| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Tässä tulee hirvittävä museo
Helsingin Mariankadun eteläisestä päästä avautuu näkymä satamaan. Oikealla puolella katua seisoo suuriruhtinaskunnan aikainen empirerakennus, presidentinlinna. On vuosi 2022. Kukahan linnassa asuu? Katso Katajanokalle. Voit miltei jo haistaa meri-ilman ja pistävän kalan hajun. Näet Alvar Aallon ammattitaitoa 1960-luvulta, Stora Enson pääkonttorin. Jyhkeä risteilijä lipuu pois satamasta kohti Suomen saaristoa. Sinistä taivasta vasten piirtyy kulmikkaita, kaarevia, sileitä muotoja. Lasia ja terästä. Mieti sitä modernia taidonnäytettä, joka rikkoo sulavasti Engelin tyynen klassisen linjan. Suomi, muotoilun ja taiteen jatkuvasti kehittyvä ihmemaa. Ja juuri valmistunut Guggenheim-museo.
Tällä hetkellä ehkä vain uuden presidentin valinta on puhuttavampi aihe kuin Guggenheim-Helsinki -hanke. Aihetta puidaan sekä uutisissa että mielipidepalstoilla. Guggenheimin säätiön pääjohtaja Richard Armstrongin mukaan Suomelle olisi maailman kulttuurikentällä suurempikin paikka avoinna. Ajoitus on mainio, onhan Helsinki tämän vuoden maailman designpääkaupunki. Vaan niin perisuomalainen on valtaväestön suhtautuminen, kun meistä aletaankin kiinnostua. Guggenheim on saanut käsittämättömän negatiivisen vastarintaryöpyn.
Suurin museohankkeen ongelma on tietenkin rahoitus. Vastustajien argumentti museohanketta vastaan on tiukkaan tiivistetysti se, että niin kauan kuin vanhuksille ei ole tarpeeksi vanhainkoteja ja joku on työtön tai köyhä, ei kulttuuriin ropoja tuhlata. Sanonpa vain, että tällä asenteella alkaa (kulttuuri)elämämme näyttää aika ankealta. Ymmärrän kyllä, että ajoitus suureen investointiin on toisaalta pahin mahdollinen.
Euroopan talous jyllää kohti pohjalukemia, ja euro sekä unionin pelisäännöt epäilyttävät. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen mukaan vain Guggenheimin säätiö hyötyisi Helsinki-brändistä eikä päinvastoin. Tästä olen eri mieltä. Guggenheimin tarkoitus on nimenomaan nostaa kulttuurin ja taiteen arvostusta, ei kerätä mainetta museoiden kustannuksella. Museo voi tuottaa mielihyvän lisäksi myös rahaa.
Miksi säätiöstä on muotoutunut niin huono ja epäilyttävä kuva suomalaisille? Onko kyse todella huolestuttavasta taloudellisesta tilanteesta vai kenties ennakkoluuloisuudesta ja takapajuisuudesta? Opetusministeriö myönsi Helsingin Sanomissa 2. helmikuuta, että Guggenheim-selvitys on täynnä virheitä. Eipä siis ihme, ettei kansakaan ymmärrä, ettei tässä ehkä ole koira haudattuna.
Ministeriö on selvityksessään muun muassa lainannut lähteitä mainitsematta yksittäistä Guggenheim-vastustajaa Kaarin Taipaletta, mikä muun muassa saa voittoa tavoittelemattoman säätiön näyttämään hirviöltä.
Suomessa on yli tuhat museota, jotka tekevät tärkeää työtä kulttuurimme, menneisyytemme ja tulevaisuutemme, identiteettimme, kartoittajina. Kulttuuri ei ole millään tavalla vain älymystön etu vaan satsaus koko kansakuntaan. Kansainvälistä taidetta esittelevä museo ole mielestäni koskaan muuta kuin tervetullut tähän joukkoon globalisoituvassa maailmassa. Parhaimmillaan kiertävät näyttelyt saisivat sekä suomalaiset että turistit vierailemaan muissa museoissamme.
Ateneumin Pablo Picasson näyttely keräsi pari vuotta sitten yli kolmesataatuhatta kävijää. Niitä teoksia lähdin itsekin mielihyvin Iisalmen perukoilta asti ihailemaan. Kansainväliset näyttelyt tuovat kaivattua vaihtelua halosille ja gallen-kalleloille, niitä laisinkaan väheksymättä, päinvastoin.
Nyt malttia! Näin hieno mahdollisuus olisi harmillista jättää käyttämättä.
|
|
