| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Sukulaisten merkityksestä
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi millaista elämänmeno oli isoäitisi nuoruusvuosina? Millaiset vaatteet hänellä oli ja kuinka syntistä naimattomien miehen ja naisen yhteinen yö saman peiton alla saattoikaan olla?
Ja mitä ihmettä isotäti söi ensimmäisenä koulupäivänä? Itselleni heräsi paljon tämän tyyppisiä kysymyksiä ollessani viikko sitten lauantaina sukujuhlissa. Siellä juttuja pulppuavaksi aiheeksi nousivat muistoineen ja tietoineen haudan lepoon astuneet sekä vielä hengissä olevat sukulaiset.
Lähes jokainen vanhempansa menettänyt juhlavieras harmitteli, ettei ollut kysellyt vanhemmiltaan omista juuristaan tai sukulaisistaan. He eivät tienneet tarinoita kotitalon historiasta, kylän legendoista tai suvun sankareista.
Ja kun kiinnostus heräsi, enää ei ollut keneltä kysyä. Jäljellä oli vain hautakivi.
Haluatko sinäkin, että parin kymmenen vuoden päästä kävelet kotipaikkakuntasi hautausmaan polkua tietämättä mitä polkuja vanhempasi, isovanhempasi ja isoisovanhempasi kulkivat päätyen tuolle hautausmaalle?
Toiseksi kiivaaksi harmittelun aiheeksi nousi yhteydenpito sukulaisiin. Nykyaikana serkukset voivat istua yhtä aikaa uimahallin saunassa tuntematta toisiaan. Varmasti hyvin totta, että tämä on nuoremman ikäpolven ongelma, mutta ei se ole nuorten vika.
Jos lasta ei pienestä pitäen käytetä sukulaisten luona kylässä ja anneta leikkiä serkkujen kanssa, ei sukulaissidettä synny. Eikä sellaista voi noin vain solmia aikuisiällä. Toki tiiviillä yrittämisellä jonkunlainen yhteys syntyy, mutta sitä ei voi edes verrata vaippaiässä alkaneeseen toveruuteen.
Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen saanut tutustua edes osaan sukulaisiini lähemmin. Kun olin lapsi, setäni tulivat kotikonnuilleen lomaansa viettämään ja enköhän minä harva se päivä tunkenut itseni heidän "seurakseen".
Vanhemmalla iällä aloin käydä silloin tällöin heidän luonaan ja sekös aiheutti hämmennystä. "Menetkö sinä oikeasti setäsi luona käymään Helsingissä asti?" oli yleinen kysymys yläasteikäisiltä luokkatovereiltani.
Pidin sitä silloin outona kysymyksenä , mutta nyt alan ymmärtää.
Kaikkien elämään sukulaiset eivät vain kuulu. He ovat monelle vain joukko henkilöitä, joita täytyy velvollisuudesta kutsua juhliin tai muistaa joulukortilla.
Ja ei kai siinä mitään, jokainen tallaa tyylillään, mutta kyllä siinä jotain menettää, jos ei sukulaisiensa kanssa ole liiemmin yhteyksissä.
Itse ainakin muistelen lämmöllä Linnanmäki-reissuja, perinteistä eväsretkeä järven toisella puolelle, yökyläilyjä ja huolehtivaa äänensävyä puhelimen toisessa päässä, jonka kuulen aina soittaessani.
Ja jos minulle jotain sattuisi, vahvasti epäilen, että sukulaiset minut pelastasivat. Mutta kukas sinun pieniä lapsiasi auttaa, kun et enää ole elävien kirjoissa? Viranomainen, epäluotettava naapurinmummo tai tuuliviiri ex-puoliso?
Siksipä pyydän teitä vastuuntuntoiset vanhemmat tekemään lapsillenne (ja itsellenne) palveluksen. Perukaa hiihtoloman Thaimaan-matka ja käykää sukulaisten luona. Paljon halvempaa, ekologisempaa ja fiksumpaa.
Moni varmasti myös ilahtuisi vierailustanne paljon enemmän kuin Thaimaasta lähetetystä postikortista.
Postikortti lämmittää takassa vain hetken, läsnäoleva sukulainen tuntikausia.
|
|
