| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Poikkeustiloja
Pari viikkoa sitten uutisissa kerrottiin, että 21 prosenttia 40-vuotiaista suomalaisnaisista ei ole synnyttänyt lasta. Lapsettomien osuus on kasvussa, vaikkakin erot ovat suuria eri puolilla maata.
Helsingissä yli kolmannes nelikymppisistä naisista on lapsettomia.
Kolmannes on aika iso määrä. Miehistä uutisessa ei puhuta mitään, mutta koska heilläkin on tietty osuutensa lasten ilmaantumisessa, vertailukelpoisuutta tilastoista varmaan löytyisi.
Prosenttiluvut nurin päin kääntäen saa toisaalta selville, että valtaosa naisista on äitejä 40 vuoden ikään mennessä. Ja kääntelipä tai vääntelipä tilastoa miten hyvänsä, jossakin elämänvaiheessa asia koskettaa jokaista.
Monin tavoin koskettaakin.
"Oletko sinä raskaana?" Sehän on se ehkäpä kaikkien aikojen riskialttein kysymys, ja siksi se kannattaa säästää hyvin harkittuihin tilanteisiin.
Asia on nimittäin niin, että kieltävä vastaus on poikkeuksellisen kiusallinen paikka sekä kysyjälle että poloiselle vastaajalle. Mitä siihen voi sanoa kumpikaan?
Että ei, kun muuten vaan on tämmöinen turpea muoto. Ja toinen tuumaa, että aha, no sillä lailla.
Toisaalta taas myöntäminenkin on vähän hankalaa. Usein kysymys esitetään siinä vaiheessa, kun tilaansa ei vielä halua kuuluttaa julki koko maailmalle.
Moni lapseton ja lapsellinenkin tietää, että alkuun pääsevä ja alkua pitemmälle jatkuva raskaus tuntuu joskus niin suurelta ihmeeltä, että lasten olemassaolo ylipäätään on aivan valtaisa ihme.
Raskaus on ympärillä oleville myös siinä mielessä helppo homma, että sen kyllä aikanaan havaitsee kysymättäkin.
Tarinat lentokoneen vessassa ihan yllättäen synnyttäneistä (hupsista vaan, vauva tuli vaikka en yhtään huomannut olevani raskaana) ovat luultavasti täyttä soopaa. Tai ainakin ääriharvinaisia sattumuksia, joissa henkilö on onnistunut kuukausikaupalla sulkemaan mielestään kroppansa järisyttävät tuntemukset.
Että suotta sitä kyselemään. Muutenkin kannattaa olla mieluummin liian varovainen kuin reipas uteluissaan.
Monelle synnyttämättömien prosenttiosuuteen kuuluvalle lapsettomuus on tietoinen ja mieluisa elämänvalinta, mutta vielä useammalle asia, jota ei jaksa eikä halua puida sivullisten kanssa.
Lasten saaminen on läpikotaisin sellainen juttu, jossa yleinen ja kaikkein yksityisin törmäävät harvinaisen voimallisesti. Aikoinaan naisen oli normaalia olla jatkuvasti joko raskaana tai vauva rinnallaan, mutta nykyisin ja meidän yhteiskuntajärjestyksessämme tosiasia on, että raskaus on poikkeustila.
Keskimääräinen lapsiluku taitaa olla suunnilleen kaksi. Se on näköjään kelpo normi.
Ensimmäisen odottaja saa osakseen ihasteluja, toisen odottaja hyväksyvää nyökyttelyä, mutta siitä eteenpäin saa varautua kuulemaan mukavien ihastelujen ja nyökyttelyjen lisäksi "vielä jaksoitte ruveta" tai jopa "ihanko oli suunniteltu" -tyyppisiä töksäytyksiä.
Voi sentään näitä keskiarvoja, tilastoja ja prosentteja. Väestönkehitys on tietysti tarpeellista tietoa, mutta tässä puhutaan myös asioista, joissa lukujen takana aukenee arvaamattomana ja rannattomana ihmiselämän koko moninaisuus.
Maailman luonnollisin asia, mutta samalla kaikkein ihmeellisin.
|
|
