| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 17.5.2012 |
|
Vaikeaa olisi sitäkään kuvitella
Monta ompi asiaa, jollaista ei osaa oikein kuvitella. Eikä ihan oikisuudessa pysty olemaan. Tai jos on jollakin lailla mahdollista, ainakin himputin vaikeaa se on.
Parraton joulupukki. Kävikö teillä jouluna parraton pukki? Eipä tainnut käydä. Kaikilla joulupukeilla on parta. Joskus parta on saattanut pukilta varsinkin aaton viimeisinä tunteina tippua. On voinut vallaton ville nykäistä parrasta tai pukki itse ahneuksissaan juonut glögiä joka paikassa niin, että karvat ovat lähteneet livohkaan.
Jättimäinen kääpiö. Aika mahdoton yhtälö. Kääpiökin voi bodata lihaksensa vaikka kuinka pullolleen, mutta ei puntteja nostamalla senttimäärä yleensä ylöspäin kasva. Erikoisasemassa on suuri pieni mies Tom Cruise. Hänet saadaan elokuvan keinoin näyttämään vaikkapa king kongilta - mitä kaunisnaamainen sankarilentäjä ei tietenkään voi muuten kuin kuvitelmissa olla.
Huiskutukkainen kalju. Peruukkikauppaan vain ja tupee päähän. Helppoa on tämän yhtälö ratkaista. Paljon vaikeampaa on olla oikeasti pitkätukka ja näytellä kaljua. Harvemmalle ison tukan päälle vetäistävä kaljumaski ihan luonnostaan soveltuu.
Meikitön missi. Ei liiku missi ilman meikkiä julkisella paikalla kuin korkeintaan unissakävelyllä. Kyllä siinä maine menee ja brändi romahtaa, jos neiti Sievänen skandaalilehden sivuille ihan luomuna joutuu. Ja päälle vielä potkut missikeisarilta ja tukirahoittavalta meikkifirmalta.
Voidaanko ajatella rinnatonta rintalasta. Ei tietenkään voida. Rinta ja siinä maitoa olla pitää. Samapa sitten pullostako vaiko rinnastako ruokansa imee, mutta muuten ei termi päde.
Muinaisessa äidinkielenkirjassa oli sanan eri merkityksiä mainiosti kuvaava hokema "Rintalasta tuotiin sairaalaan rintalasta, jolta oli murtunut rintalasta". Ja taisipa heti seuraavalla rivillä olla toinen vastaava eli "Mies sai maata läheltä Saimaata ja poltteli Saimaata".
Nuoremmalle väelle tiedoksi, että Saimaa oli myös sätkä- ja piipputupakkamerkki. 1930-luvulla, kun tupakkamainonnan rajoitteista ja tupakan terveysvaaroista ei tiedetty, mainostettiin Saimaata mm. luonnehtimalla sitä sanoilla "mieto, makea, antoisa" ja "säästää kurkkua". Eli varmaankin nykyistä terveellisempiä olivat tupakat siihen aikaan.
Kuinkas hoitaa hommansa lentopelkoinen astronautti? Pääseekö pujahtamaan avaruuteen ilman, että hänen kukaan hänen pelonvärityksensä ja kauhunjäykkyytensä huomaa. "It is difficult but not impossible" voi sanoa, mutta menee vielä valheen puolelle. Ehkäpä lentämistä pelkääväinen lentäjä toteutuu vasta sitten, kun kuuhun lennetään päivittäin ja Marsiin viikoittain.
Entäpä kännykätön Kanerva? Saattaisi olla yhä ulkoministeri. Lankapuhelimilla ei tekstiviestejä saanut aikaiseksi. Jos tekstiviesti pitäisi sellaisella vanhan ajan pyöritettävällä numerolevyllä kirjoittaa, ehtisi työlääntyä ja harkita useamman kerran. Ja jos vielä viestin välittämiseen tanssijaneidille tarvittaisiin keskusneidin apua, saattaisi viesti jäädä kirjoittamatta ja lähettämättä.
Vallaton presidentti? Ei kovinkaan mahdoton yhdistelmä. Presidentillä oli vielä Kekkosen aikaan paljon valtaa, mutta paljon vähemmän nykyään.
Niinistö julisti muutama vuosi sitten olevansa puolivallaton poikamies. Ei ole sitä enää, mutta voi hyvinkin kohta olla melkein vallaton presidentti.
|
|

