EmediateAd

Velkaantumisen uhkiin puututtava

15.5.2012 7:07 Pentti Hakkarainen

Rahoitusmarkkinoiden toiminnan luotettavuutta ja tehokkuutta sekä vakautta arvioidessaan Suomen Pankki teki merkittäviä havaintoja. Suomen kotitalouksien ja julkisen sektorin velkaantumiseen liittyy huolestuttavia piirteitä.

Koko taloutemme huolta lisää se, että vaihtotase on muuttunut alijäämäiseksi ja Suomi velkaantuu ulkomaille taas. Huolestuttaviin kehityskulkuihin tulee puuttua ennen kuin riskit ehtivät kasvaa liian suuriksi.

Velka on veli otettaessa…

Kuluttajille ja kotitalouksille rahoitusta on tarjolla useasta lähteestä luottokortti- ja kulutuslainoista ja pikavipeistä pitkäaikaisiin asuntolainoihin. Korkotaso on poikkeuksellisen matala. Asuntolainatkin on valtaosin sidottu lyhytaikaisiin markkinakorkoihin, ja ne ovat Suomessa tällä tavoin hinnoiteltuna Euroopan edullisimpia. Houkutus ottaa lainaa on suuri. Ja kun ostokohteena oleva asunto käy vakuudeksi, omarahoitusosuus saattaa jäädä olemattoman pieneksi.

Suomessa kotitalouksien velka suhteessa tuloihin on kasvanut joka vuosi sitten vuoden 1996. Tällä hetkellä se on 114 prosenttia käytettävissä olevista vuosituloista. Lisäksi osa kotitalouksista ottaa hyvin suuria velkoja omiin tuloihinsa nähden.

Valtioita pidettiin riskittöminä lainanottajina. Niillä on kaikissa tilanteissa verotusoikeus, ja näin velan takaisinmaksusta ovat takuussa maan kaikki veronmaksajat. Rahoituksen helppo saanti on johtanut Euroopassakin siihen, että velkaantuneisuus on noussut maailmansotien jälkeiselle tasolle - ja ilman sotaa. Vain muutamat Euroopan maat ovat kyenneet hillitsemään velanottoa ja pitämään taloutensa aisoissa. Suomi on näiden harvojen maiden joukossa. Meilläkin uhkakuvat ovat ilmeiset, ellei julkisen talouden tasapainoa saada vakiinnutettua.

…velipuoli maksettaessa.

Pääosa kotitalouksien veloista on asuntolainoja. Kun laina-aika on keskimäärin yli 15 vuotta, pitää velallisen varautua korkomuutoksiin ja erilaisiin sekä oman että koko maan talouden käänteisiin pitkälle tulevaisuuteen.

Velanhoito on pysynyt helppona, sillä markkinakorot ovat olleet matalalla. Tämän jatkumiseen ei voi tuudittautua. Tulevaisuuden odotuksia ei voi rakentaa vain sille, mitä viime vuosina on koettu. Korot voivat muuttua epäedulliseen suuntaan. Asuntojen hinnat voivat myös laskea. Lisäksi omaan elämään ja talouteen liittyvät muutokset voivat heikentää mahdollisuuksia hoitaa lainoja sovituilla ehdoilla.

Euroopan talouteen epävarmuutta ovat tuoneet erityisesti usean maan ylivelkaantuminen. Nämä maat ovat menettäneet omia mahdollisuuksiaan päättää taloudestaan. Ne joutuvat noudattamaan rahoittajien asettamia ehtoja ja tekemään erittäin hankalia leikkauksia palkoissa, eläkkeissä, sosiaaliturvassa ja jopa terveydenhuollossa. Ongelmat eivät rajoitu vain näihin maihin, vaan epävarmuus ravistelee muitakin Euroopan talouksia.

Kokemukset talous- ja finanssikriiseistä ovat osoittaneet, että korot ja rahoituksen muut ehdot, työllisyys ja asuntojen hinnat voivat muuttua nopeasti. Ylivelkaantumisen purkaminen taas on hidasta, vaikeaa ja usein hyvin tuskallista.

Siksi poliittisten päättäjien on määrätietoisesti jatkettava valtion ja kuntien talouden kestävyyden varmistamista. Myös yksityisten henkilöiden ja kotitalouksien velkaantumista pitää jo nyt hillitä. Muutoin korkojen nousu ja työttömyyden kasvu voivat laukaista koko talouden kehitystä uhkaavia riskejä.

Kirjoittaja on Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi