sunnuntai 21.1.2018
Aune, Oona, Netta, Auni

Musta jää yllätti, puolalainen herrasmies pelasti

Elellään jo marraskuun loppua. Ilmat ovat viilenneet myös Gdanskissa, tällä viikolla maahan sateli lunta ja ilma on muutenkin viilennyt. Lumi ei ollut kuitenkaan pysyvää sorttia, sillä jo muutaman tunnin kuluttua lumisateesta ruohikko näkyi.

Syksy on ollut työn puolesta kiireinen ja tunnerikas. Kaiken tuon keskellä olen löytänyt liikkumisen ilon, ja olen jäänyt koukkuun. Olen löytänyt syksyn aikana omat juttuni, josta nautin todella. Tykkään käydä ryhmäliikuntatunneilla. Näistä omaksi suosikeikseni on muodostunut spinning, bodypump, pilates ja toiminnallinen urheilu- ja venyttelytunti. Työmatkapyöräily tuntuu edelleen mielekkäältä. Tosin nyt ilmojen viiletessä pyörällä liikkuessa saa olla erityisen varovaisena, sillä varsinkin aamuaikaan kadut saattavat olla liukkaita.

Viime viikolla tiistaiaamuna pyöräillessäni kaaduin juuri tuon liukkauden vuoksi. Olin ehtinyt pyöräillä 500 metriä kotoani, kun huomasin että risteyksestä ajaa auto joka ei pysähdy suojatielle. Painoin pyörästäni käsijarrua, jonka seurauksena pyörä liukui vasemmalle, minä tipahdin pyörästä ja liu’uin mahallaan kohti suojatietä.

Kerkesin tuon pienen hetken ajan pelätä, että liu’n kokonaan suojatielle auton alle, mutta onneksi matka tyssäsi juuri ennen suojatietä. Tiellä ollut autoilija ei pysähtynyt lainkaan paikalle.

Takanani tuli pyöräilijä, joka kyseli minulta puolaksi, olenko kunnossa. Vastasin englanniksi, että kaikki on ok. Oikeaan käteen ja polveen sattui, mutta muuten kaikki paikat tuntuivat ehjiltä.

Pyörän renkaat eivät liikkuneet mihinkään suuntaan, olivat menneet jotenkin lukkoon. Tein jo pikaisen suunnitelman, että jätän pyörän viereisen pyöräkorjaamon pihalle ja otan ratikan töihin ja käyn viemässä pyörän korjaajalle työpäivän jälkeen.

Onneksi kohtalo päätti kuitenkin toisin. Olin juuri saapunut pyöräkorjaamon pihaan, kunnes näin tutun miehen avaamassa pyöräkorjaamon ovea. Olen siis aikaisemminkin käynyt tuossa korjaamossa korjauttamassa jarruja ja täyttämässä renkaita. Tämä ihana, ystävällinen mies on aina korjannut pyöräni, eikä ole ikinä suostunut ottamaan näistä pienistä töistä zlotin zlotia.

Mutta mikä sattuma, että tämä korjaamon mies on aukaisemassa liikettään puoli seitsemän aikaan tiistaiaamuna? Koitin selittää ääni vapisten miehelle, että kaaduin ja renkaat eivät liiku mihinkään suuntaan. Pyöräkorjaaja ymmärsi yskän, sillä puolen minuutin jälkeen renkaat liikkuivat jälleen.

Soitin poikaystävälleni Kiinaan, ja selitin tapahtuneen. Oli pakko päästä purkamaan jotenkin tilannetta, kroppa tuntui olevan hieman shokissa tärskystä. Puhelun jälkeen olo oli helpottunut ja lähdin polkemaan kohti työpaikkaa.

Työpaikalle päästyäni kollegani kysyi iloisesti, että ”hei, Anni, miten menee”?.  Vastasin, että huonosti. Taas ääni alkoi vapisemaan. Selitin tapahtuneen kollegalleni. Ihana työkaverini käski hengittämään, ottamaan kupin teetä. Pian samainen kollega tuli työpisteelleni laatikon kanssa, jossa oli suklaakonvehteja. Nappasin sieltä oman suosikkini, Wawelin kookoksen makuisen Michalkin. Tuossa vaiheessa fiilis oli jo parempi.

Mietin aamuista kohtaamistani tuon pyöräkorjaajan kanssa, ja sitä kuinka auttavainen tämä mies on aina ollut. Laitoin ystävälleni, hänelle joka tuli juuri samaan työpaikkaan töihin viestiä, että voisiko hän tuoda töihin tullessaan Tupla-suklaapatukan.

Suklaapatukan tilaus onnistui, ja työpäivän jälkeen kävin viemässä patukan korjaajalle. Pyöräkorjaaja oli tuolloin puhelimessa. Huikkasin hänelle, että kiitos paljon avusta, tässä erittäin hyvää suomalaista suklaata. Korjaaja yritti, että ei, ei, en tarvitse yhtään mitään, really. Hymyilin ja huikkasin, että kiitos paljon, nauti suklaasta.

Lennokkaasti alkanut päivä sujui ilmalennosta huolimatta hyvin. Tuon aamuisen tapahtuneen jälkeen pyöräily, jarrutukset ja varsinkin suojatien ylitys on ollut varovaista. Liukkaus ja puolalainen aggressiivisen ajotyyli ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Joten, hiljaa hyvä tulee.


  • Kommentit

    • leena huttunen

      Anni. Kiitos blogista. Onneksi selvisit vähin vammoin kaatumisesta. Onhan sinulla kypärä päässä? Hyvää joulukuuta sinulle. Täti

      • Anni Ollikainen

        Kiitos! Kypärä on ja pysyy aina päässä pyöräillessäni. Mukavaa joulun aikaa myös sinne!

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *