EmediateAd

Viheriöiden valtias on mennyt

22.12.2011 5:07 Seppo Votkin

Vanha kunnon veijari ja ultimaattinen golfhai Kim Jong-il lopetti hengittelemisen viikonvaihteessa. Yleensä en käsittele pakinoissa edesmenneitä henkilöitä sarkastisessa valossa, mutta teen tässä tapauksessa poikkeuksen, koska kyseinen tyranki laittoi niin ison porukan kylmäksi tai vankileireille, että tämä pakina on vain hyttysen surinaa kokonaiskuvassa.

Olin ehdottomasti sitä mieltä, että Kim Jong-ilin muistokirjoitus olisi ollut syytä sijoittaa urheilusivulle. Hän tehtaili aikamoisen määrän holareita. Jos siihen ei voi luottaa, niin mihin sitten?

Kim Jong-iliin suhtaudutaan samalla tavalla kuin venäläiseen virkaveljeen, Vladimir Putiniin. Kehitysvammaiseen, mutta pelottavan vahvaan veljeen, joka on pidettävä tyytyväisenä. Golfin sijasta Putin on kunnostautunut erilaisissa machoiluissa, taannoin muun muassa urheana sukeltajana ja aarteenetsijänä. Peloissaan olevalle ja ehkä jossakin määrin yksinkertaiselle kansalle suolletaan sankaritaruja johtajista, vaikka loppujen lopuksi kaikki tietävät, että eihän se nyt näin mennyt.

Suomessakin on menossa presidentinvaalit, mutta ikävä kyllä Suomen media ei ole yhtä hyvin rasvattu koneisto, kuin edellä mainituissa maissa toimivat propagandatuutit. Suomessa media on sekalainen joukko toimijoita, joka ei ole kunnolla vallanpitäjien talutusnuorassa. Tämä on yksi monipuoluejärjestelmän lukuisista ongelmista. Jos olisimme maassa, jossa olisi vain yksi puolue, presidentinvaalit olisivat huomattavasti viihteellisempiä.

Siinä tapauksessa Sauli Niinistö olisi harva se ilta uutisissa. No niinhän se on nytkin, moni huomauttaa. Kyllä, mutta tässä paremmassa Suomessa esitettäisiin uutislähetyksiä, joissa hän kamppailisi leijonan, mahdollisesti täytetyn, kanssa. Seuraavana iltana Sauli Niinistö hyökkäisi moottoripyöräkerhon toimitilaan ja pidättäisi rikollisia. Tästä syystä Ilkka Kanerva ei voisi olla ehdokkaana. Muitakin syitä toki on.

Viikonvaihteessa Sauli Niinistö olisi salilla pumppaamassa rautaa hirmuisilla painoilla. Kamera zoomailisi silloin tällöin lihaksiin, joiden annettaisiin ymmärtää olevan kiinni Saulissa. Sunnuntai-iltana Sauli Niinistö taistelisi ilmassa olevan lentokoneen siivellä zombien kanssa, voitokkaasti tietenkin.

Mutta ei, me joudumme tyytymään siihen, että Sauli Niinistö väittelee muiden ehdokkaiden kanssa siitä, mitä Euroopan rahoille pitäisi tehdä. Koomista sinänsä, koska nämä asiat kuuluvat presidentin tehtäviin etäisemmin, kuin zombien kanssa taisteleminen. EU-asioista päättää hallintoneuvosto, mutta puolustusvoimien ylipäällikkönä presidentti voi johtaa taistelua zombeja vastaan, mikäli niistä kasvaa Suomessa nykyistä vakavampi uhka.

Venäjä on käymistilassa, eikä kansalaisten halua aitoon demokratiaan voi enää peruuttaa. Pohjois-Koreassa kukaan ei vieläkään uskalla toivoa ääneen minkäänlaista parannusta, mutta ehkä Venäjällä on mahdollista siirtyä pikku hiljaa oikeudenmukaisempaan suuntaan. Mitä tulee Putiniin, hän saattaisi päästä presidentiksi vapaillakin vaaleilla. Äänestiväthän ne jotkut Hitleriäkin.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi