EmediateAd

Valo häikäisee

26.3.2012 6:04 Katja Juntunen

Herään yöllä, ääntä ei tule. Päähänkin sattuu ja kurkkua kuristaa. Nytkö se kevätflunssa on minutkin saavuttanut? Vitamiinit, omegat, actimelit eivät auttaneet. Eivät auttaneet urheilut eivätkä terveelliset syömiset. Lyhyt tapaaminen sukulaistyttöjen kanssa ja siinähän se oli. Lastentarhat ja koulut kun ovat aikamoisia pöpöpesiä.

Kun käännän kylkeä, valuu räkä toiselle puolelle poskea. Nenäliinojakaan ei ole hankittuna. Pahimpaan hätään on onneksi talouspaperi. Talouspaperi, joka saa nenän ihon rohtumaan. Uneen se ei kuitenkaan auta. Olisiko toinen kylki nukkua sittenkin parempi? Pyörin sängyssä, uni ei tule takaisin. Kaikkialle särkee ja jomottaa. Kello käy ja aamu lähestyy. Kohta on pakko nousta ja olen hyvin tietoinen siitä, että päivästä tulee tuskainen ilman kunnollisia yöunia.

Aurinko paistaa tiukasti suoraan silmiin, on aamu. Se häikäisee. Ei auta, herättävä on. Nukkumisesta ei ainakaan tullut mitään. Auringonvalo paljastaa heti aamutuimaan myös pölyt ja sotkut kaikessa kauheudessaan. Se hyvä puoli talvessa ja pimeydessä on, etteivät ne ole niin armottomia kuin kevätaurinko. Koskakohan sitä olisi aikaa ja energiaa siivota kotiin kerääntyneet sotkut?

Vedän ylleni tiukkaan kaulahuivin ja pipon, vaikka kalenterin mukaan on jo kevät. Kesänkin pitäisi olla jo nurkan takana? Pukeudu aina sään, älä vuodenajan mukaan, sanottiin koulussakin aikanaan. Joskus on sen virheen erehtynyt tekemään, että on laittanut ylleen kevättakin aikaisin keväällä ja krooninen nuhahan siitä vain seuraa.

Naistenlehdet ovat täynnä mitä upeimpia kevätvaatteita. On ohuita takkeja ja pastellisävyjä. Ehkä jossain Keski-Euroopassa tarkenee noin ohuissa tamineissa. Kevätaamu ja puen päälleni laskettelutamineet. Montaa kertaa elämässäni en ole lasketellut, mutta lasketteluvaatetus on tullut kyllä ihan tutuksi. Se on lämmin ja sopii ilmastoon.

Menen ulos, kevätviima pölähtää kasvoille. Tukkoista oloa ei helpota, että ohut tie- ja hiekkapöly leijailee sieraimiin ja nieluun. Pienikin kävely hengästyttää, kurkku on järkyttävän arka, nieleminen sattuu. Aurinko sokaisee, ja juuri ja juuri vältän kaatumisen uusilla nahkakengilläni, hiekoittamattomalla jalkakäytävällä.

Kaikki ärsyttää, liikkuminen on vaivalloista, aurinko häikäisee. Kevätflunssa, kevätväsymys, kevätärtymys. Onko tämä sinullekin tuttua? Mikä siinä oikein väsyttää ja miksi aina täytyy juuri silloin sairastaa? Ensin on melkein puoli vuotta pimeyttä ja sitten auringon tullessa esille, olo ei olekaan niin tyytyväinen. Kaikki on kehnosti. Olisipa jo kesä.

Mikä siinä sisään tulvivassa valossa on niin vaikea sietää? Valo paljastaa lian, rumuuden. Valo ei anna mennä piiloon peiton alle. Valo tunkeutuu kaikkialle. Se valvottaa, tekee levottomaksi. "Mene nyt ulos, menee muuten kaunis päivä hukkaan sisällä." Valo siis velvoittaa, siitä täytyy nauttia. Suomessa on niin harvoin valoa, että sitä on rakastettava. Valo ei kuitenkaan taida sopia suomalaiselle melankoliselle mielelle? Ei ainakaan pitkän pimeän jakson jälkeen. Olo on kuin Pessillä Yrjö Kokon sadussa.

Luontokin elää valon mukaan, kun on pimeää, se nukkuu. Ihminenkin haluaa silloin nukkua. Kevätvalon saapuessa nukkuminen ei enää käy. Kesällä aurinko ei lähestulkoon laske ollenkaan, ainakaan pohjoisessa. Piiloon ei pääse, lepääminen ei käy laatuunsa lainkaan. Pimeys luo turvaa, se on kuin lämmin peitto johon kietoutua.