EmediateAd

Tsaarin junat

28.2.2010 5:07 Mai Koivula

Sain viime viikonloppuna odotettuja vieraita, kun tyttäreni poikaystävineen tuli visiittiin. Odottelin vieraita Helsingin ja Tampereen junilta.

Onneksi he tulivat jo perjantaina, joten odottajan aika ei ehtinyt tulla kovin pitkäksi. Pari kertaa tyttäreni soitti ja kertoi, että ollaan parikymmentä minuuttia myöhässä, ja sitten vielä vähän lisää myöhässä. Hyvin kuitenkin illallispöytään ehtivät!

Paluumatka olikin sitten muuta toista. Viikonlopun myräkän ja liikennesekoilun myötä matka pitkistyi ja mutkistui. Onneksi heillä ei ollut kiire!

Kun itse harvemmin turvaudun junaan, oli kiintoisaa vähän sivusta seurata VR:n toimintaa.

Luonnonvoimille emme sinällään voi mitään. Eikä minusta ole suuri ihme, että VR ei ole osannut etukäteen varautua tällaisiin keleihin, joita Helsingin seudulla on kuulemma ollut viimeksi vuonna 1970!

No, toki niitä junia ja vaunuja olisi ehkä kannattanut hankkia muista talvikelin maista sen sijaan, että meillä on suosittu eteläeurooppalaisia valmistajia. Nythän VR:n johto on menossa Siperiaan uusia vaunuja katsastamaan. Suunta on ainakin oikea!

Enkä jaksa siitäkään syytellä, että vaihteiden lämmitysjärjestelmä pääkaupunkiseudulla on rakennettu kymmenen miinusasteen tarpeisiin. Harvoin siellä sen kylmempää on, ainakaan samaan aikaan kun lunta pyryttää.

Mutta miten ihmeessä on mahdollista, että tiedottaminen ja asiakaspalvelu tökkii näin pahoin? Siihen lumipyryllä ei voi olla minkäänlaista vaikutusta.

Lehtitietojen mukaan ihmisiä on ajettu tuntikausiksi asemilta ulos pakkaseen odottamaan, koska kukaan ei ole osannut sytyttää asemien aikaohjattuja valoja! Uskomaton juttu!

Tyttäreni kokemus taas koski nettitiedottamista. VR:llä on oikein hieno palvelu, jossa voi seurata junan kulkua asemalta toiselle. Valitettavasti vain se ei ainakaan viikonloppuna oikein toiminut.

Ja niiltä osin kuin toimi, viivästykseen syynä oli "matkustajien odotus". Ei pidä yrittää syyllistää matkustajia, jos oikeasti odotetaan toista, myöhässä olevaa junaa!

Kai olisi riittänyt pari nörttiä, puhelin ja aikataulukirja. Nörtit olisivat kirjanneet liikennetietoihin junien lähtöaikoja ja arvioineet, milloin juna aikaisintaan on seuraavilla asemilla. Ei luulisi olevan liian vaikeaa!

Ja mitä asemilla tiedottamiseen tulee, syy tiedottamattomuuteen ei voi olla se, että näyttötaulut ovat rikki. Paikallinen poliisi tai palokunta varmasti lainaa megafonia, jollei virkailijan oma ääni ruuhkassa kanna tarpeeksi!

Väistämättä tulee mieleen, että meidän rautatielaitoksemme on perustettu tsaarin aikaan. Ja ilmeisesti yrityskulttuuriltaan sinne jäänytkin.

VR:n henkilökunta tekee takuulla vaikeissa oloissa parhaansa. Mutta onko päätöksenteko hajautettu riittävän alas? Onko yrityskulttuuri sellainen, että jokainen uskaltaa tehdä tiukassa paikassa päätöksiä, tiedottaa ja palvella joustavasti? Vai odotetaanko, että joku riittävän ylhäällä päättää, kuinka henkilökunta saa toimia?

Toivottavasti uusi pääjohtaja johtaa laitoksen tältä osin nykyaikaan. Turvallisuusasioissa ei sovi joustaa, mutta muutoin kyllä.

Ruotsissa komennettiin varusmiehet puhdistamaan ratojen lumisia vaihteita. Meillä armeija ei tähän väkeään anna.

Varmaan naureskelevat nyt lahden takana suomalaisille sitä vielä suurempaa kriisiä odottaville korpisotureille.