EmediateAd

"Vaalirahalaki!"

12.6.2012 7:07 Rainer Kyyrönen

Tässä muutama vuosi sitten nousi kohu, kun eräs kansanedustaja tokaisi, ettei ollut väliä noudattaa vaalien tukirahoista laadittua lakia. Hän perusteli, ettei noudattamatta jättämiselle ollut säädetty sanktioita eli rangaistusuhkaa lain täyttämättä jättämisestä.

Kohu laajeni ja onpa jo käyty käräjiäkin ja tultaneen käymään lisää. On paljastunut muutakin.

Samanlainen "porsaanreikä" lienee joko tarkoituksella tai ilman jätetty tai jäänyt myös vammaispalvelulakiin, joka tuli voimaan kokonaan puolitoista vuotta sitten.

Tämä vammaisen palvelu on niin vaikea käsittää terveen kirjoituspöydän takana. Olettaisin, että pyörätuolissa olevan ongelma on helpommin miellettävissä kuin näkövammaisen tilanne.

Kun laki yksiselitteisesti määrää sosiaalihallinnon tiedottamaan vammaisille tai heidän avustajilleen lain suomista palveluista, niin ei tätä ole noudatettu missään paitsi järjestämässäni tilaisuudessa tammikuussa.

Jotkut sosiaalihoitajat ovat kuuleman kertoneet sairaille laista, mutta ovatko he edes tienneet lain sisältöä?

Tietysti kun ei tiedoteta, niin säästyy rahaa. Mutta ei vammaisena oleminen ole niin hauskaa ettei siihen edes pieni virkistyshetki olisi mieltä ylentävä.

Lisäksi laki määrää myös sosiaalipuolen järjestämään jopa virkistystoimintaa, jolle ei ole asetettu rajoja. Se voi siis olla henkistä laatua tai myös fyysistä kuntoaktia.

Toisaalta, jos ajattelee, että laki edellyttää myös vammaisen itse tai valtuuttamansa pyytämään palvelusuunnitelmaa, niin monikohan jo ikääntynyt vammainen noin vain lähtee sitä vaatimaan.

Ja kun edelliseen vielä lisätään, että suunnitelma on laadittava vammaisen pyyntöjen ja tarpeiden mukaan, niin jos suunnitelman tekijä ei ole tarkoin perehtynyt lain sisältöön, niin miten suunnitelman teko lain tarkoittamaan muotoon mahtaa onnistua.

On toki myös niin, että esimerkiksi oma ikäluokkani ei ole tottunut ruinaamaan mitään ei keltään. Ollaan "ise, kuin musta sika pappilassa ".

Mutta kun ei tunne tarjottua palvelua, niin eihän sitä voi pyytääkään. Ja kuitenkin laki suo esim. oikeuksia saattopalveluihin muuallekin kuin kirkkoon kuten vaikka puoluekokouksiin ja ulkomaanmatkoille siten, että "sossu" maksaa saattajan kaikki kulut kunhan vain omani maksan. Mm. siitä on jopa korkeimman hallinto-oikeuden päätös.

Nyt valmistellaan vanhuspalvelulakia. Kiistellään tuleeko määräys hoitolaitoshoitajien määrästä lakiin vai ei, vaikka eihän se kuulu koko lakiin. Sehän kuuluu sairaanhoitolakiin. Jotenkin tuntuu, että lain valmistelijat eivät anna viuhahtaa mieleensä, että vanhuus voi tulla myös viranhaltijalle.

Voisihan sitä vaikka miettiä, että tekee lakia itseään varten. Sama asia koskee myös vammaisuutta. Se voi yllättää milloin vain ja kenet vain. Ja tietysti oma "kohtaloni" nousee usein esille.

Ja tämä näön menetys on siinä mielessä kova ettei tähän ole vielä apua.

Kouluissa käydessäni olen sanonut, että jos jalka menee irtopoikki, niin siihen on nykyään proteesi, jolla voi kävellä. Mutta silmään voi pistää lasisilmän, mutta sillä ei näe.

Kaikkea hyvää ja turvallista kesää kaikille toivoo ...

Kirjoittaja on näkövammainen kolumnisti.

Ylä-Savon uutisia - Iisalmen Sanomat

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi