EmediateAd

Sinulle, vastavalmistunut

1.6.2012 7:06 Anna Fält

Minulla on liian tuoreessa muistissa ne keväät ja alkukesän kauniit päivät kun luonto antaa kauneintaan, ihmiset hymyilevät ja itsellä on sydämessä suuri musta möykky. Uskon tietäväni miltä monesta nuoresta vastavalmistuneesta tuntuu juuri näinä päivinä.

Toisessa puolessa vaakakuppia painaa ilo omasta onnistumisesta, huulilla kuplii kuohujuoma ja kädessä komeilee todistus. Toisaalta hymyilyttää ja maailma on avoin, toisaalta taas mieltä painaa suuri huoli: Entäs nyt?

Muutos tuntuu aina olevan ihmiselle ensisijaisesta paha asia. Muutos riistää meidät omalta mukavuusalueeltamme ja tuo eteemme kysymyksiä joihin meillä ei voi vielä olla vastauksia tilanteen ollessa uusi. Kun tutun ja turvallisen koulun jättää taakseen, jättää taakseen…niin, tutun ja turvallisen.

Kuinka moni uhosikaan ettei sylkäisekään "tuohon paskalaitokseen" päin kun sieltä viimeisenä päivänä ulos astelee? Viimeisiä opintoja keväällä kiirehtiessä kävi varmasti mielessä että koulun loputtua on edessä autuus, elämä, loputon vapaudentunne ja loma. Ikävä kyllä edessä on myös tyhjyys. Löydänkö paikkani maailmassa?

Olen elänyt kolme tuollaista kevättä: lakkiaiskevään jälkeen olen valmistunut kahdesta oppilaitoksesta ja kieriskellyt joka kerta itsetutkiskelun tuskassa.

On kamalan kaksijakoinen olo kuunnella tuttujen "maailma on nyt sinulle avoin"-lätinöitä kun mielessä jyllää ajatus siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen tässä valtavassa maailmassa jonne minut nyt kylmästi heitetään tutun koulun ja opiskelun hellästä huomasta.

Eikä ongelma ole pelkästään opiskelijoiden. Nykyisen työelämän pirstaloituneessa todellisuudessa on moni keväällä vielä autuaan tietämätön, minkälaisista hommista sitä tulee syksyllä itsensä löydettyä. Allekirjoittanut huomaakin jälleen löytävänsä itsensä ojasta allikkoon -tilanteesta.

Tämä on nykypäivää, tämä on normaalia käytäntöä, suunnitelmia voi tehdä ja aikomuksia voi olla moneen suuntaan mutta paljon jää epävarmaksi. Ikävä kyllä ihminen on rakennettu niin, että tulevaisuuteen tulee katsottua usein ja epävarmuus suunnitelmista ahdistaa sydänalaa. "Kyllä elämä kantaa" tuntuu korulauseelta jonka uskottavuuden aina välillä unohtaa.

Ja se on juuri se ainoa neuvo jonka vastavalmistuneelle, uutta työtä tai asuinpaikkaa etsivälle, tai missä vain elämän tienhaarassa seisovalle voi antaa. Kyllä elämä kantaa. Ainut mitä voi tehdä, on hyväksyä tämänhetkinen tilanne. En tiedä vielä missä asun ja mitä teen parin kuukauden päästä mutta jotain kyllä keksitään.

Eteen voi tulla jotain täysin muuta kuin oli suunnitellut mutta pidemmän päälle se on juuri oikea tie. Et ehkä saa opiskelupaikkaa, työtä tai asuntoa jota hait mutta se, miten muuttuneen tilanteen otat haltuun on olennaista. Kuinka tartut tilaisuuksiin sitten kun ne ovat kohdalla? Etukäteen on turha murehtia ja jälkikäteen turha itkeä.

Olen kahdesti istunut parkuen bussissa matkalla kotiin pääsykokeista jotka menivät penkin alle. Molemmilla kerroilla tein vedenpitävät varasuunnitelmat syksystäni ollessani varma, etteivät noiden koulujen ovet aukene.

Suunnitelmani menivät jälleen uusiksi kun sitten kyseisiin kouluihin pääsinkin.

Opetus? Hyvä vastavalmistunut, tulet itkemään vielä monet itkut, joten älä ajattele niitä juuri näinä päivinä kun voit keskittyä vain olennaiseen. Siihen että olet tehnyt suuren työn ja sitä pitää juhlia ilman ajatustakaan tulevasta tai menneestä.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi