EmediateAd

Tummanpuhuvat sinivalkoiset

A A
28.7.2010 6:07 Teemu Stubin

Muutama vuosi takaperin pohdittiin, millaisen keskikentän ryhmityksen voimin Suomen jalkapallomaajoukkue nähdään arvokisoissa näinä aikoina. Kuten jokainen lienee huomannut, ei suomalaista keskikenttää ole karkeloissa vieläkään nähty. Olisiko nähty edes silloin, jos eräiden pelaajien kehityskaari olisi kulkenut paremmin? Vai kuinka suomalaiselta kuulostaa seuraava keskustan nelikko: Roman Eremenko, Erfan Zeneli, Perparim Hetemaj, Mohammed "Medo" Kamara?

Näistä pelaajista kolme ensin mainittua esiintyivät taannoisissa spekuloinneissa. Medo ja muut Sierra Leonen pojat eivät vielä olleet ehtineet loikata. Fakta on, että maahanmuuttajataustaiset pelaajat muodostavat tänä päivänä leijonanosan sinivalkoisten potentiaalisesta pelaajarungosta.

Trendi ei toki ole vieras muuallakaan Euroopassa. Olisiko esimerkiksi Saksa MM-pronssilla ilman Mesut Öziliä, Jerome Boatengia, Lukas Podolskia ja Miroslav Klosea? Tai olisiko Ruotsi kovinkaan paljon meikäläisiä kovempi ilman pohjoismaiden kovinta maahanmuuttajapelaajaa - Zlatan Ibrahimovicia? Ennen kaikkea askarruttaa, mikä tekee maahanmuuttajasta niin vahvan jalkapalloilijan.

Ulkomaalaistaustaiset perheet eivät monesti ole erityisen vauraita. Vaikka jalkapallo ei enää ole yksinomaan rahvaan urheilulaji, sen asema kaikkien yhteiskuntaluokkien lajina vetää puoleensa kirjavan kattauksen kansaa. Aloituskynnys on pieni ja lajin kustannukset huokeita. Siksi potkupallo on luonnollinen valinta urheilulliselle, mutta vähävaraiselle ulkomaalaiselle.

Kaiketi maahanmuuttajien menestys johtuu myös geeneistä. Pakolaisen työmoraali on pakostakin supisuomalaista korkeammalla tasolla. Kotoa opittu motivaatio näkyy myös pienessä jalkapalloilijassa. Silkalla ahkeruudella hän pystyy omaksumaan meikäläiset harjoitteet muita paremmin. Mikäli hän sisäistää myös suomalaisen jalkapallon kurinalaisuuden, on paketti valmis.

Kurinalaisuuden oppiminen onkin muodostunut monen potentiaalisen jalkapalloilijan kompastuskiveksi. Erityisen hankalaa tämä tuntuu olevan somaleille. Lähes jokainen Suomessa asuva somalialainen pelaa jalkapalloa jossain elämänsä vaiheessa. He ovat teknisesti todella lahjakkaita. Usein pallokontrolli on selvästi omaa ikäluokkaa edellä.

Mutta se joukkuepeli. Somalille jalkapallo on lähinnä hauskanpitoa ja kavereille näyttämistä. Miksi ihmeessä hän siis syöttäisi, jos on edes teoreettinen mahdollisuus kahvittaa kolme vastustajaa näyttävästi? Enimmäkseen tämän vuoksi somalivähemmistömme on tuottanut ainoastaan yhden ikäkausimaajoukkueessa pelanneen pelaajan. Eikä tämä kaveri, Ykkösen FC Viikinkien Abdirashid Ali Mahdi pelaa koskaan Ykköstä korkeammalla. Somalian oma maajoukkue on eräs Afrikan heikoimmista, joten ainakaan suomalainen valmennus ei ole aikaansaanut somalin pelimentaliteettia.

Täysin päinvastaisen esimerkin muodostavat kosovolaiset. Hetemaj'n veljekset, Kuqin perhe, Berat Sadik, Erfan Zeneli, Ykköstä tällä kaudella pommin lailla dominoineet Seferin veljekset - tätä listaa voisi jatkaa pitkään.

Kosovolaisessa yhdistyy somalin tekninen lahjakkuus ja niukkuudessa elävän maahanmuuttajan opinnälkä ja rautainen työmoraali. Siksi nämä kaverit muodostavat maajoukkueemme tulevan rungon, halusi sitä tai ei. Eikä Suomen kosovolaisyhteisö edes ole vielä näyttänyt meille parastaan. Painakaa mieleenne yksi nimi, ellei se ole siellä jo - Denis Abdulahi.