heti vastaanottavaiselta ja kaikki ovat olleet ystävällisiä ja avuliaita.

Toimistossa työskentelee yli sata ihmistä, joten aamun toivotukset Good Morning! Hi! Cześć! Dzień dobry! tulee sanottua ja kuultua lukemattomia kertoja päivässä.

Olen aina saanut kollegoilta apua, kun sitä olen tarvinnut. Vastavuoroisesti olen ollut apuna jos on pitänyt kääntää jotakin suomesta englanniksi. Asiakaspalvelutiimissä ei ole minun lisäkseni yhtään suomalaista tällä hetkellä, mutta kolme puolalaista opiskelee koko ajan suomea.

Tässä vaiheessa on toki vaikeaa muodostaa kunnollista kuvaa puolalaisista, sillä asuuhan maassa lähemmäksi 40 miljoonaa asukasta ja tähän määrään mahtuu jos jonkinlaista kulkijaa.

4. Kauneus kadulla ja arkkitehtuuri

Muistan vieläkin fiilistellä joka viikko, kuinka makeita taloja täältä Pohjois-Puolasta löytyy. Talot ovat vanhoja ja merenrantakaupungin vuoksi Gdanskissa on pienen hansakaupungin tuntua. Talot ovat koristeellisia ja kauniin värisiä, niiden katoilta saattaa löytyä makeita torneja ja seiniltä pyöreitä muotoja.

Itse olen aina tykännyt enemmän vanhoista rakennuksista kuin uusista. Vanhoissa taloissa on historiaa ja niissä näkyy hyvällä tavalla, millainen elämä on ollut silloin kun ne on rakennettu.

Tykkään myös Puolassa siitä, että täällä on rohkeasti tuotu taide ihmisten ilmoille, katutaiteen muodossa. Monet tylsät rakennuksien sivut, betoniseinät ja tunnelit on koristeltu mitä makeimmilla kuvilla ja teksteillä.

 


  • Kommentit

    • leena huttunen

      Anni, kiitos blogista

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *